Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kenen lapseksi sinä olisit halunnut syntyä?

Jos olisit saanut itse valita milloin, minne ja millaiseen paikkaan sinä synnyit, niin kenet olisit valinnut äidiksesi ja millaisen perheen kodiksesi?  

On yksi, joka on voinut valita syntyäkö vai ei, sekä milloin, missä ja kenelle syntyä.  

 

 

(Tämän tekstin pohjana ovat Luukkaan evankeliumin 2. luvun jakeet 41-52. Ne voit lukea )

 

Tekikö Jeesus jo lapsena ihmeitä?

 

Oletko kenties kuullut tai lukenut Jeesuksen lapsuuteen liittyviä kertomuksia? Sellaisia, joissa Jeesus esimerkiksi tekee muiden lasten kanssa savesta lintuja. Kaikkien ihmeeksi Jeesuksen tekemät linnut heräävät eloon ja lähtevät lentoon? Tai tarinan, jossa Jeesus leikkien lomassa käskee muiden lasten iloksi puun tuottaa hedelmää ja hetkessä oksat ovat täynnä herkullisia omenoita?

 

Raamatun kuvaama Jeesuksen lapsuus on paljon vaatimattomampi. Raamatun mukaan Jeesuksen elämässä ei ollut mitään yliluonnollista tai ihmeellistä, ennen kuin hän 30 vuoden iässä aloitti julkisen toimintansa.

 

Silti me voimme luottaa niihin enemmän kuin kauniisiin legendoihin. Raamatun kertomukset nimittäin perustuvat silminnäkijöiden haastatteluihin, eivät legendoihin tai pyhimyskertomuksiin. Näin alkaa lääkäri Luukkaan kirjoittama evankeliumi:

 

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään… (Luuk.1:1-3)

 

Luukkaan evankeliumi perustuu siis silminnäkijöiden haastatteluihin. Tutkivan journalistin tai tarkkasilmäisen salapoliisin lailla hän selvitti ennen kirjoituspuuhiin ryhtymistä tarkoin, mitä oli tapahtunut.

 

Monien Luukkaan haastattelemien henkilöiden joukossa oli Jeesuksen äiti Maria. Kaikkien äitien tavoin hän kertoi Luukkaalle varmasti mielellään monenlaisia asioita Jeesuksen syntymästä, lapsuudesta ja kasvamisesta. Perin niukasti siitä kaikesta on kuitenkin löytänyt tiensä Raamatun lehdille.

 

Kerrottuaan Jeesuksen syntymän ja sitä seuranneiden viikkojen tapahtumat Luukas tiivistää monien vuosien mittaisen jakson pariin lauseeseen:

 

Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. (Luuk.2:39-40)

 

Seuraavassa jakeessa 41 on harpattu ajassa kaksitoista vuotta eteenpäin.

 

Oletko koskaan pohtinut, miksi Luukas valitsi juuri tämän asian, Jeesuksen käynnin Jerusalemin temppelissä 12 vuoden ikäisenä? Miksi juuri tämä Jerusalemiin pääsiäisjuhlille tehty matka oli niin tärkeä, että se talletettiin meidänkin luettavaksi?

 

Tekstin äärellä huomioni on kiinnittynyt kolmeen näkökulmaan, joita kutsun myös sinut pohtimaan:

 

Hän halusi syntyä aivan tavalliseen perheeseen

 

Ensimmäinen löytö on aika hätkähdyttävä. Jeesus on ainoa joka oli olemassa jo ennen syntymäänsä. Hän on myös ainoa joka itse valitsi syntyä, minne ja koska hän syntyisi. Hän jopa valitsi oman äitinsä ja perheensä.

 

Jos sinä saisit vapaasti valita minne, millaiseen perheeseen ja millaisille vanhemmille syntyisit, niin millainen olisi sinun valintasi? Se olisi ehkä hieman toisenlainen kuin Jeesuksen tekemä. Hän ei syntynyt varakkaan kauppiaan huvilaan, teologian tohtorin kulttuurikotiin, miljonäärin pojaksi tai ylipapin palatsiin. Hän valitsi äidikseen vaatimattoman maalaistytön ja kodikseen tavallisen pienen savitiilistä rakennetun talon.

 

Valintaan li syynsä. Sillä Jeesus halusi osoittaa, että mikä tahansa tavallinen perhe, sinun perheesi, minun perheeni ja mikä tahansa muu perhe on kyllin hyvä joulun lapsen Jeesuksen syntyä sydämiin ja jopa asettua asumaan koko vuodeksi.

 

Joosefin ja Marian perheen tavallisuus ja arkisuus nousevat tekstissä esille monilla muillakin tavoilla. Tuhansien muiden perheiden lailla he matkasivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Palatessaan he uskoivat Jeesuksen olevan ihmisvilinässä mukana joidenkin sukulaisten tai ystävien seurassa. Kun oli vaellettu jo kokonainen päivä, heille selvisi, ettei Jeesus olekaan mukana. Kuten ketkä tahansa vanhemmat he hätääntyivät ja kiiruhtivat takaisin Jerusalemiin etsimään kadonnutta.

 

Lapsen kadottaminen edes lyhyeksi hetkeksi on hirveä ja pelottava asia. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Lasteni ollessa pieniä työskentelin ison aikakauslehden toimittajana. Olin lähdössä tekemään juttua Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla järjestetystä tilaisuudesta.  Olin kuullut ennalta, että juhlien järjestäjät olivat perustaneet erääseen sivusaliin lapsiparkin, leikkipaikan perheen pienimmille. Niinpä otin juuri neljä vuotta täyttäneen Petrin mukaani.

 

Saavuttuani Vanhalle ylioppilastalolle vein Petrin lastenhoitoon. Kerroin lastenhoitajille palaavani noin tunnin kuluttua ja lähdin lehtiöineni ja kameroineni juhlijoiden joukkoon keräämään aineistoa juttuani varten. Kun tuntia myöhemmin palasin takaisin, Petriä ei löytynyt mistään. Poika oli kadonnut. Poissa.

 

Pelästyin hirveästi. Säntäilin pitkin isoa rakennusta kysellen, oliko kukaan nähnyt pientä nelivuotiasta miehen alkua? Viimein eräs vahtimestari arveli nähneensä sen ikäisen vesselin pujahtavan ovesta ulos kadulle.

 

Vanhan ylioppilastalon pääoven edessä on Mannerheimintie. Samasta paikasta alkaa Helsingin vilkkaimpiin katuihin kuuluva Aleksanterinkatu. Kadut olivat täynnä autoja ja jalkakäytävät kulkijoita. Mihin suuntaan lähtisin? Miten ihmeessä voisin löytää pojan!

 

Juostuani aikani sydän takoen kaikkiin mahdollisiin suuntiin minun oli tunnustettava, etten löydä Petriä. Niinpä soitin kotiini, joka tuolloin sijaitsi Töölössä parin kilometrin päässä, kertoakseni pojan katoamisesta.

 

Voitte vain arvata, miten vaikea tuollainen puhelu oli soittaa. Ja tuskinpa voitte edes kuvitella, millaista helpotusta tunsin, kun kuulin, että poika oli juuri tullut ystävällisen tädin saattelemana ovesta sisään. Kadun vilinään eksynyt Petri oli osannut kertoa nimensä ja osoitteensa. Lopusta oli huolehtinut paikalle osunut ystävällinen täti.

 

Maria ja Joosef olivat vähintään yhtä huolestuneita Jeesuksen katoamisesta ja heidän tuskansa jatkui päiväkausia. Siihen tilanteeseen ei löytynyt enkeliä, taivaallista sotajoukkoa tai edes ystävällistä tätiä taluttamaan poikaa vanhempiensa luo.  Sydämet pamppaillen ja itsesyytösten keskellä Maria ja Joosef joutuivat etsimään kadonnutta lastaan.

 

Miksemme katsoneet paremmin lapsemme perään? Miksi päästimme hänet silmistämme? Mitä hänelle on mahtanut tapahtua?

 

Eikä heidän ahdistustaan ainakaan vähentänyt se, että molemmat hyvin muistivat, mitä enkeli oli Jeesuksen syntymästä ennalta ilmoittanut. Heille oli uskottu Jumalan Poika ja nyt he olivat kadottaneet tämän ainutlaatuisen lapsen, johon liittyivät Jumalan lupaukset.

 

Maria ja Joosef olivat hyvin tavallisia ihmisiä. Perin tavallinen ja arkinen oli myös heidän kotinsa ja perheenä. Erityistä heissä oli vain se, että he olivat suostuneet ottamaan Jeesuksen perheeseensä. Sama mahdollisuus on kaikille tarjolla myös tänään.

 

Kuinka pelottavasta Jumalasta tuli rakastava Isä

 

Toinen seikka, johon haluan kiinnittää huomiomme, liittyy Vanhan testamentin antamaan kuvaan Jumalasta.

 

Kun Jeesus viimein löytyy temppelistä, tekstimme kertoo Marian nuhdelleen Jeesusta:

"Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme."

Jeesus vastasi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?"

Sen jälkeen tekstissä todetaan, ”etteivät Maria ja Joosef ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.”

 

Mitä he eivät ymmärtäneet?

 

Juutalaisille Jumala oli niin pyhä, ettei edes hänen nimeäänkään tohdittu lausua ääneen. Se ilmaistiin aina käyttäen kiertoteitä, jättämällä osa kirjaimista pois tai kaikille tutuin viittauksin.

Vanhassa testamentissa Jumalaa kutsutaan Isäksi vain neljätoista kertaa. Mikään niistä ei koske jotain tiettyä ihmistä vaan Jumalaa koko Israelin kansan Isänä. Vanhan testamentin juutalaiset, jollaisten ympäröimänä Jeesus oli temppelissä, eivät olisi koskaan tohtineet sanoa Jumalaa Isäkseen.

 

Kun Jeesus tekstin mukaan kutsui Jumalaa Isäkseen, se oli siksi jotain käsittämätöntä, ennenkuulumatonta ja radikaalia.

 

Uskon, että Luukas juuri tuosta syystä halusi kaikkien Jeesuksen lapsuuteen liittyneiden kertomusten joukosta tallentaa juuri tämän. Tässä Jeesus kutsui ensimmäisen kerran Jumalaa nimellä ”Isä, Abba”. Jeesuksen syntymä oli kaatanut muurin ja avannut aivan uuden suhteen Jumalan ja syntisen ihmisen välille. ”Abba, Isä.”

 

Kun Jeesus lähes pari vuosikymmentä myöhemmin aloitti julkisen toimintansa, tuttavallisesta ja turvallisesta nimityksestä ”Abba, Isä” tuli tavallaan hänen tavaramerkkinsä, brandinsä ja opetusten punainen lanka. Jeesuksen tähden, hänessä ja hänen kanssaan meillä on oikeus lähestyä maailmankaikkeuden luojaa, herrojen Herraa ja iankaikkista Jumalaa rakastavana isänämme.

 

Mutta mennäänpä taas eteenpäin kohti sitä kolmatta lupaamaani tekstistä löytyvää näkökulmaa.

 

Jos oli Luukkaan hyppy joulun ajan tapahtumista Jeesuksen kahdentoista vuoden ikään lyhyt, niin sen enempää hän ei uhraa seuraavillekaan vuosille. Näin tiiviisti hän ne kertoo:

 

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

 

Noihin yhteentoista sanaan mahtuvat Jeesuksen seuraavat 18 vuotta. Niiden aikana hän opetteli puusepän ja kirvesmiehen ammatin ja kasvoi aikuiseksi mieheksi. Luukas ei uhrannut noille inhimillisesti varmasti tärkeille seikoille riviäkään.

 

Turvalliset eväät vuoden 2010 taipaleelle

 

Kolmas kohta, johon haluan kanssanne pysähtyä, liittyy juuri tuohon lyhyeen lauseeseen. Jumala haluaa myös meidän kasvavan viisaudessa sekä Jumalan ja ihmisten suosiossa.

 

Kasvaminen tarkoittaa tässä jatkuvaa oppimista, ihmisenä kypsymistä ja sen ihmisen löytämisestä, jollaiseksi Jumala on itse kunkin meistä tarkoittanut.

 

Entä sitten ”Jumalan ja ihmisten suosio”, jonka sanotaan seuranneen Jeesusta? Mitä se voisi sinun ja minun kohdalla tarkoittaa?

 

Jumalan suosio syntistä ihmistä kohtaan perustuu yksin armoon. Vain armosta me voimme kutsua Jumalaa Isäksemme. Vain armosta me voimme uskoa hänen rakastavan meitä Jeesuksen tähden juuri sellaisina kuin me olemme, vaikka syntimme ovat hänelle kauhistus. 

 

Kun me ymmärrämme Jumalan suosion, hänen isän rakkautensa meitä kohtaan perustuvat yksin armoon ja yksin Jeesuksen sovitustyöhön, hengellinen näkökykymme terävöityy ja meille voi avautua kokonaan uusi maailma. Äkkiä me alamme nähdä ympärillämme toisia armahdettuja syntisiä. Me voimme jopa oppia näkemään Jeesuksen lailla lävistysten, tatuointien, päihdeongelmien, rikkinäisyyden ja syrjäytymisen takaa Jumalan rakastaman ja kalliisti lunastaman ihmisen. Me näemme kaltaisemme ihmisen, joka tarvitsee armoa ja rakkautta yhtä kipeästi kuin me itsekin.

Mikä voisi rakentaa ja yhdistää seurakuntaa paremmin kuin juuri tällainen ”Jumalan ja ihmisten suosio”? Se on syntisten solidaarisuutta ja langenneitten vertaistukea. Se on eksyneiden etsijöiden kokoontumisajo ja kalliisti ostettujen epäonnistuneitten, langenneitten, itsekkäitten, toisiaan kyräilevien ja epäluuloisten lunastettu seurakunta.

 

Siihen seurakuntaan mahtuvat kaikki kurkottivatpa he Jeesusta kohti miten syvältä tahansa. Se on armahdettujen syntisten maailmanlaajuinen sekä kirkkokuntien ja seurakuntien rajat ylittävä yksi ja ainoa Jeesuksen Kristuksen seurakunta, johon kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Sen seurakunnan ulkopuolelle jäävät vain ne itseensä tyytyväiset, omin ansioin Jumalaa lähestyvät ja huono-osaisempia nenänvarttaan pitkin katselevat fariseukset, joille Jeesus aina kohdisti ja yhä kohdistaa ankarat sanansa.

 

Syntisille ja elämän kolhimille Jeesus sitä vastoin puhui armon ja lohdutuksen sanoja. Heille hänellä oli ja yhä on vain yksi viesti. Sen hän ilmoitti jo 12-vuotiaana Jerusalemin temppelissä: Abba, Isä rakastaa jokaista syntistä yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen sovitustyön tähden. Sen armon varassa Jeesus kutsuu meitä lähtemään vuoden 2010 taipaleelle kasvamaan iässä, viisaudessa Jumalan ja ihmisten suosion seuratessa askeleitamme.

 

(Järvenpään Tuomasmessussa 3.1.2010 pitämäni saarna)



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

24.1.2010 klo 11:49:09
Hyväksi käytetty kirjoittaa

Kyllä suomalainenkin perhe voi olla varsinainen helvetti, vaikka talot ja julkisivut pystyssä pysyisivätkin. Mahdanko koskaan päästä vapaaksi painajaisistani.



23.1.2010 klo 22:54:17
Kiitollinen kirjoittaa

Haitin uutisia katsoessa on alkanut nousta ihan uuteen arvoon sanonta siitä, miten on lottovoitto syntyä Suomeen.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin