Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Mummun ankka

Pieni poika oli viettämässä kesää isovanhempiensa maatilalla. Saadakseen aikansa paremmin kulumaan poika teki vanhasta autonkumista itselleen ritsan. Hän harjoitteli kovasti läheisessä metsässä, mutta kivet tahtoivat lentää, minne sattui.

 

KPieni poika oli viettämässä kesää isovanhempiensa maatilalla. Saadakseen aikansa paremmin kulumaan poika teki vanhasta autonkumista itselleen ritsan. Hän harjoitteli kovasti läheisessä metsässä, mutta kivet tahtoivat lentää, minne sattui.


Kun poika palasi metsästä, hän näki ankan kävelemässä pihamaalla. Poika tiesi, että se oli mummun lemmikki ankka. Hetken mielijohteesta hän otti taskustaan kiven ja ampui ritsallaan kohti ankkaa. Kivi osui eläinparkaa päähän ja se kaatui kuolleena maahan.

Poika pelästyi. Mitä hän olikaan mennyt tekemään! Hädissään poika otti ankan ja piilotti sen suuren puukasan taakse. Ankkaa kätkiessään poika huomasi, että hänen sisarensa, joka oli seissyt aitan kulmalla, oli nähnyt koko tapahtuman.

Ruokailun jälkeen mummu kysyi tytöltä: ”Maija, voisitko auttaa astioiden tiskaamisessa?”

Maija vastasi: ”Mummu, Jussi sanoi, että hän auttaisi mielellään keittiössä.” Samalla tyttö kuiskasi veljensä korvaan: ”Muista ankka!” Sanaakaan sanomatta Jussi käveli keittiöön ja huolehti tiskaamisesta.

Myöhemmin iltapäivällä isoisä kysyi lapsilta: ”Lähdetäänkö yhdessä järvelle onkimaan?

”Ajatus kuulostaa kyllä mukavalta, mutta minä tarvitsen Maijan apua valmistellessani päivällistä”, mummu sanoi.

”Minä voin mainiosti lähteä isoisän kanssa kalaan. Jussi sanoi auttavansa keittiössä oikein mielellään”, Maija sanoi kuiskaten hiljaa Jussin korvaan: ”Muista ankka!” Ja niin isosisä ja Maija lähtivät kalastamaan, mutta Jussi jäi koko iltapäiväksi auttamaan mummua.

Näin jatkui päivästä toiseen. Jussi huolehti nöyrästi sekä omista että Maijan tehtävistä. Lopuksi poika ei jaksanut kantaa syyllisyyttään pitempään. Pää riipuksissa ja kovasti peloissaan poika meni mummunsa luo ja tunnusti nyyhkyttäen kaiken.

Mummu kuunteli ja kumartui sitten pojan puoleen. Poikaa halaten hän sanoi: ”Voi, rakas Jussi, minä kyllä jo tiesin, mitä sinä olit tehnyt. Satuin juuri silloin seisomaan pirtin ikkunassa ja näin kaiken. Minä rakastan sinua aivan valtavasti, ja annan sinulle kaiken anteeksi.

Yhtä asiaa olen kuitenkin ihmetellyt kaikki nämä päivät. Olen hämmästellyt sitä, että miten pitkään sinä aiot salata tekosi? Ja kuinka kauan sinä annat siskosi pitää sinua sillä konstilla orjanaan?”
---

Onko sinulla johonkin piilotettuna mummun ankka? Oletko menneisyydessäsi syyllistynyt valehteluun, pettämiseen, salaisiin helmasynteihin, vihaan, katkeruuteen tai pahoihin riippuvuuksiin, joita et ole tunnustanut ja joista et ole siksi päässyt vapaaksi?

Jos näin on, niin olet varmasti jo huomannut, että paholainen sinkoaa salatut tekosi yhä uudelleen vasten kasvojasi. Pilkaten ja ivaten se syyttää sinua: ”Sinä olet surkea ja mätä, syntinen ja kelvoton. Siksi sinulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta välttää Jumalan tuomiota ja rangaistusta!”

Minulla on sinulle hyvä uutinen: Juuri sinä hetkenä, kun lankesit syntiin, jonka nyt haluaisit saada tekemättömäksi, Jumala seisoi ikkunassa ja näki jo kaiken. Hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta suunnattoman paljon. Niinpä hän haluaa kovasti saada antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi.

Koko tämän ajan Jumala on odottanut sinua luokseen tunnustamaan syntisi ja ottamaan vastaan armahdus ja vapaus, jonka Jeesus on Golgatan ristillä jo maksanut sinun puolestasi.

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1.Joh.1:8)

Anteeksisaamisen ovi on jo avoinna. Isä odottaa tuhlaajapoikaa ja -tytärtään takaisin kotiin. Juokse kiireesti hänen syliinsä ja ota vastaan armo, joka vaientaa paholaisen syytökset ja huonon omantunnon kolkutukset.

Armorikasta kevättä sinulle ja läheisillesi, rakas ystäväni!




Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin