Vuosi 1918 on ollut paljon esillä. Verisen sisällissodan jättämät haavat eivät tunnu täysin parantuneen edes sadassa vuodessa. Ryhtymättä pohtimaan ketkä olivat mihinkin syyllisiä ja keiden rikokset olivat suurimpia, kerron tapauksen erään toisen sisällissodan loppuselvittelyjen ajoilta:
Huhtikuussa 1865 Amerikan sisällissota oli lähestymässä loppuaan. Etelävaltioiden kenraali Robert E Lee oli antautunut pohjoisvaltioiden kenraali Grantille. Myöhemmin Lee pyysi etelävaltioita liittymään Unioniin ja muodostamaan pohjoisvaltioiden kanssa yhden kansakunnan. Vähitellen myös muut etelän joukot antautuivat, ja sota päättyi.
Lincolnin salamurha oli jättänyt valtakunnan epävarmuuteen. Kuka johtaisi jälleenrakennusta, ja miten aiemmin taistelleet osapuolet voitaisiin yhdistää?
Kysymykseen, miten yhteys voitaisiin rakentaa, saatiin vastaus 2. päivänä toukokuuta 1865 Alexandriassa St. Paulin metodistikirkossa. Aamujumalanpalvelus oli edennyt hetkeen, jolloin nautittiin Herran Pyhä Ehtoollinen. Ihmiset tulivat alttarille rukoilemaan ja ottamaan ehtoollisen vastaan.
Mustat, jotka istuivat takana omassa kirkonosassaan, eivät yleensä osallistuneet ehtoollisen viettoon. Kun sota ja orjuus nyt olivat ohi, vanha musta mies nousi ylös, käveli keskikäytävää eteen ja polvistui alttarille.
Tällaista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut. Niinpä kukaan, pappi mukaan lukien, ei tiennyt, miten pitäisi menetellä. Parin minuutin hämmennyksen ja hiljaisuuden jälkeen valkoinen mies, jolla oli hulmuava vaalea tukka ja parta, nousi ylös penkistä. Ryhdikkäänä ja varmoin askelin hän käveli eteen, polvistui alttarille aivan mustan miehen viereen ja rukoili hänen kanssaan.
Ryhdikäs ja määrätietoinen valkoinen mies ei ollut kukaan muu kuin kenraali Robert E Lee, entinen etelävaltioiden joukkojen komentaja.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1.Joh.9:9-10)
Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa. (Sananl.28:13-14)