Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kuuluako vai eikö kuulua kirkkoon

Kun laiva on tässä kunnossa, on parasta harkita uuden valitsemista

Ruotsin evankelisluterilaisen kirkon pastori, professori Eva Hamberg eroaa kirkosta ja luopuu pappisvirastaan, kertoo Seurakuntalainen.fi. Merkittäväksi eron tekevät ne perustelut, joilla Hamberg sanoo ratkaisuun päätyneensä.  Jos nykyinen kehitys omassa kirkossamme jatkuu, samanlaisia valintoja ja perusteluja uutisoitaneen pian myös Suomessa.

 

- Minulla on velvollisuus valita. Jos olen mukana Ruotsin kirkossa, olen osaltani vastuussa maallistumisesta, joka on syöpynyt kirkkoon, Olen yrittänyt varoittaa siitä, mitä olen nähnyt. Nyt minun täytyy omantuntoni tähden ottaa tämä askel, vuodesta 1982 pappina toiminut Eva Hamberg selittää. Hän on professorina Lundin yliopistossa tutkinut nimenomaan maallistumista.

 

Eva Hamberg on kiinnittänyt huomionsa erityisesti kahteen asiaan. Jeesus on kummallisella tavalla poissa kirkkonsa toiminnasta.

 

- Jeesus on enimmäkseen poissa. Kirkko haluaa puhua kaikesta muusta muttei enää hänestä. Se on oire siitä, että Ruotsin kirkko ei enää näe Jeesusta Herrana, Hamberg sanoo. Hänen mielestään kolmiyhteistä Jumalaa ei enää kunnioiteta Ruotsin kirkossa eikä Jeesuksesta uskalleta saarnata messussa, Eva Hamberg sanoo.

 

Toinen häntä viime aikoina kiusannut asia liittyy Ruotsin kirkon arkkipiispan vaaliin ja sen yhteydessä olleeseen ehdokkaitten haastattelun:

 

- Jos Ruotsin kirkon tuleva arkkipiispa ei voi seistä apostolisen uskontunnustuksen takana vaan torjuu sen, silloin maallistuminen on mennyt pitkälle, hän toteaa.

 

Kysymykseen, mihin asioihin apostolisessa uskontunnustuksessa hän viittaa, Hamberg vastaa , että yksi ehdokas sanoo neitseestäsyntymisen olevan vain kielikuva ja ettei useiden ehdokkaiden mukaan olisi kuoleman jälkeen mitään kahden mahdollisuuden riskiä (taivaan ja helvetin). Hamberg pitää hyvin vakavana, jos kirkko johtaa harhaan tällaisissa kysymyksissä.

 

- Ehdokkailta kysyttiin, antaako Jeesus totuudenmukaisemman kuvan Jumalasta kuin Muhammed, eivätkä he osanneet vastata selvästi. Tämän myötä Ruotsin kirkko kääntyy pois maailmanlaajasta kirkosta, Eva Hamberg sanoo.

 

Kysymykseen, eikö olisi parempi jäädä kirkkoon vaikuttamaan, professori Hamberg vastaa tehneensä niin 1980-luvun puolivälistä saakka. Nyt noin 25 vuoden kuluttua hänestä tuntuu, että hän on tehnyt kaiken voitavansa.

 

- Kukaan ei voi sanoa etten ole yrittänyt, mutta sillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta.
Hamberg arvioi myös, että niin kauan kuin ihmiset eivät eroa kirkosta, Ruotsin kirkon johto voi jatkaa valitsemallaan tiellä.

 

Eva Hamberg on jo pitkään surrut kirkon tilannetta. Hän jättää Ruotsin kirkon taakseen hyvällä omallatunnolla, sillä hän kokee tehneensä sen, mihin pystyi.

----

 

Eva Hambergin ratkaisussa perusteluineen on jotain murheellisella tavalla tutun tuntuista. Monille kirkkomme piirissä toimiville, Raamattuun sitoutuneille ja ns. klassiseen kristinuskoon luottaville on tehty sama kysymys: miksi et ole jo eronnut kirkosta?

 

Lähes yhtä monet ovat laillani vastanneet, että ainoastaan pysymällä kirkon jäsenenä voin olla vaikuttamassa asioihin sekä tukemassa samalla tavalla ajattelevia jäseniä ja työntekijöitä. Eva Hambergin ratkaisu perusteluineen osoittaa, että siinäkin tulee jossain vaiheessa vastaan raja, jota ei voi enää hyvällä omallatunnolla ylittää.

 

 

Seurakuntalainen.fi artikkelin .



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

7.11.2013 klo 23:49:15
Balttis kirjoittaa

Se petovalta, jonka selässä Suuri Portto juopuneena ratsastaa on Rooman valtakunta ja jälkiroomalainen kultuuri, eli jälleen kerran yhdentyvä uskonnollispoliittinen imperiumi.



7.11.2013 klo 23:40:00
Balttis kirjoittaa

Ilmestyskirjan paljastama Suuri Portto on historiallisesti kartoisettavissa, mutta tämän: "maan porttojen ja kauhistusten äidin" näkeminen eli kartoittaminen edellyttää historian tuntemusta, tai tarkemmin sanottuna yleisen kirkon kirkkohistorian tuntemusta. Suuren juopuneen verisen porton tunnusmerkistö, sopii vain siihen uskonnolliseen portoon, joka ratastaa juopuneena martyyrien verestä läpi petodon selässä, juottaen kaikille kansoille juovuttavaa viiniään haureuksiensa maljasta. Suuri portto elää aina uskonnollispoliittisessa liitossa, harjoittaen uskonnollista hauretta ns. "maan kuningasten", eli kulloistenkin aikojen vallanpitäjien kanssa. Yleisen maailmankirkon ensimmäinen kristittyjen vainoamisen perusteiden luoja, ja apologetta oli kirkkoisä Augustinus ja hänen viitoittamaansa pitkää ja veristä tietä kirkko ja kirkot ovat kulkeneet täpi uskomattoman väkivaltaisen historiansa - josta on pääsääntöisesti pyritty aina vaikenemaan.



4.11.2013 klo 09:07:26
Reijo kirjoittaa

Mainita karismaattisuudesta uutena herätysliikkeenä löytyi iltaa valmistellessani joistain kirkkohistorian kirjoista. Perusteluna on varmaankin ollut se, ettei karismaattisuutta saa mahtumaan vain jonkun olemassa olevan kirkkokunnan tai seurakunnan sisälle. Maailmassa on lisäksi n. 60 000 sellaista karismaattista ja täysin riippumatonta uutta seurakuntaa, jotka eivät kuulu mihinkän ns. vanhoista kirkkokunnista tai liikkeistä.

Kyse on siis paljon isommasta asiasta (550 - 700 miljoonaa kristittyä) kuin vain jonkun tunnustuskunnan sisällä syntyneestä liikehdinnästä. Niin sanottuja karismaatikkoja on protestanttien lisäksi myös mm. katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Yhteistä heille (meille) on Pyhän Hengen merkityksen ja armolahjojen esillä pitäminen sekä sitoutuminen Raamattuun Jumalan inspiroituna sanana. Samalla tavalla kaikilla kirkkokunnilla ja herätysliikkeilä on - tai ainakin on ollut - jokin erityinen asia, joka sen julistuksessa on painottunut ja luonut juuri sen porukan.

Karismaattisuudessa herätyslikkeessä on jotain samaa kuin siinä, etteivät ihmiset ole enää sitoutuneet niinkään kirkkokuntiin tai tunnustuskuntiin. Väki käy sujuvasti tilaisuuksissa yli seurakuntarajojen. Hengellistä ravintoa haetaan piittaamatta ihmisten tekemistä organisaatiolaatikoista ja jäsenluetteloista.




30.10.2013 klo 11:44:06
pohdiskelija kirjoittaa

Hei! Kiitos vielä kiinnostavasta kirjoituksesta Aikamatka-tilaisuudesta, jossa oli käsitelty Herätysliikkeitä. En huomannut siellä kommentointimahdollisuutta, joten tekee mieli laittaa pari sanasta tänne aiheesta.

Kirjoitit:" Uusimmaksi herätysliikeeksi on sanottu karismaattisuutta, jolla tosin ei ole omaa organisaatiota eikä yhdistystä. Laajimmin sitä edustanee Hengen uudistus kirkossamme."

Tuo jäi vähän ihmetyttämään, sillä aimmasta tietämyksestäni ja esim Wikipediasta aiheesta ei tullut aivan sama kuva, vaan siellä kirjoitettiin näin.:

"Karismaattinen liike on ekumeeninen kristillinen liike, joka on omaksunut helluntailaisuudelle tyypillisiä piirteitä. Sen opetuksessa ja jumalanpalveluksissa painotetaan armolahjojen käyttöä ja Pyhän Hengen uudistusta. Sana karismaattinen tuleekin kreikan armolahjaa tarkoittavasta sanasta kharismata. Karismaattinen liike ei ole keskusjohtoinen organisaatio, vaan eri yhdistysten ja kirkkojen piirissä toimiva monimuotoinen virtaus."

ja:

"Karismaattisia seurakuntia on runsaasti erityisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin rekisteröitymättömien seurakuntien eli niin sanottujen vapaiden suuntien joukossa. Esimerkkejä tällaisista seurakunnista ovat Majakka-seurakunta ja Suur-Helsingin seurakunta. Helluntai- ja Vapaaseurakuntien suhde karismaattisuuteen vaihtelee merkittävästi seurakunnittain."

ja

Suomen luterilaisten keskuudessa karismaattinen liike levisi nopeasti helluntailaisen saarnaaja Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkaneen suurkokoustoiminnan saaman suuren julkisuuden kautta. Ensimmäiset uutiset luterilaisen kirkon karismaattisesta liikkeestä ilmestyivät lehtiin vuonna 1978, jolloin lehdet kirjoittivat: ”Nyt kaatuu kirkossakin.” Vuonna 1995 karismaattista toimintaa oli 13 prosentissa luterilaisista seurakunnista.
Luterilaisen kirkon sisällä esiintyvä karismaattinen liike on tunnettu vuodesta 1978 lähtien nimellä Hengen uudistus kirkossamme. Toimintaa tukemassa ovat Kansan raamattuseura,Kansanlähetys ja Suomen raamattuopisto. Järjestöön kuuluu noin 2 000 jäsentä ja järjestön lehtenä toimii Kädenojennus-lehti."

Joten eikö karismaattisuutta Suomessa edustanut jo alun alkainkin eniten erityisesti helluntailiike ja muutkin vapaat suuntaukset. Luterilaisuudessakin sitä toki on, mutta olen havainnut sitä eniten kyllä tosiaan vapaissa suuntauksissa ja siellä se ei juurikaan aiheuta kiistaa vaan on melko luonnollinen osa kokonaisuutta.



30.10.2013 klo 10:50:50
pohdiskelija kirjoittaa

Olen miettinyt tätä asiaa paljon ja tulin siihen tulokseen, että en kokenut voivani kuulua luterilaiseen kirkkoon. Se on mielestäni alkanut liian rankasti erkaantua Raamatun opetuksista ja koin, että en voi kannattaa ja tukea organisaatiota, jonka johtotehtävissä olevat henkilöt esim siunaavat homopariskuntia lähetystyöhön tai muuta vastaavaa Raamatun mukaan väärää toimintaa.

Ilman seurakuntayhteyttähän ei tarvitse jäädä, jos haluaa kuulua yhteisöön, joka noudattaa mahdollisimman tarkkaan Raamatun periaatteita. Suomessa esim Vapaa kirkko ja helluntailiike pidättäyvät opissaan ja käytännön hengellisessä elämässään valtakirkkoa paljon uskollisemmin Raamatun sanaan. Heillä myös armolahjat ja Pyhän hengen toiminta ovat paremmin ja laajemmin esillä kuin valtakirkolla, jonka jäsenistä suuri osa aristelee esim kielillä puhumista yms.

Itse siis olen siirtynyt vapaisiin suuntauksiin. Kunnioitan kuitenkin kovasti uskovaisia luterilaisia, jotka yrittävät tuoda Raamatun aitoa sanomaa ja henkeä kirkossaan esiin. Herää vain tosiaan kysymys, missä menee raja?
Miten pitkälle kirkon pitää mennä luopumuksessaan, että tosi uskovat kokevat, että Jumala vetää/ on vetänyt siunauksensa ja hyväksyntänsä pois kirkolta?

Itse olen miettinyt kovasti Ilmestyskirjan ennustusta Suuresta Babylonista, josta Jumala kehottaa kansaansa lähtemään pois. Monet Raamatun tutkijat mieltävät Suuren Babylonin maallistuneeksi,totuudesta luopuneeksi, vääränlaiseksi uskonnoksi/uskonnollisuudeksi. Voisiko niin olla ja voisiko luterilainen kirkko olla jo kehittymässä osaksi Suurta Babylonia? Haluaisko Jumala siis tosi uskovien lähtevän siitä jo pois vai vielä yrittävän korjata sitä sisältä päin?

Itse koin paremmaksi olla kuulumatta siihen enää ja läksin seurakuntaan, jossa pidetään Raamatun opeista kiinni eikä tarvitse hävetä ja kauhistella kirkon johtajien puheita, toimia ja opetuksia huono omatunto sydämessään.

Ymmärrän syyt, miksi monet uskovat päätyvät erilaiseen ratkaisuun kuin minä. Oma omatuntoni ei sen sijaan salli minun kuulua luterilaiseen kirkkoon. Arvostan kuitenkin kaikkia vilpittömästi Jumalaan sanaa rakastavia uskovia ja ponnisteluja kristittyjen yhteyden vahvistamiseksi. Rukoilen, että me uskovat osaisimme tehdä Jumalaa miellyttäviä ratkaisuja , vaikka ne eivät aina ole helppoja.


Siunausta ja kiitos mahtavista kotisivuistanne!




24.10.2013 klo 19:32:09
Kaisa Mäkelä-Tulander kirjoittaa

Itse olen eronnut ev. lut. kirkosta, sen virasta ja siirtynyt toiseen kirkkoon. Myös minusta ev. lut. kirkko oli liian maallistunut eikä luottanut Jumalaan, vaan hyviin yhteiskuntasuhteisiin ja omaisuuteen. Tietenkin on monia ihan toisenlaisia työntekijöitä mutta valta tuntuu olevan liian usein niillä, jotka tarvitsisivat tukea ja opetusta oman uskonsa kanssa eivätkä pysty johtamaan toisia. Minustakin tuntui, etten pysty vaikuttamaan kirkon asioihin mitenkään. Minusta tässä ei ole todellakaan kyse Raamattunäkemyksestä tai mistään sellaisesta, vaan siitä elääkö uudestisyntyneenä ja luottaa enemmän Jumalaan kuin siihen turvaan, mitä tämä maailma voi tarjota, ja antaako Jumalan johtaa elämäänsä silloinkin kun se tarkoittaa luopumista jostakin. Rukoilen ev. lut. kirkon ja sen jäsenten puolesta ja olen iloinen että joidenkin kutsumus näyttää olevan jäädä kirkkoon. Uskon että jossakin vaiheessa koittaa hengellisen uudistumisen aika, mutta ilmeisesti sen täytyy vielä lisää menettää asemiaan, rahaa ja arvostusta ennen kuin löytää turvansa Jumalassa ja rohkenee etsiä apua rukouksesta ja Raamatusta.



23.10.2013 klo 10:51:26
Anja Saarinen. kirjoittaa

Tästä samasta puhuu edesmennyt pastori Risto Santala kirjassaan "Kirkkolaivamme pohjakosketus".





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin