Tämän tarinan kertoi Eino-pappa Ajatusten aamiaisen sivuilla 28.9.2010. () Aikani hekoteltuani pysähdyin miettimään asian vakavampaa puolta. Jouduin myöntämään, että myös minä unohdan usein kuka olen. Unohdan todellisen olemukseni ja elämäni perimmäisen tarkoituksen. Arkiset kiireet, talouden huolet, stressi ja monet muut asiat voivat peittävät helposti alleen kaikkein tärkeimmän.
Tiedätkö sinä, kuka sinä olet?
Raamattu vakuuttaa, että sinä ja minä, me molemmat olemme Jeesuksen verellä synnin orjuudesta vapaaksi lunastettuja Jumalan lapsia. Olemme nimeltä kutsuttuja.
Kaiken lisäksi sinä olet kerrassaan ainutlaatuinen. Jo ennen kuin sinä synnyit, Jumalalla oli juuri sinun elämällesi suunniteltuna jokin tärkeä tarkoitus. Se oli ja on edelleen olemassa vain sinua varten. Maailmassa ei ole toista samanlaista ihmistä. Siksi kukaan muu ei voi korvata sinua.
Siunausta sinulle, ainutlaatuinen ja korvaamattoman arvokas Jumalan lapsi!
”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.” (Jes.43:1)
”Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.” (Psalmi 139:17,18)
----------
Lisää blogitekstejä löydät .
13.10.2010 klo 07:33:36
ilpo kirjoittaa
kiitos reijo ja kaija viimekertaisesta,olimme siellä hengen uudistus vkl.tulemme tai ainakin minä käymään järvenpäässä,viimeistään yhteydenillas.mut siunauksia sinne ja nähdään!
12.10.2010 klo 18:18:32
Jumalan luoma kirjoittaa
Muistetaan, että me olemme Jumalan lapsia, hänen poikiaan ja tyttäriään, ainutkertaisia ja Isän silmissä Jeesuksen tähden mittaamattoman arvokkaita. Siihen ei tarvitse lisätä mitään, ei pelata roolipelejä eikä teeskennellä olevansa jotain muuta kuin on. Siunausta!
30.9.2010 klo 09:28:53
Itseään etsivä kirjoittaa
Tämä aika on niin täynnä keinotekoisia ihmisen malleja, että huomssn eksyväni helposti vääriin roolimalleihin. Yritän olla jotain, mitä ajattelen muiden toivovan minun olevan. Tai matkin mediassa esillä olevia roolimalleja. Oman minän etsiminen kaiken keskeltä on vaikeaa. Ehkä mahdotontakin?