Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kirkon epäpyhät salaisuudet

Kirkossa puhutaan Pyhistä salaisuuksista, kun mm. Herran Pyhän Ehtoollisen yhteydessä tarkoitetaan asioita, jotka ovat ymmärrykseltämme salattuja.

Kirkossamme tuntuu olevan myös vähemmän pyhiä salaisuuksia, joiden käsittelyyn kirkon johdon rohkeus ei ole riittänyt.

 

Salaisuus ei ole se, että kirkon jäsenmäärä on vähentynyt ja kirkkoon kuuluvien osuus kansasta on edelleen laskenut. Vielä jyrkempi ja nopeampi on ollut pudotus kirkollisten vihkimisien kohdalla. Laskeva suunta vallitsee myös kirkollisissa toimituksissa. Kun vielä 1970-luvulla noin 90 prosenttia avioliitoista solmittiin kirkollisella vihkimisellä, niin nyt ollaan reilusti alle 60 prosentissa. Vastaavia alavireisiä käyriä osoittavat myös lasten kastamisesta kertovat tilastot. Kaikki lapset syntyvät nuorille aikuisille. Niinpä kirkon ovat nyt nuorten aikuisten muodossa jättämässä kokonaiset perheet ja suvut.

 

Kirkon laskevat luvut ovat olleet runsaasti esillä julkisuudessa. Media on aina esitellyt mielellään lukuja kirkosta eroamisesta ja kansan maallistumisesta. Samassa tahdissa kirkon piiristä on jaksettu vastata, ettei kirkolla ole hätää. Kansa luottaa kirkkoon ja rippikoulumme tavoittavat nuorisosta niin valtavan osuuden, että sitä ihmetellään kaikkialla maailmassa. Selittämättä vain jää, miksi samat nuoret muutamaa vuotta myöhemmin ovat sankoin joukoin eroamassa kirkosta.

 

Mistä kirkon tulisi olla huolissaan?

 

Arkkipiispa Jukka Paarma totesi piispainkokouksen avatessaan 9.2.2010, ettei kirkon tarvitse olla eikä sen pidä olla huolissaan itsestään sanoen:

 

”Jäsenmäärän lasku ja siitä johtuva tulojen vähentyminen ei sinänsä voi olla keskeinen huolen aihe. Kirkko tekee tulevaisuudessakin perustehtäviään niillä taloudellisilla resursseilla, jotka jäsenyydellään siihen sitoutuneet ihmiset antavat”.

 

Rohkenen olla eri mieltä arvostamani arkkipiispan kanssa. Minusta kirkon kannattaisi ja pitäisi olla huolissaan tulevaisuudestaan ja kyvystään hoitaa saamaansa tehtävää. Tämän kiistäminen on pään panemista pensaaseen, silmien ummistamista tosiasioilta ja epäpyhien salaisuuksien lakaisemista maton alle.

 

Etten itse syyllistyisi samaan, otan esille muutaman suuren ja erittäin todellisen huolen aiheen:

 

Odotettavissa vakava talouskriisi

 

Kun olen keskustellut seurakuntien ja seurakuntayhtymien talouspäälliköiden ja johdon edustajien kanssa, kaikki ovat olleet samaa mieltä siitä, että kirkolla on edessään vakava ja toimintaedellytyksiä heikentävä taloudellinen kriisi. Eroa on ollut vain siinä, tuleeko se vastaan 10 – 15 vuoden haarukassa vai kenties vieläkin nopeammin.

 

Taloudellinen kriisi merkitsee aina kriisiä myös henkilöstön, velvoitteiden hoitamisen ja toiminnan järjestelyjen kohdalla. Jos kirkolta loppuvat resurssit, niin silloin romahtavat myös sen mahdollisuudet auttaa köyhiä ja muita heikoimmassa asemassa olevia.

 

Kuka maksaa eläkkeet ja mihin siirtyvät saneerattavat?

 

Kirkon eläkerahaston arvo oli vuonna 2008 noin 675 miljoonaa euroa. Kirkon oman työryhmän arvion mukaan määrän pitäisi olla kaksinkertainen, jos tavoitteena olisivat samat säännöt ja vaatimukset, joilla yksityinen työeläkejärjestelmä toimii. Tämän tosiasian edessä kannattaisi jokaisen kirkossa työskentelevän olla huolissaan siitä, tuleeko hän aikanaan saamaan luvatun eläkkeen. Mistä eläkkeet maksetaan, jos rahat loppuvat kesken? Missään muussa yhteisössä tällaista tilannetta ei synny, koska niiden on otettava kaikille työntekijöille eläkevakuutus. Kirkko on ottanut ”vakuutuksen” omalta keskusrahastoltaan. Jos siltä loppuvat rahat, muuta maksajaa ei ole.

 

Kun kirkon jäsenmäärä laskee, tulot putoavat vastaavalla tahdilla. Työntekijöiden määrä ja kustannukset sitä vastoin ovat jatkaneet edelleen kasvuaan. Uusia virkoja perustetaan ja tyhjäksi jääneet täytetään epäröimättä. Työntekijöille tarvitaan tietysti asianmukaiset työtilat, joten uusia kiinteistöjä pystytetään tulevia laihoja vuosia murehtimatta. 

 

Jossain vaiheessa, joka tulee vastaan yllättävän pian, kirkon ja seurakuntien menoja joudutaan karsimaan tulojen mukaisiksi. Työvoimavaltaisena kirkko voi tällöin lähinnä vain vähentää väkeä.  Väen vähentäminen vähentää tietysti myös palveluja, joka puolestaan voi aiheuttaa nopeutuvaa kirkosta eroamista. Millaisia ennakoivia suunnitelmia on mahdettu tehdä tällaista tilannetta varten, vai odotellaanko vain salaman iskevän?

 

Koska loppuvat yhteisövero ja kirkollisvero?

 

Jäsenmäärän putoamisella tulee olemaan jossain vaiheessa toinenkin taloudellinen seuraus. Kun prosenttiluku on riittävän alhainen (esimerkiksi 50 – 60%), niin puheet kansankirkosta alkavat kaikua entistä ontommilta. Siinä vaiheessa kirkosta huolestuneita äänestäjiä on enää niin vähän, että poliitikot uskaltavat tehdä saman mitä Kustaa Vaasa teki aikoinaan. Uskonpuhdistuksen pyörteissä hän takavarikoi kirkon omaisuuden. Meidän aikanamme sama tullaan tekemään viemällä kirkolta oikeus yhteisöveroon. Kun se askel on otettu, niin seuraavassa vaiheessa lopetetaan kirkon oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä. Molempien toimenpiteiden vaikutus tulee olemaan järisyttävä.

 

Turhaa pelottelua? Enpä sanoisi niin. Kehottaahan Raamattukin varautumaan tulevaan ja tekemään laskelmat ajoissa. (Luuk14:27-30)

 

Jokaisen maan puolustusvoimissa laaditaan suunnitelmia mitä erilaisimpien uhkakuvien varalle. Jokaisessa vastuullisessa yrityksessä rakennellaan vaihtoehtoisia strategioita erilaisista kriiseistä ja markkinoiden muutoksista selviytymiseksi.

 

Vastuuta on kannettava hankalissakin asioissa

 

Kirkossa olisi syytä toimia nyt ripeästi. Kirkkohallituksen tehtävänä on laatia vaihtoehtoisia selviytymismalleja ja viedä ne kirkolliskokouksen pohdittaviksi. Kirkolliskokouksessa tällaisiin seikkoihin voidaan niin haluttaessa tarttua aloitteiden tietä. Piispojen vastuulle hiippakunnissaan kuuluu kirkkolain mukaan teologisten asioiden lisäksi myös hiippakunnan hallinnon valvonta sekä omasta laumastaan huolehtiminen. Tämän huolenpidon piiriin kuuluvat myös työntekijöiden eläkkeet.

 

Meneillään on arkkipiispan vaali. Edellä olevia asioita olisi syytä tuulettaa vaalikeskusteluissa. Ehdolla olevilta olisi kysyttävä, mitä he ovat näiden asioiden hyväksi tehneet tai aikovat tehdä? Eikä vastaukseksi pitäisi hyväksyä sitä, ettei kirkon pidä olla huolissaan itsestään, tai etteivät nämä asiat kuulu arkkipiispan välittömään toimenkuvaan.

 

Arkkipiispan vastuun vähättely on perusteetonta. Kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen sekä monien muiden kirkollisten elinten puheenjohtajana arkkipiispalla on sama vastuu kuin minkä tahansa ison konsernin päätoimisella hallituksen puheenjohtajalla: jäsenen vastuu lisättynä puheenjohtajalle aina kuuluvalla erityisellä vastuulla, joka ei suinkaan ole vähäinen.

 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

2.3.2010 klo 10:06:44
Kari Leppänen kirjoittaa

Näinä päivinä on syytä lukea 5 Moos.30:15-19 ja miettiä, millaisten valintojen edessä me kaikki olemme. Väärät valinnat vievät Raamatun mukaan aina kohti tuhoa.



2.3.2010 klo 09:59:43
Äänioikeutettu Helsingistä kirjoittaa

Nämä asiat olisi nostettava vahvasti esille, kun nyt ollaan valitsemassa arkkipiispaa. Kummankin ehdolla olevan olisi selkeästi kerrottava, miten hän aikoo omalta osaltaan tarttua näissä asioissa kirkkolaivan peräsimeen. Vai aikooko tarttua lainkaan...



25.2.2010 klo 08:22:05
Murheellinen tarkkailija kirjoittaa

Noinhan se juuri on, keskustelussa vellovat samat asiat ja isot linjat jäävät kokonaan huomaamatta. Tapettien väreistä ja kuoseista tapellaan, vaikka talo on tulessa.



24.2.2010 klo 22:35:32
Hämmentynyt kirjoittaa

En ole huomannut, että kukaan muu olisi ottanut esille tai olisi huolissaan blogistin esille ottamista aiheista. Vaikka syytä kyllä olisi.
Olen seurannut muutamia nettisivuja ja niillä käytävää keskustelua ja kyllä siellä ollaan huolissaan ihan jostain muusta. Esim Kotimaa 24 sivuilla eniten kommentteja keräävät ne blogikirjoitukset, jotka käsittelevät homoseksuaalisuutta ja heidän rekisteröityjen parisuhteidensa kirkollista siunaamista. Siellä on myös useampia kirkon virassa toimivia henkilöitä, jotka kirjoittavat asialle myönteisiä blogeja kerta toisensa jälkeen.
Toinen sivu on yhteiskristillinen seurakuntalainen.fi-sivusto. Siellä keskustelu on vaimeampaa, mutta annas olla kun edellä mainittu asia tuli esille, niin johan alkoi kommenttien vyöry.
Ikävintä asiassa on se, että kommentointi ei useinkaan ole kohteliasta, kaunista saati toisten eri mieltä olevien mielipiteitä kunnioittavaa vaan agressivista, haukkuvaa ja jopa herjaavaa.
Näiden otosten perusteella Suomen kristikansa on eniten huolissaan ja eri mieltä seksuaalisuuden saralle kuuluvista asioista ja käyttää paljon aikaansa niistä riidellessään.
Kirkko voi siinä sivussa matkata mihin suuntaan vain, se ei paljon jäseniä näytä hetkauttavan.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin