Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Väärällä tavalla syntinen

Amerikkalaisessa seurakunnassa oli 1800-luvulla menossa jumalanpalvelus. Kirkkoväen joukossa istui tuolloin mm. eräs Amerikan tunnetuimmista liikemiehistä, meilläkin hammastahnasta tunnettu Samuel Colgate. Vauras ja kunnioitettu liikemies oli kyseisen seurakunnan jäsen.

 

Tuosta jumalanpalveluksesta tuli tapahtuma, jonka kaikki varmasti muistivat elämänsä loppuun saakka.

 

Saarnattuaan siitä, miten Jumala haluaa jokaisen syntisen pelastuvan, pastori pyysi niitä, jotka haluavat lähteä seuraamaan Jeesusta, tulemaan alttarin luo. Tuskin pastori oli saanut kutsunsa esitettyä, kun kirkon viimeisestä penkistä nousi nuori nainen ja juoksi eteen. Hänen asunsa ja vahva suttuinen meikkinsä kertoivat kaikille, että kyseessä oli prostituoitu.

 

Hillittömästi itkien nuori nainen polvistui alttarikaiteen ääreen ja alkoi tunnustaa syntejään. Nyyhkien hän pyysi niitä Jeesukselta anteeksi. Viimein nainen esitti pyynnön saada liittyä seurakunnan jäseneksi. ”Jos pyyntöni hyväksytään, niin lupaan aina istua kirkon viimeisessä penkissä ketään häiritsemättä”, hän sanoi niiskuttaen.

 

Tuossa seurakunnassa oli tapana hyväksyä uudet jäsenet äänestämällä käsiä nostaen. Jos useimmat kädet nousivat ylös, uusi jäsen oli hyväksytty seurakuntaan. Tällä kertaa pastori empi kuitenkin pyytää seurakuntalaisia äänestämään. Mitä kaikki ajattelisivat seurakunnasta, jossa kunnon ihmisten joukossa olisi tuollainen jäsen!

Samuel Colgate, 1822 - 1897 

Kirkkoon laskeutui syvä hiljaisuus. Pastori ei tiennyt, miten olisi hankalasta tilanteesta selviytynyt. Viimein eräs siististi pukeutunut seurakunnan jäsen nousi ylös ja ehdotti, että naisen pyyntö hylättäisiin. Kautta kirkon kuului ääniä, jotka tuntuivat kannattavan tätä ehdotusta.

 

Tämän kuultuaan Samuel Colgate nousi ja sanoi äänessään purevaa ivaa: ”Me taisimme tehdä kömmähdyksen, kun rukoilimme, että Jumala pelastaisi syntisiä ihmisiä. Me unohdimme täsmentää, minkälaisia syntisiä me tarkoitimme. Meidän pitänee pyytää Herralta anteeksi tätä lipsahdustamme”, Colgate sanoi ja jatkoi:

 

”Pyhä Henki on koskettanut tätä naista ja saanut hänet tunnustamaan syntinsä. Mutta ehkä Herra ei vain ymmärtänyt, ettei tämä nainen ole sitä tyyppiä syntisiä, jota me pyysimme Herraa pelastamaan”, Colgate lopetti istuutuen paikalleen.

 

Seurakunta kauan istui hiljaa. Häpeän puna nousi monien poskille. He olivat olleet kuin omahyväiset ja itseensä tyytyväiset fariseukset, jotka Jeesus kohtasi Luukkaan evankeliumin 18 luvussa. He olivat täynnä ylpeyttä rukoilleet näin: 


”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.”  (Luuk.18:11)

 

Viimein pastori pyysi seurakuntaa äänestämään naisen hyväksymisestä seurakuntaan. Jokainen käsi nousi hyväksymisen merkiksi.

 

Lyhyessä kirjeessään kolossalaisille Paavali kirjoittaa neljännen luvun 16. jakeessa näin:

 

”Kun tämä kirje on luettu teidän keskuudessanne, pitäkää huoli siitä, että se luetaan myös Laodikean seurakunnassa ja että te puolestanne luette Laodikeaan lähettämäni kirjeen.”

 

Tätä lukiessani olen miettinyt kahta asiaa. Laodikean seurakunta näyttää kuuluneen niiden seurakuntien joukkoon, joiden opetuksesta ja hengellisestä kasvusta Paavali oli pitänyt erityistä huolta. Laodikean seurakunta tuntuu myös saaneen oman seurakuntakirjeensä, josta me emme kuitenkaan tiedä mitään. Sitä ei Raamatustamme löydy. Mihin lie kadonnut vai olisiko ehkä seurakunnan parempien kiireiden takia tyystin jäänyt lähettämättä eteenpäin.

 

Mikä saa minut ajattelemaan, että kyse olisi voinut olla huolimattomuudesta tai jopa huolettomuudesta? Johtolangan me löydämme Ilmestyskirjan kolmannesta luvusta. Siellä Jeesus kirjoittaa Laodikean seurakunnalle kovemmat sanat kuin yhdellekään muulle niistä seitsemästä seurakunnasta, joille Jeesus kirjoitti kirjeet:

 

"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm.3:17)

 

Miten on, löytyykö kenties myös meidän seurakunnistamme sellaista "pyhien yhteyttä", joka jättää vääränlaiset syntiset ulkopuoliseksi? Tai jopa torjuu heidät oviensa ulkopuolelle? Sulkee heiltä katuvinakin tai väärin uskovina ehtoollispöydän?

Onko sinulla kokemuksia tällaisesta?

Ylpeys ja omahyväisyys ovat vaarallisia asioita. Ne katkaisevat hengellisen kasvun ja suistavat syntiin. Tämä koskee kaikkia seurakuntaa. Tämä koskee myös jokaisen seurakunnan jokaista jäsentä. Virren numero seitsemän kolmannen säkeistön alussa todetaan viisaasti:

 

Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta,
ylpeitä vastustaa.

 

Samuel Colgaten seurakunta teki nopeasti parannusta omahyväisyydestä. Se tajusi, että he kaikki olivat syntisinä kelvollisia Jumalalle yksin armosta ja yksin Jeesuksen tähden. Tätä samaa armoa ja armollisuutta Jeesus tarjoaa kirjeessään Laodikean seurakunnalle. Tätä hän yhä tarjoaa jokaiselle seurakunnalle sekä myös minulle ja sinulle.

 

Armollista alkanutta vuotta sinulle, ystäväni!

  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin