Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

"Rakennustyö päättyy. Kiitos kärsivällisyydestä"

Billy Grahamin 87 vuotiaana kuolleen vaimon Ruthin hautakivessä on merkillinen teksti. ”Rakennustyö päättyy. Kiitos kärsivällisyydestä”. Miksi kuuluisan evankelistan 14.6.2007 kuolleen vaimon hautakiveen on kaiverrettu tuollaiset merkilliset sanat? Entä mitä tarkoittaa kiven yläosaan sijoitettu erikoinen merkki?

 

Ruth Grahamin hautakiven yläreunassa on kiinalainen kirjainmerkki. Samanlainen on hänen Kiinassa lähetyssaarnaajana toimineen isänsä L. Nelson Bellin hautakivessa. Ruth oli Kiinassa vuodet 1920-1933. Kirjainmerkin yläosa  tarkoittaa lammasta. Merkin alaosa tarkoittaa minua. Lienee helppo arvata, kenen laumaan Ruth ja hänen isänsä katsoivat kuuluvansa.Ennen vuoteenomaksi joutumistaan Ruth ajoi erään rakennustyömaan halki menevää tietä. Hän seurasi huolellisesti kiertoteitä ja kilometri toisensa jälkeen ilmestyviä varoituskylttejä. Niissä varoitettiin tien keskeneräisyydestä. Viimeisessä kyltissä luki: ”Rakennustyö päättyy. Kiitos kärsivällisyydestänne!”

 

Kun Ruth palasi kotiin, hän kertoi naureskellen perheelle kylteistä. ”Kun kuolen”, hän sanoi, ”haluan hautakiveeni tuon tekstin.” Hän suhtautui pyyntöönsä kepeästi mutta samalla vakavasti. Hän jopa kirjoitti lauseen ylös, ettei perhe unohtaisi sitä.

 

Ruth ja Billy Grahamin perhe vuonna 1962. Vasemmalta takana  Franklin, Anne, Virginia  ja Ruth Bell. Edessä äitinsä vieressä seisoo  Ned. (Kuva Billygraham.org)Huumorista huolimatta perhe arvosti sanojen sisältöä. Jokainen ihminen on rakenteilla sikiämisestä kuolemaansa asti. Jokaisen elämä koostuu virheistä ja oppimisesta ja kasvusta sekä kärsivällisyydestä ja sinnikkyydestä. Rakennustyön lopuksi me kuolemme. Prosessi on saatettu loppuun. Siinä vaiheessa jokaisella meistä olisi Ruthin tavoin syytä sanoa jälkeemme jääville: ”Rakennustyö päättyy. Kiitos kärsivällisyydestänne.”

 

Kun me katselemme ihaillen kirjoista ja televisiosta tuttuja esiintymiskykyisiä, menestyneitä ja viisaasti puhuvia ihmisiä, me olemme samassa tilanteessa kuin jos katselisit tien tai kadun varressa olevaa hienoa ja hyvin hoidettua taloa. Me näemme vain julkisivun, emme sitä, mitä on rakennuksessa sisäpuolella. Me emme voi nähdä seinien taakse kenties kätkeytyviä suruja, pettymyksiä, pelkoja, epäonnistumisia ja heikkouksia.

 

Olet varmasti kuullut sanonnan: Terve ihminen on sellainen, jota ei vain ole vielä tarpeeksi perusteellisesi tutkittu. Jos oikein tarkasti tutkitaan, niin jokaisesta löytyy jokin vika tai jopa sairaus.

 

Raamattu on asiasta samaa mieltä. Roomalaiskirjeessä meille sanotaan, ettei ihmisten joukossa ole ainuttakaan todella vanhurskasta, ymmärtäväistä ja koko sydämestään Jumalaa etsivää (Room.3:10-11). Kaikissa meissä on omat vikamme ja puutteemme olipa julkisivumme miten kaunis tahansa.

 

Sydämestään viisas ja rehellinen ihminen tietää ja tunnustaa tämän omalta kohdaltaan. Me kaikki olemme vielä keskeneräisiä. Meidän kohdallamme rakennustyöt ovat vielä kesken. Ja kesken ne tässä ajassa myös jokaisen kohdalla jäävät ponnistelimmepa miten kovasti tahansa. Puutteista, virheistä, sairauksista ja syntisyydestämme me pääsemme vapaiksi vasta kotona Jumalan luona.

 

(Tarina kerrotaan kirjassa Kuva ja Sana 2012)





Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin