Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa, ei se mitään auttaisi, jos…

Jeesus lapsi ja perhe, Lorenz Lotto, v.1523

“Se, jolla ei ole joulua sydämessään, ei löydä sitä myöskään kuusen alta", sanoi Roy L. Smithin. Sydämestä joulu löytyy myös Vexi Salmen laulussa:”Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus lapsi syntyy uudelleen.” Mutta miksi tämä asia on niin tavattoman tärkeä?

 

Samaa asiaa pohti mestari Eckhart (1260-1327), joka sai arvonimen "mestari" siksi, että oli suorittanut maisterin arvon Pariisin yliopistossa. Hän totesi joulusaarnassaan, että vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, sillä ei olisi mitään merkitystä, ellei hän saisi syntyä meidän sydämissämme.

 

Ei Jumala itseään varten syntynyt ihmiseksi. Hän tuli Pojassaan ihmiseksi meidän ja meidän pelastuksemme tähden.

 

Ihmisen sydän on kuin vuotava astia. Vaikka se olisi jonain hetkenä täynnä hurskaita aikomuksia ja suuria hengellisiä kokemuksia, niin arkiset askareet ja maailman hälinä saavat ne nopeasti haalistumaan ja vuotamaan mielestämme. Kautta maailman tunnetaankin sanonta: "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla." Siksi Jeesuksen on synnyttävä sydämeemme yhä uudelleen.

 

Tästä syystä Jeesus haluaa syntyä sydämiimme yhä uudelleen. Tästä syystä laulu siitä, miten ”joka aamu on armo uus”, on meille vuotaville ja kompasteleville niin tärkeä ja samalla lohduttava.

 

Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa, ystävät!

 

Reijo

 

----------- 

 

On jouluyö, sen hiljaisuutta
Yksin kuuntelen,
Ja sanaton on sydämeni kieli
Vain tähdet öistä avaruutta
Pukee loistaen ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

On jouluyö ja lumihuntuun
Pukeutunut maa –
Kun yhtä puhdas itse olla voisin!
Se ajatukset joulun tuntuun
Virittymään saa,
Kuin harras sävel sisälläni soisi
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

On jouluyö, sen syvä rauha
Leijuu sisimpään,
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
Loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
Ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin