Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Miten tullaan onnelliseksi tai katkeraksi

Miksi elämä muokkaa joistakin ihmisistä pelokkaita, tuomitsevia tai hyökkääviä? Miksi jotkut toiset luottavat itseensä, osoittavat kiitollisuutta ja osaavat olla kärsivällisiä?

Roland Russell sanoo syynä olevan lapsena saamamme kohtelun. Samat asiat muovaavat myös meitä varttuneempia.


 

Kun aamulla luin sähköposteja, silmiini osui Ajatusten aamiainen sivustolta tullut viesti. Siinä oli listattu hyvin tiiviissä ja konkreettisessa muodossa asioita, jotka opettavat meille vääriä käyttäytymistapoja:.

 

Lapsi, joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään.

Lapsi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.

Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään.

Lapsi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.

Lapsi, joka saa osakseen hellyyttä, oppii rakastamaan.

Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä.

Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.

Lapsi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen.

Lapsi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden.

Lapsi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.

Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

 

Noinhan se epäilemättä menee. Mutta Roland Russellin mainioita oivalluksia on syytä laajentaa lapsuuden rajojen ulkopuolelle. Noin ei nimittäin käy vain pienille lapsille kotona tai koulussa. Samaa oppimista voi tapahtua työpaikalla, seurakunnassa tai jopa suhteessamme Jumalaan.

 

Koulu- ja työpaikkakiusaamisessa on usein käytössä samat menetelmät. Jos joku joutuu työpaikallaan muiden sysimäksi, torjumaksi, pilkan kohteeksi tai vähättelemäksi, hänen käyttäytymisensä ja asenteensa muokkautuu sen mukaan. Kun on muutaman kerran saanut kynsilleen, oppii varomaan ja vetäytymään tai antamaan takaisin.

 

Evankeliumia julistava seurakuntakin on työpaikka. Siihen sopii sama, mitä usein sanotaan Israelista, kun turisteja varoitetaan taskuvarkaista: ”Tämä on Pyhä maa, mutta ihmiset täällä eivät ole sen pyhempiä kuin muissa turistikohteissa.”

 

Seurakunnat eroavat muista työpaikoista siinä, että useimmissa tavallisissa työyhteisöissä toiminnassa on mukana ainoastaan palkattua väkeä. Seurakunnissa on myös aktiivisia vapaaehtoisia, jotka saavat oman osansa ”opettamisesta” niin hyvässä kuin pahassakin. Heidän osallistumisensa aktiivisuus ja pitkäaikaisuus jäävät paljolti riippumaan siitä, saavatko he enemmän myönteistä vai kielteistä palautetta. Työntekijän on usein pakko toimeentulonsa takia kestää lähes mitä tahansa. Vapaaehtoinen voi koska tahansa antaa palautetta jaloillaan.

 

Roland Russellin listaa voidaan soveltaa myös suhteeseemme Jumalaan. On vaikea luottaa Jumalaan, jonka sanotaan olevan ankara nipottaja. Jumalaan, joka vain etsii tilaisuutta ”pudottaa kuuman kiven taivaasta” epäonnistuneen päähän, kuten joillekin lapsille ennen sanottiin.

 

Jos sairastumisen sanotaan olevan Jumalan antama rangaistus, on vaikea uskoa taivaallisen Isän rakkauteen.  Jos vastoinkäymisten opetetaan olevan osoitus henkilön oman uskon heikkoudesta, niin ei ihme, jos jumalakuva kasvaa pelokkaaksi, torjuvaksi, epäluuloiseksi tai uhmakkaaksi.

 

Nostan edellä olevalta listalta vielä esille yhden rivin: Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.

 

Raamatusta löytyvät Jeesuksen sanat: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh.8:31-32)

 

Kun oivallamme totuuden itsestämme, rikkinäisyydestämme ja pahuudestamme, meille ei jää muuta mahdollisuutta kuin Jeesuksen tarjoama vapaus. Vain itsensä tunteminen ja armon vastaanottaminen tekevät ihmisestä todella vapaan. Kun oivaltaa olevansa Jeesuksen tähden Jumalan rakastama ja hyväksymä, niin on helpompi ottaa nujertumatta tai pakenematta vastaan myös sen kielteinen ”opetus”, josta tässä maailmassa ei tule koskaan olemaan vähintäkään pulaa.

 

Tarjouksensa vapaudesta Jeesus ankkuroi hänen sanalleen uskollisena pysymiseen. Se on hyvä muistaa tänä postmodernina, liberaalina ja humanismilla kaikkea mittaavana yksilökeskeisenä aikana. Vastoin yleistä väitettä jokainen ei tule uskollaan autuaaksi eivätkä kaikki ajassamme liikkuvat "totuudet" ole suinkaan Jumalasta.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

3.2.2010 klo 07:40:59
Hylätty ja jätetty kirjoittaa

Asun yksin. Mies karkasi toisen kanssa. Lapsia meille ei onneksi ollut ehtinyt tulla. Minut on myös saneerattu töistä taloudellisin ja tuotannollisin syin, kuten asia hienosti sanotaan. Ei siis ole työkavereitakaan. Peilinkö edessä tässä pitäisi hakea hyväksyntää ja arvostusta, että voi kasvaa paremmaksi ihmiseksi?



24.1.2010 klo 11:46:50
Olenko yksinkertainen? kirjoittaa

Jolle osoitetaan rakkautta ja arvostusta oppii rakastamaan ja arvostamaan toisia.
Mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.
Noinko yksinkertaista se voisi loppujen lopuksi olla?



23.1.2010 klo 22:57:28
Paavo Tuominen kirjoittaa

Mistä tänne on tullut niin kielteinen, vikoileva ja toisia alas painava asenne? Mihin on joutunut suomalainen yhteishenki ja naapuriapu? Mikä sen on vienyt?



23.1.2010 klo 09:10:36
Televisioon tympääntynyt kirjoittaa

Viisas lista. Ja television häpäisyohjelmat, joissa etsitään aina heikointa lenkkiä ulos heitettäväksi, opettavat meitä yhä enemmän ivaamaan, vähättelemään ja tuuppimaan heikompiamme.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin