Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kristittyjen kieliongelmat

Peltonen ja Mäkinen tunnettiin innokkaina seurakuntalaisina. He kävivät yhdessä ahkerasti tilaisuuksissa. Yhdessä he tapasivat myös tehdä kalaretkiä. Tällä kerralla Peltonen ja Mäkinen olivat kalastamassa joen rantaa kulkevan maantien laidassa. Sinne saavuttuaan he tekivät suuren kyltin ”KÄÄNTYKÄÄ, LOPPU ON LÄHELLÄ!” He päättivät näyttää sitä jokaiselle ohi ajavalle autolle.

 

Paikalle ajoi autoilija, jota kyltti häiritsi niin paljon, että hän jarrutti hieman, avasi autonsa ikkunan, näytti keskisormeaan ja huusi kiukkuisena: ”Te uskonnolliset fanaatikot olette maailman hölmöintä väkeä!” Sitten autoilija painoi taas kaasua, ja jatkoi matkaa renkaat ulvoen.

 

Muutamaa sekuntia myöhemmin kuului valtava loiskahdus. Tällöin Peltonen kääntyi Mäkisen puoleen ja sanoi: ”Luuletko, että meidän olisi sittenkin parempi kirjoittaa kylttiin yksinkertaisesti vain ”SILTA ON POIKKI”?

 

Meillä uskovilla on vakava kieliongelma. Yrityksemme kertoa Jeesuksesta kompastuvat kristittyjen ammattislangiin. Se käyttö sulkee nopeasti korvat sitä, jolle kaanaankieli kaikkine seurakunta- ja herätysliikemurteineen on tuntematonta. Sellaisessa tilanteessa eivät auta innokkaasti käytetyt raamatunlauseet eivätkä kaunopuheisimmatkaan suostuttelut.

 

Sanojemme uskottavuus voi kaatua myös siihen, että me olemme niin innokkaita kertomaan asiaamme, ettemme malta kohdata ja kuunnella keskustelukumppaniamme. Oma sanomamme vaikuttaa olevan meille monin verroin tärkeämpi kuin henkilö, jolle asiaamme kerromme.

 

---- 

Jos olemuksemme viestittää siitä, että me emme ole kiinnostuneita kohtaamamme henkilön ajatuksista, elämäntilanteesta, iloista, murheista ja vaikeuksista, niin kauneimmatkin todistelumme kutistuvat pelkäksi sanahelinäksi. ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.!” (1.Kor.13:1)

 

Olen aina ihaillut niitä, joilla on taito sanoittaa vanha tuttu asia uudella, tuoreella ja kiinnostavalla tavalla. Sellaiseen tarvitaan paljon ihmisten kuuntelemista ja heidän kanssaan seurustelua. Todellisen kontaktin rakentaminen voi tapahtua vain aidon kiinnostuksen, myötätunnon ja rakkauden kautta.

 

Rakkaus johtaa väistämättä toisten palvelemiseen. Ei riitä, että me toivotamme tapaamallemme ihmiselle siunausta ja kaikkea hyvää. Meidän on omalla toiminnalla osoitettava, että kyse ei ole pelkistä tyhjistä sanoista. Puhe kahden käden evankeliumista osuu tässä naulan kantaan. On lähdettävä ulos turvallisien seinien sisäpuolelta kohtaamaan ja palvelemaan ihmisiä, joista Jeesus toivoo saavansa meidän todistustemme kautta itselleen opetuslapsia.

 

Tässä kohdassa on hyvä muistella Jeesuksen sanoja suolasta: ” Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.” (Matt.5:13)

 

On olemassa vaara, että, että kun ihminen ryhtyy sanoittamaan Raamatun viestiä paremmin ymmärrettäväksi, niin samalla suola alkaa menettää makuaan. Puhuja uskoo kuuntelijoiden ymmärryksen ja mielenkiinnon lisääntyvän, jos hän karsii Raamatusta pois niin sanottuja vaikeita juttuja. Miksi edes puhua sellaisista asioita, joita ihmisen järki ei kuitenkaan riitä ymmärtämään.

 

Tuolloin ajatellaan, että on parempi keskittyä puhumaan Jumalan valtavasta armosta ja rakkaudesta. Neitseestä syntyminen, kuolleista nouseminen, ihmeet ja merkit sekä muut vaikeat asiat on turvallisinta sivuuttaa. Puheella synnistä, parannuksenteosta ja iankaikkisesta rangaistuksesta ei haluta pilata syntynyttä hentoa kiinnostusta, joka puhekumppanissa kenties on jo virinnyt.

 

Tällainen Raamatusta asioita sivuun siivoamista kutsutaan liberaaliteologiaksi.  Se on saanut paljon jalansijaa niin kansankirkossa kuin vapaissakin suunnissa. Halutaan olla miellyttäviä ja välttää kenenkään mielen pahoittamista. Tuomasmessun aloittamisessa mukana ollut professori  Miikka Ruokanen on arvioinut syntynyttä tilannetta näin:

 

”Kirkossa on vallalla näkemys, jonka mukaan kansankirkko säilytetään pitämällä uskonnollinen profiili matalana ja sanoma niin mietona, että se kelpaa mahdollisimman monelle. Kirkon tulisi siis ‘uudistua’ mukautumalla yhteiskunnan arvoihin.”

 

Onko tällä tavalla mahdollista saada kirkot täyteen ja laskevat jäsenluvut nousuun? Tästä Miikka Ruokanen on todennut: ”Maailmassa ei kuitenkaan ole yhtään kirkkoa, joka olisi tällä strategialla saanut laskevat käyränsä nousuun.”

 

Liberaaliteologian ongelmana on maailmaan mukautuminen. Tuloksena on vesitetty, ihmisen järjen kokoiseksi sovitettu oppi, joka häivyttää Jumalan pelastussuunnitelman ja Jeesuksen sovitustyön.  Puhetta rakkaudesta ja armosta kyllä riittää, mutta synnistä ja rangaistuksesta, jonka takia armoa tarvitaan, vaietaan. Janoisten huulille nostetaan tyhjää kuppia, leipää tarvitseva saa kouraansa kiven.

 

Apostolien teoissa kerrotaan, miten Pietari ja Paavali vietiin suuren neuvoston eteen vastaamaan sanoistaan. Kuulustelijoina heillä oli aikansa suurimpia ja arvostetuimpia hengellisiä johtajia, ylipappi, fariseuksia, lainopettajia ja kirjanoppineita. Tälle pelätylle ja ankaralle joukolle Pietari ja Paavali todistivat rohkeasti Herrastaan ja Vapahtajastaan Jeesuksesta Kristuksesta:

 

”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla." (Ap.t.4:12)



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin