Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Tuhlaaja-isän yllättävä opetus

Tuhlaajapojan paluu, James Tissot, v.1882

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa, ja heillä kohtuuttomasti tuhlaileva isä.” Keitä nämä pojat olivat ja kuka oli tuo isä, joka ei osaa pysyä kohtuudessa?

Pojat olivat kovin erilaisia. Kumpaa heistä me itse kukin enemmän muistutamme?

 

Lukiessani TV7 Kirja ohjelmaa varten Timothy Kellerin kirjaa ”Tuhlaaja-isä”, huomasin katsovani peiliin. Olenko nuorempi poika, joka Jeesuksen vertauksessa on tuhlannut maailman humussa kaiken ja saanut silti isältä kaiken anteeksi? Vai olenko vanhempi veli, joka ahertaa kuuliaisesti isän vainiolla odottaen saavansa kaikesta tästä kiitosta ja ehkäpä myös jonkun oikeutetun palkkion?

 

Kuulemissani saarnoissa ja hengellisissä puheissa keskitytään Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta (Luuk.15:11-32) nuoremman pojan ja isän suhteeseen. Tuhlaajapojan hulttiomaisuus, ahdinko, umpikuja, päätös palata nöyränä isän luo sekä isän ehdoton anteeksianto ovat tarjonneet hyvät lähtökohdat väkevälle julistukselle ja monille riipaiseville todistuspuheenvuoroille.

 

Kunnon kristitty voi kuunnella tällaista opetusta ymmärtäväisesti nyökytellen. Hyvä, että tuokin sikoläteissä rypijä on ymmärtänyt tehdä parannusta ja palata pyytämään syntejään anteeksi.

 

Kellerin kirja ei päästä lukijaa noin vähällä. Itseensä tyytyväiset ja muiden lankeemusta kauhistelevat vanhemmat veljet haastetaan uudella tavalla. Ei riitä, että entisistä tuhlaajapojista ja tuhlaajatytöistä on tullut parannuksen tehneitä ja kotiin palanneita kelpo kristittyjä. Ei riitä edes se, että kirkon tai seurakunnan virkoja hoidetaan tunnollisesti tai vapaaehtoisena aherretaan monissa hankkeissa. Ei liioin riitä penkissä istuminen tai nuhteeton elämä.

 

”Molempien veljesten sydämet olivat samanlaiset. Kumpikin poika oli harmissaan isän määräysvallasta ja etsi keinoja vapautua siitä”, Keller sanoo.  Molemmat kapinoivat, toinen olemalla kerrassaan paha ja toinen olemalla äärimmäisen hyvä. Kumpikaan poika ei rakastanut isäänsä omana itsenään ja palvellut häntä hänen itsensä tähden.

 

Kellerin havainto nousee juutalaisen kulttuurin tuntemisesta sekä tilanteesta, jossa Jeesus vertauksen esitti. Kertomuksellaan hän vastasi fariseuksille, jotka paheksuivat sitä, että Jeesus oli tekemisissä publikaanien ja muiden syntisten kanssa (Luuk.15:1-3). Vertauksen kärki ja tärkein viesti eivät siis olleetkaan tuhlaajapojissa ja -tytöissä”, kuten meillä usein opetetaan, vaan vanhemmissa veljissä, jollaisia uskonnollisesti nuhteettomasti vaeltavat fariseukset olivat.

 

Missä olivat vanhemman veljen virheet? Mikä paljasti, että hän oli yhtä vieraantunut isästä kuin hulttiomainen nuorempi veljensä?

 

Vanhempi veli katsoi oikeudekseen ryhtyä sanelemaan, kuinka perheen vaatteita, karjaa ja sormuksia pitäisi käyttää. Hän suuttui, kun isä ei vaatinutkaan nuoremmalta pojaltaan kaikkea sitä, minkä mukaan vanhempi oli elänyt. Vanhemmasta veljestä oli sietämätöntä, että ottamalla nuoremman pojan jälleen perheeseen ja perillisekseen, isä samalla pienensi vanhemmalle veljelle aikanaan tulevaa perintöä. Vanhemmassa veljessä oli samaa kapinamieltä kuin profeetta Joonassa, joka suuttui, kun Jumala ei tuhonnutkaan syntistä mutta parannuksen tehnyttä Niiniven kaupunkia.

 

Meissä kaikissa on aineksia molemmiksi veljiksi. Kuten Paavali toteaa, meissä ei ole ainuttakaan nuhteetonta. Kaikki ovat nuoremman veljen lailla syntisiä ja eksyneitä. Jeesuksen vertauksen mukaan vanhemman veljen taas löytää useimmin sieltä, missä uskonnollisuus on näyttävää, organisaatiokaaviot selkeät, seurakuntien rajat ja säännöt tarkasti piirretyt, pappien ja maallikoiden työnjako tarkoin vartioitu, allakat täynnä hengellisiä tilaisuuksia ja housujen takamus paljosta kirkonpenkissä istumisesta kiiltävä.

 

Jeesuksen vertauksessa vanhemmalle veljelle tarjottiin mahdollisuutta ilahduttaa isää yhtymällä tämän iloon ja osallistumalla tuhlaajapojan paluun kunniaksi järjestettyyn juhlaan. Tämä ei sopinut vanhemmalle veljelle. Sen sijaan hän pyrki hallitsemaan isää vetoamalla omaan kunnollisuuteensa ja kun se ei onnistunut, jäi ulos murjottamaan. 

 

Lohdullista on se, että isä rakasti kumpaakin poikaa. Hän tuli ulos molempia vastaan. Hän halusi molemmat mukaan juhlaan. Ovi oli kummallekin avoinna.

 

Hätkähdyttävää on se, että Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapoika juhli isänsä kanssa, mutta avoimeksi jää, liittyikö vanhempi veli juhlijoihin, vai jäikö hän lopullisesti ulkopuolelle. Jeesus jätti asian pyörimään fariseusten mieleen. Jeesus jättää saman kysymyksen myös meidän jokaisen mietittäväksi. Ovi on avoinna. Olimmepa me tuhlaajapoikia tai vanhempia veljiä, niin meidän  omasta valinnastamme jää riippumaan astummeko me siitä sisälle.

 

 ----------

 

* TV7 ohjelma, jossa kirja ”Tuhlaaja-isä” on mukana, tulee ulos sunnuntaina 25.4. klo 19.30.

 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

22.3.2010 klo 07:07:16
Järki käteen kirjoittaa

Tuhlaajapojat huomataan ja heitä ensin säälitöään ja sitten ihaillaan.
Vanhemmat veljet pitävät syteemin toiminnassa, pellot raivattuina ja väen leivässä.
Marian osa on ihana, mutta ilman Marttaa taloudenpito suistuisi kaaokseen ja elämästä tulisi pelkkää meditaatiota.



17.3.2010 klo 21:56:57
Vanhempi veli kirjoittaa

Olen kertonut kaikille olevani tuhkaajapoika, joka palasi rellestelyvuosien jälkeen Isän luo. Nyt huomaankin olevani vanhempi veli, se tiukkapipoinen ja toisia nenänvartta pitkin katsova. Kertokaa, miten pääsen tästä vapaaksi?





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin