Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kaikkien janoisten ystävä

Kävimme helteiden aikana kesämökillä kastelemassa istutuksia. Aurinko ja tuuli olivat kuivattaneet maan perusteellisesti. Kasteluletkua pitäessäni tunsin olevani kuin mainoksen Kari Grandi, kaikkien janoisten ystävä. Ajattelin, että vettä pitkään kaivannut perheomenapuu, josta edellisessä blogi-tekstissäni kirjoitin,  lähes inisi muiden kasvien lailla tyytyväisyydestä, kun vesisuihku viimein osui niiden juurelle.

 

Aikamme pihamaata kasteltuamme vaimoni Kaija ruopaisi puutarhalapiolla kasvimaan pintaa. Vaikka vettä oli juoksutettu paljon, vain ohut pintamulta oli kostea. Jo parin sentin jälkeen vastassa oli rutikuiva maa.

 

Ihmisen konstit ovat rajallisemmat kuin tulemme ajatelleeksi. Pitkillä puutarhaletkuilla, sadettajilla ja käsisuihkuilla ei helteiden keskellä pitkälle selvitä. Vasta silloin, kun vesi valuu alas taivaalta, tilanne korjautuu.

 

Taivas antaa sateensa yhtä hyvin hyötykasveille kuin rikkaruohoillekin. Vettä ei säännöstellä eri tavalla perheomenapuille, kukkapenkeille, marjapensaille, villinä rehottavalle juolavehnälle eikä joka paikkaan leviävälle rönsyleinikille. Jopa nokkosetkin saavat kitsastelematta osansa.

 

Edellisessä tekstissäni kerroin, millaisen yllättävän saarnan tänä kesänä istuttamamme perheomenapuu minulle tarjosi. Lisää perheomenapuun sanomasta ja teologiasta voit lukea Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin Heikki Huttusen blogista. Löydät hänen erinomaisen tekstinsä kautta.

 

Kasteluletkun seinälle telineeseensä palauttaessani kuulin perheomenapuun jatkavan opetustaan:

 

Jumalan vainiolla ahertavat ihmiset voivat hankkia yhä komeampi ja pitempiä letkuja. Menetelmiä voidaan kehittää, projekteja käynnistää ja monenlaista siementä kylvää. Kaikki tuo jää kuitenkin täysin turhaksi, pelkäksi kulttuurikristillisyydeksi ja uskonnolliseksi puuhasteluksi, ellei Taivas anna sadetta. Meidän Herramme otti tämän huomioon, kun Hän lähetti seuraajansa kastamaan, opettamaan ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Toimeksianto päättyy mahtavaan lupaukseen: ” Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)

 

Ilman Häntä me emme voi mitään. Hänessä ja Hänen kanssaan me voimme kirkkokunnastamme ja seurakunnastamme riippumatta kaiken, kunhan erilaisina oksina pysymme kiinni yhteisessä elämän ja pelastuksen rungossa.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

17.6.2011 klo 21:49:33
Anna-Liisa Huhtala kirjoittaa

Aikojen hengellinen sekavuus ja niin sanottujen vapaamielisten ahdistelu ajavat Raamattuun sitoutuneet kiinnittymään entistä tiukemmin yhteiseen runkoon Jeesukseen. Ja mitä tiukemmin erilaiset oksat kiinnittyvät Jeesukseen sitä lähemmäksi ne samalla tulevat toinen toisiaan.



14.6.2011 klo 22:15:49
Marjatta kirjoittaa

Kiitos vinkistä ja linkistä. Kävin lukemassa myös isä Heikki Huttusen blogitekstin. Näistä asioista pitäisi kekustella paljon enemmän. Olisi kaivettava vuosisataisen kirkollisen tradition ja perinnäistapojen ja valtarakenteiden kerrosten alta esille Jeesuksen sanoma ja alkuseurakunnan antama kristillisen elämän malli.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin