Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23
EtusivuReijon blogiKompassi ja harhautettu RaamattuIlmestyskirjaa iloisesti ja kevein sydämin Minun hyvä PaimeneniSokean yllättävä toivomusOnko sinunkin Jumalasi kuollut?On tärkeää tietää, kenen laumaan kuuluuOlisitko sinä läpäissyt tämän tentin?Rakkauden käsittämätön voima Jaetaanko ehtoollisella lääkettä vai myrkkyä?Punatulkku kiitollisuuden opettajanaVäärällä tavalla syntinenNouse ylös huoliesi keinutuolistaMiksi Paavali ei käyttänyt "Vapaudut vankilasta" -korttia?Kaikkein arvokkain taideteosKannattaa jaksaa kolkuttaa ja anoa Moni rikas elää turhaan köyhyydessäEi pidä vahtia vääriä asioitaKuningas Davidin kanssa kattoterassillaMistä löytyy rohkeus vastustaa vainoa Kristikunnan avoin haavaKotona odotetaanOlipa perin merkillinen kakku!Että oppisimme elämän tarkoituksenJokaiselta on jokin luu poikkiMe kaikki olemme mukana pelottavassa rottakokeessaKurjet hengellisinä opettajinaKun kaikki meni pieleen, vai menikö sittenkään?Esteri ja Pipsa hengenvaarassa?Perhonen ja malttamaton auttajaErilaisia, mutta silti yhtä joukkoaJokaisessa meissä asuu sopuliKauppiasko sinun ostoksesi valitsee?Lampaat valintojen tärkeyden opettajinaKesäretkellä törmäsimme yllättäen PakanatemppeliinKellä oli vahvin usko? Kun tavoite puuttuu"Rakennustyö päättyy. Kiitos kärsivällisyydestä"Salaperäinen paikka, johon me kaikki olemme matkallaSokean hämmästyttävä toivomusOnko joku vaihtanut sinun hintalappusi?Vika löytyy helpoimmin muualtaNöyrä rukous Israelin valtion 70-vuotispäivänä”Mikä on totuus?”Kristittyjen kieliongelmatNäistä syistä uskontunnustus on niin tärkeäSulkematta jääneet ovemme”Mooseksen kaltainen”, Jeesus vai Muhammed?Mistä me tunnistamme väärät kristukset?Ihmeellinen ristiKenen malliksi sinä olisit sopinut, kun tätä kuvaa maalattiin?Hukutettavaksi vai puhdistettavaksi?Haudattu vai istutettu?Kärsimys, kristityn väkevä ase”Isännälle ihravatsa, emännälle perä leveä”Tiedätkö, että Isäsi iloitsee sinusta?Sairastammeko me tuijotustautia?Älä hukkaa saamaasi lastia matkallaÄlä luovu unelmistasiTiedätkö, miksi kristityt ovat kuin värikynälaatikko?Karsiminen tekee kipeääHengelliset kirahvitVääränlainen syntinenVerta käsissämmeRaatelevat kirkon pelastajatOlisitko sinä selviytynyt tästä tentistä?Täydellinen iloPakenetko rangaistusta vai pelastusta?Uuvuttavaa rentoutumista ja kuivia lähteitäKuvat jääkaapin ovessaVapaaksi turhasta murehtimisestaVastoinkäymisiä ja haasteita edessä?Aasi somettajan opettajanaVainottuja mutta emme hylättyjäTaistelun paikkaRatkaisu kaikkiin sotkuihimmeKadonnut löytyi sittenkin"Jauhelihallakin on joskus ollut katse"Ihmeellinen turvaverkkoElämän meri 2018Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike?Sähkön herran oivallinen ratkaisuKalliit sanatOnko joulu vain kristittyjen kaappaama vanha pakanallinen juhla?Jumala maatamme varjelkoonMies ja raajarikko kettuOnko sinulla Jumalan käyttöjärjestelmä?”Etsikää rakennus, jonka katolla on risti”Miksi Jeesus sanoi olevansa Ihmisen Poika?Pelottava kysymysUsko kasvaa vainojen keskelläLain ja armon käsivarretMiten pysyä pystyssä?Mitä Jeesus tarkoitti käskiessään meitä kantamaan ristiämme?Sitä löytää, mitä etsiiJos me olisimme vain tienneet!Etelän kuningatar, Salomo ja Jeesus”Äiti, millaista on kuoleminen?”Uhrautuvaa rakkauttaOletko joki vai tuuli?Kuvittele ettet aamulla enää heräisikäänMiksi Jumala käski surmata valloitettujen kaupunkien asukkaat ja eläimet?Rakkauden uskomaton voimaKun retkieväistä mudostui ongelmaAina ja kaikkialla läsnäOnnellisen avioliiton salaisuusOliko se merkki Jumalalta?Miksi Jumalalle kelpasi Abelin uhri mutta ei Kainin?Tarzan-opistoon vai Supermies-opistoon?Mitä tehdä, kun kumppani ärsyttää?Raamatunlause joka tilanteeseenKäytössäsi on maailmaa muuttava voimaMitä Jeesus tarkoitti sanoessaan,että vehnänjyvän on kuoltava?RakkauskirjeitäLiian alhaalla kukaan ei kuljeElämämme kallein asiaMe ja he - tällä puolella vai vastarannallaMitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?Vihan vastakohta ei ole rakkaus vaan apatia”Minä pystyn siihen!”Kristallikruunun salaisuusSinä olet mittaamattoman arvokasOnko Jumala kuollut?Älkää pelätköKun pahan valta kasvaa ympärilläEntä jos rukouksiin ei kuulu toivottuja vastauksia?Haudotuksi vai pilaantuneeksiOletko tietämättäsi trapetsitaiteilija?Kuplat näyttävät oikean suunnan Mitä on todellinen rehellisyysYksi iso vai paljon pieniä?Joko sinullakin on käytössä Kolmoissuodatin?Entä jos en pysty antamaan anteeksi?Pelastettu kokonaan tai ei lainkaanSeuratkaa minua!Seuraa minua!Ei kannata vahtia vääriä asioitaVäärin ymmärretty matka"Älä lopeta, jatka soittamista!Armo on armoa vain ilman ehtojaAina kannattaa jatkaa kolkuttamistaTiedätkö sinä, kenen laumaan kuulut?Erilaisuus synnyttää hedelmääOletko optimisti, pessimisti vai realisti?Lapsen kesä ei lopu koskaanAnsiotonta rakkauttaKuunnella vai ymmärtääHarmaat hapset ovat kunnian kruunuSynnynnäiset lahjat ja niiden puuteHengellinen kuntotestiJumala panee paremmaksiMoneen vaivaan auttava ihmelääkeVievätkö ristiriitaiset kohdat Raamatun luotettavuuden?Mikä on elämän tarkoitus?Vaivaako outo haju?Tutun jakeen yllätys: rukoile mutta varo vääriä profeettojaHengelliset besserwisserit muuttavat hyvän maan kallioksi ja ohdakkeiksiMistä paha ilmestyi Jumalan hyväksi luomaan maailmaan?Varo identiteettivarkaitaKuolemaantuomittu, joka kieltäytyi armahduksestaPuhuvatko Raamattu ja Koraani samasta Jumalasta?Kuolemiseen sisältyy siunausOn uskallettava ottaa kädestä kiinniMitä tarkoitetaan halvalla ja mitä kalliilla armolla?Miksi rukoilla, vaikka Jumala jo tietää kaikenEttemme ajelehtisi virran vieminäPääsevätkö abortoidut sikiöt, kuolleena syntyneet ja kastamatta kuolleet vauvat taivaaseen?Moni rikas elää yhä köyhyydessäMiksi jotkut joutuvat kadotukseen, vaikka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä?Synti, jota ei voi saada anteeksiVapaaksi stressistäMestari haluaa päästä soittamaanVaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa, ei se mitään auttaisi, jos…Voinko saada syntini anteeksi, kun en voi antaa anteeksi minua vastaan rikkoneelle?Kuinka usein voin käydä ehtoollisella? Miten voin olla varma, etten syö ja juo tuomiokseni?Mitä keveämpi reppu, sitä helpompi on kulkea Vieläkö Jeesus parantaa? Mitä on rukouksella parantaminen? Arvojärjestys, joka ei päästä vähälläMiksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii kärsimyksen?Mitä erinomaista on kristinuskossa verrattuna muihin uskontoihin?Kristittyjen yhteys on kuin värikynälaatikko"Ainoastaan sydämellä näkee hyvin."Olemmeko sopuleita vai linnunpoikasia?Kadotettu lapsuusSitäkö saa mitä tilaa?Hulluakin hullumpi maailmammeNauti nyt, maksa myöhemmin!Mutta suurin on rakkausInternetin ja ihmissuhteiden vallankumousSuosimmeko mustaa vai valkoista koiraa?Isänmaan parturitTäydellinen vai ainoastaan kyllin hyvä?Pakanuus tekee paluuta SuomeenSyyria on tullut etupihallemmeOnko sinulla tilaa kasvaa?Onko elämän leivästä kevytversiota?Valistuksen vankeinaEi kannata sahata omaa eikä naapurin oksaaKatumus vai parannuksenteko?Kertoa vai kysyä?Kannattaa jatkaa kolkuttamistaHuomispäivään vangittuinaMyös nautojen on koettava pelastusErilaisuuteen kätkeytyy siunausYhteistyö viisinkertaistaa tuloksetPaluu Kalajoen käräjilleArmo, totuus ja kaksi magneettiaPelastava yhteysKarsiminen tekee kipeää sekä politiikassa että elämässäPaljon paljastava pieni tarinaMahtaakohan siitä mitään tulla...Karttoja kaikille mielensä pahoittajilleEnpä jos meillä ei olisikaan Joulua?Sokeat sokeiden taluttajinaKirkkolaiva törmäsi jäävuoreenNälkä tappaa enemmän kuin EbolaKoetelkaa kaikkea ja keskittykää siihen, mistä olette eri mieltä...William Booth - Hätkähdyttävän tarkka profetia toteutumassaMiten arvioida profetian luotettavuus - profetioiden koetteleminen Kaikki profetiat eivät ole oikeassa – eivätkä kaikki väärässä Herran ateria vai omien kuppikuntien yhteyden vaalimista?Kertomus vailla vertaaAvomaa-seurakunta vai kukkaruukku-seurakunta?"Raamatun profeetat Salomonia ja Jeesusta myöten olivat muslimeja"David Wilkerson – Profetia talouden ja moraalin romahtamisestaOlemmeko samassa joukkueessa?Jumalanpalvelus, viikon tärkein tapahtuma vai ”keisarin uudet vaatteet”Kuuluako vai eikö kuulua kirkkoonMoniko nyt eroaa kirkosta?Onko maapallomme jo lunastuskunnossa, ja miten maailmanloppu tulee?Päivi Räsänen ja lain noudattaminenKuka on oikeasti pätevä?Eikö Jeesuksen nimi olekaan ihanin?Jumalaa ei ole?Helpompi päästä taivaaseen kuin ehtoolliselle? Olenko ahdasmielinen ja suvaitsematon fundamentalisti, joka kärsii homofobiasta?Mikä meitä oikein riivaa?Kuka ja millainen on oikea ystävä?Ylidiakoni Jyrki Härkönen: Julistus pois kaduilta ja kauppakeskuksista”Jumalattoman rakas kirkko”Onko ykkösenä minun seurakuntani vai Jumalan valtakunta?Profetiat taloudellisesta katastrofista toteutumassa?Hämärää puhetta pimeässä salissaMitä kovempaa lyöt, sitä syvemmälle se uppoaaTiedätkö kohtalosi?Tyhjät kupit eivät riitä janoisille Kari Tapion laulun viisas neuvo: Sydänpuoli säätä vastenHätkähdyttävän tarkka profetia on toteutumassaHelluntai: Kirkon vai seurakunnan syntymäpäivä?”Myönteisyys ja usko ovat kaksi eri asiaa”Kuolevan kirkon saattohoitajatEhtoollispöytä avoimeksi kaikille Jeesuksen seuraajille"Jättitukimus: Usko Jumalaan laskussa ympäri maailman"Kirkon Ulkomaanapu oudoilla poluillaOletko iloisesta vai vihaisesta perheestä?Kun risti kaatui ja teltat lentelivätUsko kasvaa paineiden keskelläHenkilöseurakunta - uhka vai mahdollisuus?Tiedätkö, mikä pitää seurakunnat koossa?Seurakuntauudistusta DDR:n menetelminSukupuolineutraalin avioliiton Pandoran lipasKatse, jota en voi unohtaaRakastava Jumala ja helvettiDavid Pawson ja mikä saarnoissa mättää?Kuolemansairautta torjumaanJoko olet  syönyt perunankuorikeittoa?Kaikkea voi maistaa kerranMoneenko ihmiseen päivässä sinä jätät jäljen?Sain todistaa Jumalan kunnian ja voimanKaikkien janoisten ystäväYksi runko, monenlaisia oksiaAika kulkee sittenkin vain eteenpäinOn vain yksi lauma ja yksi PaimenVoittava rakkausPiispa Seppo Häkkinen: Kirkko maallistuu sisältä päinIsrael ja viharikoksen erilaiset tulkinnatTutkimuksia julistuksen muuttumisestaOnnittelut rohkeille naisilleMitä meille tapahtuu, kun kuolemme?Rakenteista kohti ydintä”Miksi sinä vielä kuulut kirkkoon?”Ketä ehdottaisit viimeisen TV7 Kirja-ohjelmani vieraaksi?Kristikunnassa syrjään sysätty kirkko?Kuolemaakin vaikeampiKirkossa on käynnissä sisällissotaMitä haluaisit kysyä Miikka Ruokaselta?Polvet vai takamus?Vain noin kolmannes ihmisistä uskoo kristinuskon JumalaanLaitoskirkko ja Kristuksen seurakunta?Yllättävää tukea jäsenhankintaan ja levikkityöhönVapaus uskoa ja vapaus jopa rukoillaTarvitaanko nyt lisää vapautta vai Sanan selkärankaa?Halpaa vai kallista armoaTiedätkö sinä, kuka olet?Väliviiva ratkaisee kaikenSuomi on maailman paras maaSuunniteltu väijytys vai Israelin armeijan provokaatio?Toivo löytyy myös pelon ja masennuksen keskelleOnko kristinuskolla rajoja?Nuoret: Kirkon tärkein tehtävä on hautausmaan ylläpito Nuoria naisia kaatuu kuin heinääIrtisanoin lehtitilaukseniMielenkiintoista uutta tietoa Gazan laivueestaHyvin varustautuneita rauhanaktivistejaPiispa Samuel Salmi: "Lukittujen ovien kristillisyyttä?"Takana on jo 100 jaksoa TV7 Kirja ohjelmaa"Västäräkistä vähäisen..."Isäni terveiset haudan takaaUskotko sinä ihmeisiin?Haluammeko me olla suvaitsevaisia?Kurjet opettavat meille paljonMissä sinä olit silloin, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin?Kummallinen kirkkoherranvaaliKorotammeko me Saatanaa vai Jeesusta?Tuhlaaja-isän yllättävä opetusSeikkailu elävien ja kuolleiden talossaKirkon epäpyhät salaisuudetVaellusta ihmeissä ja merkeissäMiten löydän seurakunnassa oman paikkani ja tehtäväniTunnetko nenässäsi oudon hajun?Miten tullaan onnelliseksi tai katkeraksiKenen lapseksi sinä olisit halunnut syntyä?Jouluevankeliumi omalla murteellasiMikä on paras raamatunkäännös?Blogi: Joulun Rauhaa ja julmaa kidutustaSanan- ja omantunnonvapaus ovat uhattuinaMihin lapsi saa uskoa?Voiko ehtoollisella parantua? Tauno Rantalan profetia – Varoitus Suomen kansalle luopumuksen rangaistuksestaLance Lambertin profetia –  Maailmansodista alkoi Jumalan vihan ja tuomion aikaFrank Mangsin profetia – Kolme näkyä Suomen kristittyjen tiestäTommy Hicksin profetia - Näky lopunajan seurakunnastaProfetioita JeesuksestaIsraelia koskevia profetioitaEmanuel Minos sai 1968 väkevän lopunajan profetiaKokoelma profetioita, mm.  Hieronymus, Jon Matus, Viljami RaudaskoskiKolmas maailmansota alkaa Israelista: Vilhelmi Raudaskosken hätkähdyttävä profetia, OSA IVilhelmi Raudaskosken ennustukset, osa IIViikon tarinatKIRJABLOGI, kristilliset kirjatPihlavan kanala - blogiPihlavan kuttula - blogiISRAELMISSIO JÄRVENPÄÄ     Kuvat kertovatTervetuloa TV7 Raamattukouluun!Mukavia muistojaYhteystiedot, esittelyt, CV, palaute

Kolmas maailmansota alkaa Israelista: Vilhelmi Raudaskosken hätkähdyttävä profetia, OSA I

Kuvituskuva  (avautuu klikkaamalla suurempana)

Nivalan Vuolteenperällä asunut Vuolteen Viljami eli Viljami Raudaskoski oli körttiukko, joka eli viime vuosisadan alkupuolella, ja ehti eläessään nähdä toisen maailmansodan alkavan. Tuolloin hän antoi tämän ennustuksen, joka sittemmin on julkaistu Kalajokilaakso lehdestä 19.11.1969. Vuolteen 1930-luvulla saamasta profetiasta suurin osa on jo toteutunut, mutta rajuja asioita on vielä profetian mukaan myös tulossa.

 

------------

 

 

Lämmin kiitos Markku J. Kumpulalle, joka kokosi Viljami Vuoleesta löytyvää materiaalia ja koosti niistä kaksi erittäin mielenkiintoista artikkelia. Ensimmäinen niistä on tässä. Toinen osa löytyy ensimmäisen lopussa olevan linkin kautta.

--------------


I OSA

(Kalajokilaakso-lehden artikkeli 19.11.1969, tarkennukset hakasulkeissa Markku J. Kumpula)

------------ 

Seuraava suursota Israelista

– Uusi sähkölähde käyttöön


Viljami Raudaskosken eli "Vuolteen Villen" [1887 – 1955] ihmeelliset ennustukset

 

  • Uusi sota puhkeaa vielä tämän sukupolven [toisen maailmansodan nähneen] aikana. Se alkaa Israelista ja Egyptistä ja vetää syöveriinsä koko maapallon.
  • Tämä sota on kauhea, mutta ei onneksi kestä kauan. Se loppu on lähellä, kun joukot nousevat maihin Porin seudulla. Siellä käydään ankaria taisteluja ja pellonojatkin täyttyvät kaatuneiden verestä.
  • Venäjä elää silloin mahtinsa päiviä, sitä ei pysty kukaan voittamaan.
  • ·Seuraava rauhan aika on onnekkain, mitä koskaan on koettu.

 

Yllä otteita aikoinaan Nivalan Välikylässä eläneen Viljami Raudaskosken ennustuksista, jotka tähän saakka [19.11.1969] ovat aivan ihmeteltävällä tavalla pitäneet paikkansa – tulevaisuudesta ei vielä tiedetä. Vuolle oli hartaan uskonnollinen mies, tutki ahkerasti Raamattua. Sieltä hän löysi ratkaisun kaikkiin pulmiinsa ja sieltä hän uskoi saaneensa avaimen myös tulevaisuuden verhon raottamiseen.

 

Talvisodan raskaina päivinä sai Vuolle olla kotona ja hän oli poikkeuksetta mukana seudulla ahkerasti pidetyissä heränneitten seuroissa. Näissä tilaisuuksissa hän virallisten puheitten ja virrenveisuun päätyttyä kertoili ympärilleen kokoontuneelle kansalle näkemyksistään. [Herännäisopisto, Raudaskylän kristillinen opisto, oli aloittanut toimintansa v. 1920 noin viiden kilometrin päässä Viljamin talosta].

 

– Tämä sota kestää vielä monta vuotta, joskin välillä on lyhyt välirauha, ennusti Vuolle. Vasta silloin on sodan loppu lähellä, kun Torniossa noustaan maihin. Sitä ennen hävitetään Rovaniemi niin, ettei siellä jää kiveä kiven päälle, ja sama kohtalo odottaa monia muita Lapin paikkakuntia.

 

Kun muistaa talvisodan aikaiset tunnelmat, ymmärtää hyvin, että vaikka asia herättikin suurta huomiota, ennustuksille naurettiin ja niiden toteutuminen tehtiin sulaksi mahdottomuudeksi.. Perheväkikin puuttui asiaan ja kielsi Viljamilta ennustelun. Seuratilaisuuksissa hän ei sitä enää tehnytkään, mutta missä halullisia kuulijoita oli, siellä hän auliisti jatkoi jutteluaan.

 

– Seuraa rauhan aika, jolloin nopeassa tahdissa jälleenrakennetaan sodan aiheuttamat tuhot. Mutta uusi sota puhkeaa vielä tämän sukupolven [joka näki 2. maailmansodan] eläessä. Se alkaa Israelista [Israelin valtio perustettiin vasta 1948, noin 10 vuotta tämän ennustuksen jälkeen] ja Egyptistä ja se vetää syöveriinsä koko maapallon. Se on monin verroin tuhoisampi kuin sitä edeltänyt ja se aiheuttaa kaikille kansoille suuria kärsimyksiä.

 

– Tämä sota on kauhea, mutta se ei onneksi kestä kauan. Sen loppu on lähellä, kun joukot – kenen, sitä ei ennustaja osannut sanoa – nousevat maihin Porin seutuvilla. Siellä käydään ankaria taisteluja, ja pellonojatkin täyttyvät kaatuneitten verestä.

 

– Kukaan ei selviydy voittajana tulevasta sodasta. Sen aikana käytetään jotain uutta tuhoasetta [ennustus siis vuonna 1939, ennen atomipommia], joka tekee hirvittävää jälkeä. Brittein saaret vajoavat miltei kokonaan mereen, ja sama kohtalo on puolen Italian osana. Venäjä elää silloin mahtinsa suuria päiviä, sitä ei pysty kukaan voittamaan. Räjähdys tapahtuu kuitenkin sisästä päin, ja myös Yhdysvalloissa tapahtuu suuria muutoksia.

 

Mahdollisimman synkkiä ovat siis Vuolteen Viljamin näkemät tulevaisuuden tapahtumat, joista jokaista hän perusteli Raamatusta löytämällään lainauksella.

 

– Mutta tämä tuho ja hävitys, hän jatkoi, on välttämätön, jotta Jumalan viha lauhtuisi ja jotta olisi edellytykset ihmiskunnan elämän onnelliselle jatkumiselle. Seuraava rauhan kausi onkin onnekkain mitä koskaan on koettu. Kansat unohtavat hävityksen jälkeen vihamielisyytensä, elävät keskenään sulassa sovussa ja saavat pian maapallon entistä ehompaan kukoistukseen. [ns. 1000-vuotinen valtakunta?]

 

– Silloin otetaan käyttöön uusi ihmeellinen sähkö. Tulitikkulaatikon kokoinen mitätön ainemäärä pystyy lämmittämään ja antamaan voimaa kokonaisille kaupungeille, ja suurimmaksi osaksi sen ansiota on, että ihminen voi vihdoinkin tuntea olevansa onnellinen.

 

Kaikki tämä oli siis kerrottu talvisotamme [1939-40] alkupuolella. Lapin hävitystä [1944-45]koskevan ennustuksen paikkansapitävyys suorastaan hämmästyttää, samoin maininta ”uudesta sähköstä” aikana, jolloin tavallinen kuolevainen ei tiennyt atomivoimasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista mitään.

 

Markku J. Kumpula

 

Artikkeli on uudelleen kirjoitettu ko. artikkelin suorista valokopioista sekä artikkelin mikrofilmeistä.

 

-----  

OSA II löytyy tämän linkin kautta: 

 

  

 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

13.12.2018 klo 03:33:29
Raimo Pasonen kirjoittaa

Uskon, Jumala Henkensä kautta antoi Viljamille tiedon tulevaisuudesta ja nythän asetelmat ovat jo valmiit. Venäjä voi Poseidon-ydinasetorpedolilla tuhoamaan Britannian ja EMP-aseistakieltäytyjä huhutaan. Ja nythän Putin vihaa Britanniaa, joka on paljastanut ainakin 2 Kremlin juonimaan myrkytystapausta. Venäjä harjoitteli ilmasotahyökkäystä Britanniaa vastaa kolmisen vuotta sitten, kun radiokeskusteluäänitteestä kuului ydinaseen varmistimen irrotusklikkaus. Natolla on iso tukikohta Napolin alueella ja hyökkäys sitä vastaan voi johtaa puolikkaan Apenniinien niemimaan tuhoon. Hiljattain Suomen uutisissa mainittiin, että Suomessa on tutkittu mielenkiinnolla mahdollisuuksia rakentaa miniydibvoimaloita, joilla voisi lämmittää esim. Porvoon kokoista kaupunkia. Israelin puolelle on hiljattain paljastettu rakennetun tunneleita Libanonin puolelta eli on suunnitteilla yllätyshyökkäys juutalaisvaltiosta kohtaan ja Raamatun mukaan Israel iskee kaikki naapurinsa. Hiljattain Iranin johtaja uhosi, että pian Israel hävitetään.

Rakas Jeesus, armahda ja johdata meitä!



21.11.2017 klo 07:35:44
Kaisu Rissanen kirjoittaa

Tulin itse uskoon käytyäni Kreikassa 80-luvun alkupuolella. Näin siellä näyn, jossa kotka lensi taivaalla, käänsi katseensa maata kohti ja itki. Vierailimme sitten Patmos luostarissa ja kiinnostuin raamatusta ja Johanneksen ilmestyksestä. Sieltä se kotka löytyi.Tuli hätä kertoa pelastuksesta ihmisille: Rakkaudella kertoa Herran suuresta voimasta kaiken hädänkin keskellä.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin