Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Uhrautuvaa rakkautta

Sunnuntaina 16. elokuuta 1987 Northwest Airlines’in lento 255 syöksyi Detroitissa pian nousun jälkeen maahan. Yli sataviisikymmentä ihmistä sai surmansa. Yksi koneessa ollut pelastui. Hän oli 4-vuotias Celia, joka oli kotoisin Tempestä Arizonasta.

 

Kun pelastusmiehistö tuli koneen jäännösten luo, ja he löysivät lapsen elossa, kaikki luulivat ensin, että tämä oli ollut jossain niistä moottoritiellä ajaneista autoista, jotka maahan syöksynyt kone oli murskannut. Mutta kun koneen matkustajaluetteloa tutkittiin, Cecilian nimi löytyi sieltä. Hän oli todella ollut koneessa mukana.

 

Tapausta lähemmin tutkittaessa selvisi, kuinka Cecilia oli voinut selviytyä hengissä. Kun kone oli alkanut pudota, Cecilian äiti Paula Chican oli avannut istuinvyönsä, polvistunut tyttärensä eteen, kumartunut tämän ylle, kietonut kätensä tämän ympärille ja pitänyt tytöstään tiukasti kiinni.

 

Mikään ei ollut voinut erottaa Ceciliaa tuosta rakastavasta syleilystä, ei onnettomuus, ei koneen murskautuminen, eivät sitä seuranneet liekit, ei edes hänen äitinsä kuolema.

 

Tällaisesta rakkaudesta Paavali puhuu, kun hän kertoo meille Jumalan rakkaudesta syntisiä ihmisiä kohtaan. Hän haluaa ottaa meidät syliinsä, kietoa kätensä ympärillemme ja pitää meidät turvassa.

 

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room.8:38-39)

 

----- 

 

Kokoan ja valmistelen uusia matkaeväitä viikoittain tiistaiksi ja perjantaiksi.

Koko voileipäpöydän löydät täältä:  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin