Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Katumus vai parannuksenteko?

Taideteos talon seinässä Mamila-kadun varrella Jerusalemissa

Mies ja vaimo olivat autolla liikkeellä. Vaimo neuvoi miestä kääntymään risteyksestä oikealle, mutta mies kääntyikin erehdyksessä vasemmalle. Huomattuaan sen, mies tunnusti virheensä ja sanoi vaimolleen: ”Anteeksi, rakkaani, olen pahoillani siitä, että käännyin väärään suuntaan.” Se ei kuitenkaan riittänyt tilanteen korjaamiseen.

 

Pariskunta oli edelleen menossa väärään suuntaan ja aivan yhtä kaukana yhteisestä päämäärästään kuin ennen pahoittelun esittämistä. Vasta, kun mies pysäytti auton, kääntyi ympäri ja ajoi risteyksen oikein, asia oli korjattu.

 

Katumus ja parannuksenteko ovat kaksi eri asiaa. Molempia tarvitaan, mutta vasta parannuksenteko voi korjata tilanteen.

 

Tutkijat kertovat, että lyhyellä aikavälillä ihmiset katuvat pieniä kompastelujaan (”ei olisi pitänyt lähteä yökerhoon”). Pitkällä aikavälillä kadutaan usein asioita, jotka ovat jääneet tekemättä tai viemättä loppuun (”olisi pitänyt vaihtaa ajoissa työpaikkaa”). Jyväskylän yliopiston Lapsesta aikuiseksi tutkimuksen mukaan yli puolet vastaajista katui joitain elämänvalintojaan. 

 

Historian tunnetuimpia katujia on kirkkoisä Augustinus (345-430). Hän kuvaa kirjassaan Tunnustuksia, miten hän opiskellessaan Karthagossa oli noudattanut epäröimättä lihallisia himojaan käyttäen ahkerasti mieskuntoisuutensa valtikkaa. Himojensa lietteisessä suossa rämpiessään Augustinuksen oli vallannut voimakas katumus, jonka hän koki suoranaisena tuskana. Tapahtumasta kertoessaan hän ihmetteli harmissaan sitä, että ennen parannuksen tekoa hän ei muiden mukana juhliessaan edes ymmärtänyt tekevänsä väärin. Ajatus siitä, että hän oli vastuussa tekemisistään, oli ollut hänelle aivan vieras.

 

Seura tekee kaltaisekseen: ”Kerro minulle, keiden kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle, millainen olet.” Joukossa tyhmyys tiivistyy, eikä sokeista ei ole sokeiden taluttajaksi. Jälkeenpäin sitten ihmetellään, että millaisia tyhmyyksiä tulikaan muiden mukana tehtyä!

 

Jumala voi toki saada aikaan katumuksen ja parannuksenteon myös juhlivan joukon keskellä ja syvällä Augustinuksen mainitsemassa synnin lietteistä suossa. Tästä huolimatta kuivilla pysyäkseen kannattaa valita seuransa.

 

Paavalilla on runsaasti hyviä vinkkejä siitä, miten ”risteyksessä väärän tien valinnutta” sisarta tai veljeä tulee opastaa oikealle tielle. Hän neuvoo myös ojennettavia nuhteiden vastaanottamisessa:

Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi, vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti. (1.Tim.5:1-2)

 

Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.  (2.Kor.13:11)

Halvan armon julistus puhuu Jumalan äärettömästä rakkaudesta, joka hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Synnistä, katumuksesta ja parannuksenteosta puhutaan vähemmän tai ei lainkaan, ettei kuulijoille tulisi paha mieli. ”Olet oikeassa, rakkaani, taisin todella ajaa tuossa risteyksessä väärin, mutta tämä nyt vain on minun tapani autoilla, joten etköhän rakkaudessasi voisi hyväksyä sen!”

 

Pelastavan armon julistuksen seurauksena ihminen tajuaa Augustinuksen lailla oman syntisyytensä. Hän katuu tekojaan ja haluaa jatkossa seurata Jeesusta ja ”ajaa kaikki risteykset oikein”. Eikä kyse ole tapahtumasta, joka on kylliksi koko loppuelämän ajaksi. Ei riitä, että on kerran ”korjannut ajovirheensä ja kääntynyt uskon tielle”. Katumisen aiheita ja korjattavaa riittää myös meille Jeesuksen seuraajille joka päivälle. Samoin riittää jokaiselle päivälle Vapahtajamme Jeesuksen tähden myös Jumalan armoa.

 

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin