Kun sielun ankkuria koetellaan

Olin nuorempana innokas purjehtija. Kesälomani kuluivat Suomenlahdella sen upeissa saaristoissa retkeillen. Helsingin ja Ahvenenmaan välillä olevat väylät, saaret ja satamat tulivat tuolloin minulle hyvin tutuiksi.

Jos vain mahdollista, valitsin yösatamakseni jonkun pienen syrjäisen ja rauhallisen ulkosaaren rannan. Eräällä purjehduksella olin jälleen illalla laskenut ankkurini lähelle saaren rantaa. Yöpymistä valmistellessani huomasin, että veneeni ei pysynytkään paikallaan. Kevyen tuulen ja pienten aaltojen voimasta se alkoi hitaasti ajelehtia kohti kivikkoa.

Kokemuksesta tiesin, miksi ankkuri ei pitänyt. Veneeni alla oli pehmeä hiekkapohja. Kevyt ankkurini ei saanut siitä kunnolla otetta. Minun oli nostettava ankkuri ylös ja etsittävä sille pitävämpi pohja. Tämän tehtyäni ankkuri oli lujasti pohjassa, vene pysyi paikoillaan, ja saatoin nukkua yöni turvallisesti.

Heprealaiskirjeessä kerrotaan Jumalan luotettavuudesta, elämämme ankkurista, joka on luja ja varma. Se on jopa niin vahva ja varma, että se ylettyy kuoleman rajan toiselle puolelle.

Heprealaiskirjeen 6. luvussa kerrotaan, miten Jumala vannoi itsensä kautta, että korkeasta iästään huolimatta Abraham ja Saara saisivat runsaasti jälkeläisiä. Se, mikä näytti olevan inhimillisesti katsoen mahdotonta, toteutuisi, kun he Jumalan runsaasti siunaamina luottaisivat hänen lupauksiinsa. Näin tuo raamatunkohta jatkuu:

Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. (Hepr.6:16-19)

Tässä maailmassa harvat asiat ovat luotettavia ja varmoja. Kaikki muuttuu yhä nopeammin. Tuntuu siltä, että ainoa, mikä on varmaa, on se, ettei mikään ole varmaa.

Työpaikat, joita ennen pidettiin turvallisina, menevät alta. Ammatit, joihin opiskelemalla saattoi rauhassa odottaa eläkevuosia, käyvät tarpeettomiksi. Talous, säät, kansainvälinen tilanne ja tulevaisuuden näkymät ovat suistuneet kiihtyvään muutoksen kuohuntaan.

Kaiken tämän keskellä on vaarana, että me etsimme vääristä paikoista turvallista pohjaa elämämme ankkurille. Sen sijaan, että turvanamme olisivat Jumalan lupaukset, me ankkuroimme elämämme houkuttelevilta näyttäviin mutta pettäviin asioihin kuten rahaan, valtaan, julkisuuteen tai niin sanotun yleisen mielipiteen hyväksyntään.

Jos me olemme näin tehneet, niin suvaitsevaisuuden, poliittisen korrektiuden ja vapaamielisyyden aallokoissa ankkurimme alkaa pettää. Elämämme pääsee ajelehtimaan kohti karikoita.

Kreikkalaisesta tarustosta löytyy esimerkki siitä, miten kaunis ja houkuttelevalta näyttävä asia voi todellisuudessa olla petollinen ja turmiollinen.

Kreikkalaiset olivat pitkään piirittäneet Troijan kaupunkia onnistumatta sitä valtaamaan. Viimein he rakensivat suunnattoman suuren puuhevosen. Saatuaan hevosen valmiiksi he jättivät sen kaupungin edustalle ja purjehtivat pois.

Nähdessään, että vihollinen oli poistunut, Troijan asukkaat avasivat portit. Voittonsa kunniaksi he halusivat viedä löytämänsä upean puuhevosen sotasaaliina kaupunkiinsa.

Ei olisi kannattanut. Hevonen oli ontto, ja sen sisälle oli piiloutunut joukko vihollisen parhaita sotilaita. Yön tultua he laskeutuivat hevosen sisältä, avasivat portit ja päästivät pimeän turvin palanneet vihollisjoukot kaupunkiin. Troija valloitettiin ja tuhottiin perusteellisesti.

Meidän ajassamme on tarjolla runsaasti ”troijan puuhevosia”. Hyviltä näyttäviin asioihin kuten vapauteen, tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja kehitykseen piilotettuina meille salakuljetetaan asioita ja arvoja, jotka ovat Jumalan tahdon ja Raamatun sanan vastaisia.

Meidän halutaan puhuvan mieluummin henkilöistä kuin miehistä tai naisista. Avioliiton ei enää sanota olevan miehen ja naisen vaan kahden henkilön välinen liitto.

Sukupuolia ei ole enää vain kahta, vaan suuri määrä. Lomakkeisiin on jo alkanut ilmestyä sukupuolen ilmoittamista varten kolmas vaihtoehto: mies, nainen, joku muu.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja vakuuttaa meille, että Jumalan lupaukset ovat lujia ja luotettavia. Ne ovat meille yhtä tärkeitä kuin ankkuri purjeveneelle.  Veneen ankkuri voi joskus pettää, mutta Jumalan lupaukset ovat luotettavat ja muuttumattomat.

Meidän on valvottava ja varottava, millaiselle pohjalle me sielumme ankkurin laskemme. Onko ankkurimme lujasti Kristus-kalliossa? Vai olemmeko laskeneet ankkurimme tämän maailman petollisille hiekkapohjille?

Hyvän lähtökohdan ankkuripaikkamme tarkistamiselle tarjoaa Sananlaskujen kirjan 4. luvun jae 23: ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi - siellä on koko elämäsi lähde.” (Snl.4:23 KR92)

Jos sinulla on sydämessäsi Jeesus Kristus, sinunkin syntisi sovittanut Vapahtajamme, niin hän on voimallinen varjelemaan sydämesi lähteen kirkkaana ja pitämään elämäsi ankkurin vakaana.

Rukoillaan, ystävät yhdessä;

Rakas taivaallinen Isämme, sinä olit Jumala ennen maailman syntymistä

ja sinä olet oleva Jumala, kun maailmaa ei enää ole.

Johdata meitä läpi lyhyen elämämme, häädä pois tuska ja pelko.

Lujita uskoamme ja pidä yllä luottamusta siihen, ettei mitään satu tietämättäsi.

Jätämme elämämme sinun haltuusi. Tapahtukoon kaikessa sinun tahtosi.

Aamen