Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Tiedätkö, että Isäsi iloitsee sinusta?

Jussi oli ylpeä valmentamastaan 8-vuotiaitten poikien pesäpallojoukkueestaan. Ahkeran harjoittelun tuloksena joukkueessa oli useita todella taitavia pelaajia. Toisaalta mukaan oli otettu mukaan myös aloittelijoita, joiden lyönnit menivät vielä usein ohi, eikä pallokaan tahtonut aina pysyä räpylässä.

 

Sinä kesänä Jussin joukkue ei ollut vielä voittanut ainuttakaan peliä. Tässä ottelussa voitto tuntui vihdoin olevan jo hyvin lähellä. Vain yksi onnistunut lyönti ja nopea juoksu, niin tappioiden putki olisi saatu katkaistuksi!

 

Tilanne oli kihelmöivä. Seuraavana lyöntivuorossa oli poika, joka oli hyväksytty joukkueeseen hieman ennen tätä peliä. Kaikki jännittivät, miten epävarmana lyöjänä tunnettu pika onnistuisi. Mutta hänpä osui kuin osuikin hienosti, ja pallo lensi kauas. Poika juoksi ylpeänä ja iloisena ensimmäiselle pesälle.

 

Seuraavana lyöntivuorossa oli joukkueen varmin mailan käsittelijä. Ykköspesällä odottanut poika näki mailan osuvan palloon ja lähti juoksemaan kohti kakkosta. Juostessaan poika huomasi pallon olevan tulossa itseään kohti. Pesäpallon säännöistä vielä epävarmana ja lähes vaistomaisesti hän nappasi pallon käteensä.

 

Peli oli menetetty! Jussin joukkue oli jälleen hävinnyt ottelun. Silloin Jussi teki jotain odottamatonta. Hän käski koko joukkueensa hurrata. Kaikki huusivat, hihkuivat ja heiluttivat käsiään aivan kuin joukkue olisi vihdoin voittanut.

 

Kentältä pallo kädessään joukkueensa luo palaavan pojan kasvot loistivat. Hänen hymynsä ylettyi lähes korvasta korvaan. Ainoa, minkä hän tajusi, oli se, että ensimmäisen kerran hän oli osunut mailalla upeasti palloon ja myös saanut pallon kiinni sitä pudottamatta.

 

Jussi ja hänen joukkueensa eivät halunneet pilata pojan iloa. Niinpä he ei koskaan kertoneet hänelle, että se, mitä poika oli luullut ensimmäiseksi suureksi onnistumisekseen, oli aiheuttanut koko joukkueen tappion.

---

Jumala ei tuijota epäonnistuneita yrityksiämme. Hän katsoo sydämeemme. Kalevi Lehtinen kuvasi tätä Jumalan isällistä rakkautta kertomalla pienestä tytöstä, joka yhdessä isänsä kanssa oli istuttamassa sipuleita. Tyttö kulki edellä ja laittoi innoissaan ja iloisesti laulellen sipuleita isänsä tekemään vakoon. Isä seurasi hymyillen perässä ja käänsi sipulit oikein päin, niin että  juuret tulivat alaspäin. Sitten hän peitti vaon. Isä ei halunnut pilata lapsensa iloista yrittämistä. Opastamisen ja oppimisen hetki tulisi sekin kyllä ajallaan.

 

----

 

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. (Sefanja 3:17)

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin