Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Vain noin kolmannes ihmisistä uskoo kristinuskon Jumalaan

Vanha ja Uusi testamentti, Hans Holbein nuorempi v.1532-1535 

”Noin puolet kirkon jäsenistä uskoo Jumalaan,” otsikoi Helsingin Sanomat nettilehdessä julkaisemansa kirjoituksen (HS 24.10.). Lehden toimittaja Anna-Sofia Berner totesi ikään kuin asiaa hieman hämmästellen, että kahden viime viikon erobuumista huolimatta lähes 80 prosenttia suomalaisista kuuluu yhä evankelisluterilaiseen kirkkoon.

 

Samassa artikkelissa Berner muistutti, että Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa kirkon jäsenistä vain vähän yli kolmannes kertoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan. Mitä tarkempia kysymyksiä kristinuskosta tutkimusten yhteydessä kysytään, sitä harvempi niihin uskoo, kertoi tutkija Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskuksesta.

 

Miksi kirkkoon silti noin suurin joukoin yhä kuulutaan?

 

Helsingin Sanomat teki tuon kysymyksen teologian ja sosiologian dosentti Anne-Britta Pessille. Hän antoi mielenkiintoisen vastauksen: "Hirvittävän keskeinen syy ovat kirkon arvot. Ihmiset ajattelevat, että yhteiskunnassa tarvitaan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toimijoita".

 

Anne Pessi perusti käsityksensä tutkimukseensa, jossa hän oli kohdannut niitä kirkon jäseniä, jotka eivät osallistu aktiivisesti kirkon toimintaan. Pessi sanoo, että ihmiset arvostavat sitä, että kirkolla on mielipide, vaikka olisivatkin itse eri mieltä. Tuomion saarnaamista he eivät kaipaa, mutta tapakristitytkin odottavat kirkolta selkeitä kannanottoja.

 

Häilyvyys, eräänlainen loputtomasti keskusteleva ja kyselevä toisaalta ja toisaalta tyyli ei monen mielestä kuulu kirkkoon. Siksi esimerkiksi piispojen vaihtelevat kannat seksuaalivähemmistöjen siunaamisesta ja vihkimisestä ovat omiaan ärsyttämään tavallisia kirkon jäseniä.

 

Helsingin Sanomien toimittaja oli haastatellut kirkosta eroamisista myös kirkkohistorian professori Aila Lauhaa. Hän totesi: "Ihmiset vaativat omalta vakaumukseltaan sitä, että se on aito ja tosi. Arvot ovat tulleet ihmisille tärkeiksi, ja kirkon kannattaisi ottaa se vakavasti".

 

Meidän aikamme korostaa yksilön vapautta toteuttaa itseään ja valita omat arvonsa. Tuloksena on moniarvoinen maailma, joka synnyttää helposti kuvan arvoihin löysästi suhtautuvasta tai ne kokonaan hylkäävästä ihmisestä. Arvojen loputon mosaiikkimaisuus estää näkemästä sitä, että jokaiselle yksilölle juuri hänen valitsemansa arvot ovat tosia ja tärkeitä. Niinpä kirkosta eroaminen ei välttämättä kerro arvojen höllentymisestä, vaan niiden kiristymisestä. Kuten viime päivien keskustelu on osoittanut, esimerkiksi tasavertaisuus on suomalaisille hyvin tärkeä arvo.

 

Järjestin yhdessä opetusneuvos Veikko Pöyhösen kanssa Kotimaa-talossa kymmenen vuoden ajan seminaareja eri puolilta maatamme saapuneille seurakuntien johtaville papeille ja talousvastaaville. Puhujina seminaareissamme oli kirkon johtoa piispoista kirkkoneuvoksiin sekä korkean tason edustajia talouselämän ja valtiojohdon puolelta.

 

Seminaarien puheista jäi mieleeni erikoinen yksityiskohta: kirkon johdon puheissa nostettiin ahkerasti esille kirkon yhteiskunnallista merkitystä ja roolia. Kirkon hengellisestä tehtävästä kannettiin vähemmän huolta. Sen uskottiin olevan vankalla pohjalla siksi, että rippikoulun käyneiden, vihittyjen ja kastettujen tilastot näyttivät tuolloin vielä komeita maailmanennätyslukuja.

 

Yritysmaailman ja politiikan edustajien puheissa painopisteet olivat annettujen teemojen mukaan yhteiskunnan arkisissa asioissa. Samalla kuitenkin kirkkoa kannustettiin olemaan selkeästi hengellinen yhteisö ja hoitamaan tästä lähtökohdasta perustehtäväänsä eli evankeliumin esillä pitämistä.

 

Kun nyt runsas viisi vuotta myöhemmin muistelen seminaarien puheita, niin mieleeni on noussut hieman erikoinen kysymys: kummat olivat noina vuosina parempia profeettoja, papit ja piispat vai toimitusjohtajat ja ministerit?  Kirkon tämän hetken tilanteen perusteella pisteet menevät viimeksi mainituille.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

9.11.2010 klo 08:52:50
Nyt oikeasti uskova? kirjoittaa

Kun luin arkkipiispan kirkolliskokouksen alussa pitämän puheen, mieleeni tuli ajatus: "Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en niinkuin kirkko opettaa."
Tuollainen luse oli ennen merkki siitä, että ihmisen usko on tuuliajolla ja itse tuunattua. Nyt se siis voi tarkoittaa, että pidän edelleen kiinni Raamatusta Jumalan sanana ja uskon synniksi sen, mitä siellä synniksi sanotaan.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin