Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

On tärkeää tietää, kenen laumaan kuuluu

Vasemmalla mustanaamainen Pipsa ja oikealla pienestä karitsasta isoksi lampaaksi kasvanut pääsiäislampaamme Esteri

Ellei pakkasta ole liikaa, pyrin joka päivä tekemään Esterin ja Pipsan kanssa kävelyretken. Joskus käymme postilaatikolla saakka. Toisinaan haemme kahdella vanhalla pärekopalla lampolaan lisää heiniä. Molemmat lapaani nauttivat vapaudesta tavattomasti. Pienessä lampolassa vietettyjen pitkien tuntien jälkeen ne loikkivat hangessa ja joskus vain hyppivät ilosta paikoillaan.

 

Minua ne eivät päästä hetkeksikään näkyvistään. Jos pujahdan välillä käymään sisällä, pihalta alkaa heti kuulua surkea määkiminen. ”Missä olet? Miksi jätit meidät? Kuinka meidän nyt käy? Tule pian takaisin!”

 

Kun kutsun lampaita, minun ei tarvitse pitkään huhuilla. Heti ääneni kuultuaan ne juoksevat lumi pölisten luokseni. Olen niiden paimen, tuki ja turva johon molemmat luottavat.

 

Esterin, Pipsan ja minut päiväkävelyllä nähneen ilme on ollut jotain epäuskon ja hämmästyksen väliltä: Lampaita vapaina tiellä kävelemässä ja vieläpä talvella hankien keskellä!Lammasvarkaan tunnistaminen

 

Australiassa on paljon lampaita. Siellä voi nähdä laumoja, jotka tuntuvat jatkuvan silmänkantamattomiin. Eräs mies oli pidätetty, koska hänet oli tavattu kantamasta lammasta pois naapurinsa laumasta. Lammasvarkaudesta syytettynä mies seisoi oikeudessa tuomarin edessä.

 

Mies väitti, että hän oli vain noutanut oman lampaansa, joka oli eksynyt väärään laumaan. Tuon lauman omistaja puolestaan syytti miestä lammasvarkaaksi. Molemmat pysyivät väitteissään. Syntyi sana sanaa vastaan tilanne, kun kukaan ulkopuolinen ei ollut nähnyt, mitä lampaidenomistajien välillä oli tapahtunut.

 

Tuomari kuunteli miehiä aikansa. Sitten hän käski noutaa kiistan synnyttäneen lampaan paikalle. Kun lammas oli tuotu oikeussaliin, tuomari käski naapuriaan lammasvarkaaksi syyttäneen miehen mennä eteiseen huutelemaan lammasta luokseen. Mies teki, kuten tuomari oli käskenyt. Kaikki huhuilut olivat turhia. Lammas ei liikahtanutkaan. Mitä enemmän mies lammasta kutsui, sitä levottomammaksi se kävi.

 

Sitten tuomari käski syytetyn miehen mennä eteiseen kutsumaan lammasta. Tuskin mies oli ennättänyt aloittaa huhuilunsa, kun lammas säntäsi eteiseen omistajansa luo.

 

”Syyte on hylätty. Tapaus on loppuun käsitelty!” sanoi tuomari paukauttaen nuijalla pöytään. ”On päivän selvää, että mies todella oli vain noutamassa omaa lammastaan takaisin!”

 

Jeesus puhuu lampaista ja paimenesta Johanneksen evankeliumin kymmenennessä luvussa. Hän sanoo olevansa Hyvä Paimen, joka kutsuu lampaitaan niiden nimellä. Hänen lampaansa tuntevat hänen äänensä ja seuraavat häntä. Vierasta ne kavahtavat ja säikkyvät.

 

Uhkana valepaimenet

 

Maailma on täynnä asioita ja paimeneksi tarjoutuvia, joita Jeesuksen laumaan kuuluvien lampaiden on syytä varoa ja jopa pelätä. Siksi on erittäin tärkeää, että me tunnemme oman Hyvän Paimenemme Jeesuksen äänen ja kuuntelemme yksin häntä.

 

Jeesus sanoi myös, että on oleva vain yksi lauma ja yksi paimen.  Sana yksi tarkoittaa, että muita vaihtoehtoja ei voi olla olemassa. Jos me tunnemme kuuluvamme esimerkiksi Lutherin, Hedbergin, Laestadiuksen, Paavo Ruotsalaisen, oman seurakuntamme pastorin, paavi Franciscuksen tai jonkun muun hengellisen johtajan laumaan, niin asiat ovat huonolla tolalla. Jonkun olisi syytä palauttaa meidät pikaisesti ainoaan oikeaan laumaan, Jeesuksen omien maailmanlaajuiseen laumaan. 

 

Seurakunnissa on joskus samoja piirteitä kuin tarinassa australialaisten lampureiden kiistasta. Eri kirkkokuntiin kuuluvien seurakuntien välillä voi olla pahojakin jännitteitä siksi, että naapuriseurakunnan epäillään houkuttelevan omia jäseniä toiseen seurakuntaan, omaan laumansa.

 

Tällaiseen ongelmaan löytyy hyvä lääke. Luovutaan kaikki yhdessä kapeasta ja nurkkakuntaisesta ”meidän lauma” -ajattelusta.  Opetellaan ymmärtämään oikein Jeesuksen sanat yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta. Lopetetaan lampaitten houkuttelu ja kanniskelu omien pikku laumojemme välillä.  Lähdetään yhdessä etsimään ja kutsumaan eksyneitä ja kodittomia lampaita kotiin Jeesuksen laumaan.

 

Sen jälkeen, kun muutimme maalle ja hankimme ensin vuohia ja myöhemmin myös kaksi lammasta, nämä Johanneksen evankeliumin 10. luvun jakeet 11-16 ovat alkaneet puhua minulle aivan uudella tavalla. Näin ne kuuluvat.

 

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.

Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh.10:11-16)

 

Turvallisia ja armollisia hetkiä Hyvän Paimenen hoidossa, kalliisti lunastettu ystäväni!



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

30.1.2019 klo 21:20:42
kirjoittaa

Tunnetko kenties laulun ”Siunattu varmuus, Jeesus on mun”? Entä laulun:
”Varmana laulaa Herrasta saan”? Tai laulun ”Mä Jeesuksesta laulan, hän yksin
lohduttaa”. Nämä kaikki kolme laulua ovat saman henkilön kirjoittamia.  Joidenkin tietojen mukaan hän on näiden kolmen
ihanan laulun lisäksi kirjoittanut peräti 9000 muuta hengellistä laulua. Tämä
ihmeellinen henkilö on vuonna1820 syntynyt sokea nainen nimeltä Fanny Jane Crosby.

 

Fanny sairastui kuuden viikon ikäisenä silmätautiin. Virheellinen silmähoito
sokeutti hänet loppuiäkseen. Fannya hoitanut mummo kuljetti lasta paljon
luonnossa ja kuvaili hänelle tarkasti kaikkea näkemäänsä. Niityn kukat ja
linnut tulivat Fannylle tutuksi, samoin kauniit maisemat, auringon nousut ja
laskut.

 

Mummo myös luki Fannylle paljon Raamattua. Tytön muisti oli poikkeuksellisen
hyvä. Hän oppi Raamatusta ulkoa kokonaisia lukuja. Viisitoistavuotiaana Fanny
meni New Yorkin sokeiden kouluun. Siellä hän oppi soittamaan pianoa, urkuja,
harppua ja kitaraa. Myöhemmin hän opetti samassa koulussa englantia ja
historiaa.

 

Jätettyään opettajan työnsä Fanny keskittyi kaikkein köyhimpien auttamiseen.
Itsensä hän elätti kirjoittamalla. Kaiken lisäksi Fanny oli ensimmäinen nainen,
joka käytti puheenvuoron Yhdysvaltojen kongressissa. Hänen puheensa käsitteli
köyhien ja sairaiden auttamista.

 

Fanny koki voimakkaan herätyksen metodistikirkossa. Ensimmäisen hengellisen
laulunsa hän kirjoitti vasta täytettyään 44 vuotta. Seuraavien 51 vuoden aikana
lauluja syntyi jopa seitsemän päivässä. Kustantajat julkaisivat hänen laulujaan
peräti sadalla eri taiteilijanimellä.

 

”On todella sääli, että Herramme ei antanut sinulle näkökykyä, vaikka hän
antoi sinulle monia muita lahjoja”, eräs saarnamies sanoi Fannylle ääni säälistä
ja myötätunnosta väristen.

 

Fanny vastasi: ”Jos olisin syntymähetkelläni saanut esittää yhden pyynnön,
olisin pyytänyt saada syntyä sokeana.”

 

”Miksi?” kysyi hämmästynyt saarnamies.

 

”Siksi, että kun menen taivaaseen, ensimmäinen asia, jonka saan ikinä nähdä,
ovat Vapahtajan kasvot!” Fanny huudahti iloisesti.



Vaikka Fanny oli sokea, hän ei ajatellut olevansa vammainen. Hän oli varma,
että hänen kohdallaan sokeutuminen oli kuulunut Jumalan suunnitelmaan. Fanny uskoi
myös tietävänsä, miksi Jumala oli hänelle tällaisen kohtalon antanut: ”En ehkä
olisi halunnut laulaa virsiä Jumalan ylistykseksi, jos olisin ajatellut
mielessäni maallisia houkutuksia”, Fanny selitti

 

Fanny näki kirkkaasti Jumalan
rakkauden ja armon sekä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen merkityksen. Hänen
laulunsa kutsuvat syntisiä, epäonnistuneita ja uupuneita saapumaan rohkeasti syntisiä
rakastavan ja armahtavan Jeesuksen luo.  Paavali
sanoo 1. kirjeessään korinttolaisille, ettei hän halua tietään mistään muusta
kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Fanny ei halunnut kirjoittaa lauluja mistään
muusta kuin syntisiä rakastavasta ja armahtavasta Jeesuksesta Kristuksesta.

 

Sokea Fanny on avannut
lauluillaan kymmenien tuhansien ihmisten silmät näkemään sen, mikä elämässämme
on tärkeintä. Hänelle Jeesuksesta kertominen oli kahden käden evankeliointia.
Hän halusi auttaa heikkoja ja ahdistuneita sekä aineellisesti että hengellisesti.


 

Kun olen lukenut
kertomuksia Fanny Crosbyn elämästä, olen joutunut toteamaan, että jos
menettäisin näköni, niin tuskinpa pystyisin siitä kiittämään Jumalaa. Jos
sellainen onnettomuus olisi Fannyn lailla kohdannut minua jo sylilapsena, niin
tuskinpa minusta olisi löytynyt samanlaista tarmoa ja sitkeyttä köyhien
auttamiseen ja evankeliumin julistamiseen.

 

Fannyn kaltaiset hengellisen
työn sankarit saavat meidät helposti vertailemaan itseämme, taitojamme ja
saavutuksiamme heihin. Tuloksena voi olla masentuminen ja sivuun vetäytyminen.
Ei minusta ole sellaiseen. En pysty, En osaa. Turha edes yrittää.

 

Onneksi Jumala ei ole
tarkoittanut, että me seuraisimme Fanny Crosbya. Että yrittäisimme olla ja
toimia kuten hän teki. Jumala on luonut meidät kaikki erilaisiksi. Hän on
varustanut jokaisen meistä erilaisilla taidoilla ja ominaisuuksilla juuri sen
mukaan, mitä hän on suunnitellut tehtäväksemme elämämme mittaisella matkalla. Jokaista
tarvitaan. Kaikilla on jotain annettavaa. Jokainen voi palvella omalla
tavallaan ja samalla kertoa, mitä Jeesus hänelle merkitsee.

 

Minulla on kaikille
vertailemiseen taipuvaisille lisää hyviä uutisia. Meidän ei tarvitse palvella,
ponnistella ja olla hengessä väkeviä kelvataksemme Jumalalle. Hän rakastaa
meitä Jeesuksen tähden aivan tällaisina. Niinpä kaikki se, mitä teemme ja
saamme aikaan, on vain tulosta siitä kiitollisuudesta, jonka Jeesuksen armo ja
rakkaus meissä synnin kahleista vapautetuissa synnyttää.

 

”Me rakastamme, koska
Jumala on ensin rakastanut meitä”, sanotaan 1. Johanneksen kirjeen 4. luvussa.
Me palvelemme, me autamme, me lohdutamme, me rohkaisemme, koska Jeesus on pelkästä
armosta antanut meille tulevaisuuden ja toivon.

 

Turvallisia ja armollisia
hetkiä Hyvän Paimenen hoidossa, kalliisti lunastettu ystäväni!





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin