Jokaiselta on jokin luu poikki

Leikkauksen jälkeen kiire loppui yhtä äkkiä kuin se oli alkanutkin. Edessä oli viikoiksi ja kuukausiksi venynyt hidas toipuminen. Ensin makasin puolitoista kuukautta sängyssä. Vähitellen pääsin liikkeelle ensin pyörätuolilla ja seuraavaksi rollaattorilla. Viimein, yli kaksi kuukautta onnettomuuteni jälkeen, sain luvan liikkua kyynärsauvojen avulla. 

Edellä kertomani on vain pohjustusta tämän viikon tarinalleni. Sinänsä tarpeellista mutta kuitenkin toisarvoista verrattuna opetukseen, jonka sain kyynärsauvoiltani.

Maattuani pitkään sairaalan osastolla ja päästyäni viimein ulos olin innokas köpöttelemään kyynärsauvojeni varassa. Niihin avulla kävin ostoksilla, toimitin kaupungilla asioita, vierailin kahviloissa ja liikuin mahdollisimman paljon kuten aikaisemminkin.

Eräs asia oli kuitenkin muuttunut. Se oli nyt toisin kuin mihin olin tottunut. Nyt minulle availtiin huomaavaisesti ovia ja kahviloissa kahvini kannettiin pyytämättä ja hymyillen tarjoilutiskiltä pöytääni.  Jonottaessani apteekissa reseptilääkkeitä, minulle löydettiin nopeasti vapaa tuoli. Avuliaita ja hymyileviä ihmisiä tuntui suorastaan tulvivan liikuinpa missä tahansa.

Viimein tuli päivä, jona sain viedä kyynärsauvat takaisin sairaalan lainaamoon. Luopuessani tukivälineistä, huomasin jättäneeni lainaamoon paljon muutakin. Samalla jouduin luopumaan huomaavaisista ihmisistä, rohkaisevista hymyistä ja kohteliaista avun tarjoamisista.

Muutos sai minut miettimään jotain, mitä en ollut ymmärtänyt aikaisemmin edes ajatella: Jospa meillä jokaisella on jokin luu poikki, tai ainakin pahasti murtunut? Ehkä kohtaamamme ihmisen elämässä on ollut jokin raju vastoinkäyminen? Kenties hänen läheisensä on sairastunut tai jopa kuollut?  Tai työpaikalla on ollut musertava heti? Pomo on keljuillut, työtoverit ovat olleet inhottavia? Tai hänen taskussaan on pelottava paperi, jossa ilmoitetaan irtisanomisesta tai lääkärin löytämästä sairaudesta?

Kaikki vaikeudet eivät näy päälle yhtä selvästi kuin kyynärsauvat. Siloisen julkisivun ja tyynen ilmeen taakse voi kätkeytyä monenlaista ylivoimaiselta tuntuvaa vaivaa, hätää ja ongelmaa.

Kun kompastelin eteenpäin kyynärsauvoineni, lähimmäisten ystävällisyys tuntui rohkaisevalta ja hoitavalta.  Myös ne, joiden hätää me emme tiedä emmekä voi päällepäin nähdä, kokisivat varmasti hymyn, lämpimän katseen, hyvän sanan ja arjen pienet huomaavaisuudet samalla tavalla rohkaisevina ja hoitavina.  

Kokemus kyynärsauvojeni aiheuttamasta muutoksesta oli niin voimakas, että palautettuani ne lainaamoon päätin yrittää tehdä parannusta muutoinkin kuin vain katkenneen reisiluuni kohdalla. Vastaisuudessa pyrkisin edes aavistamaan kohtaamani ihmisen näkymättömät henkiset kyynärsauvat, joiden varassa hän joutuu raahustamaan kohti parempia aikoja. Yrittäisin kohdella häntä yhtä huomaavaisesti kuin minua oli kyynärsauvoineni kohdeltu.

En voi tietää, keillä kohtaamistani ihmisistä on henkiset kyynärsauvat estämässä kaatumista ja romahtamista. Siksi päätin, että jokaisen tapaamani ihmisen kohdalla yritän hymyillä, sanoa hyvän sanan ja osoittaa huomanneeni hänet oikeasti. Kun oppii todella näkemään kohtamaansa ihmisen, niin samalla oppii ehkä myös aavistamaan hänen sauvojen olemassaolon. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Mitään vahinkoa ei tapahdu, vaikka me olisimme ystävällisiä ja kohteliaita myös ihan terveille ja omavoimaisille ihmisille.

Hymy ja hyvät sanat ovat siitä merkillisiä asioita, että mitä enemmän niitä käyttää, sitä enemmän niitä tuntuu löytyvän sekä itseltä että kohtaamiltaan ihmisiltä.

Suunnattoman laajassa Rooman keisarikunnassa ihmeteltiin, kun juutalaisten keskuudesta liikkeelle lähtenyt kristinusko löysi nopeasti tiensä jopa valtakunnan syrjäisimpiin provinsseihin. Selitys oli yksinkertainen. Sanoma Jeesuksesta vapautti ihmiset pelon, syyllisyyden ja kuoleman pelon aiheuttamista kyynärsauvoista. Ja heidän vapautumisellaan oli tärkeä seuraus. Omista henkisistä ja hengellisistä kyynärsauvoista eroon pääseminen sai heidät innolla kertomaan kohtaamilleen ihmisille, miten myös he voisivat vapautua turhista taakoistaan.

Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh.13:34-35)

Kristityt ryhtyivät toimimaan Jeesuksen opettamalla tavalla. He hoitivat sairaita, jotka muut olivat jättäneet tartuntojen pelossa oman onnensa nojaan. He pitivät huolta heitteille ja kuolemaan jätetyistä vauvoista, jotka vanhemmat olivat hylänneet. He ruokkivat nälkäisiä, vaatettivat alastomia ja tarjosivat asunnon kodittomille sellaisille, joita muut pitivät ihmisroskana.  Kaiken lähtökohtana oli rakkaus, jolla Jeesus oli heitä ensin rakastanut.

Enempää ei tarvittu. Kristittyjen osoittama rakkaus voitti mahtavan keisarikunnan, joka oli vainonnut Jeesuksen ja syöttänyt heitä leijonille. Sama rakkauden suunnaton voima on meille edelleen tarjolla maailman voittamiseksi ja odottamamme herätyksen saamiseksi.

Jumalanpalveluksen lopussa ihmiset lähetetään usein arkisen elämänsä keskelle seuraavin sanoin:

”Lähtekää rauhassa.

Olkaa rohkeat,

pitäkää hyvästä kiinni,

älkää vastatko pahaan pahalla.

Rohkaiskaa arkoja,

tukekaa heikkoja,

auttakaa sorrettuja,

kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.

Rakastakaa ja palvelkaa Herraa

Pyhän Hengen voimassa iloiten.”

 

Edellä olevat lähettämiseen käytetyt sanat perustuvat Raamattuun (1.Tess.5:14-22).