Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Jaetaanko ehtoollisella lääkettä vai myrkkyä?

JAETAANKO EHTOOLLISELLA LÄÄKETTÄ VAI MYRKKYÄ? Riippuu siitä, ketkä hyväksytään mukaan, toteaa pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija Kari Kuula 21.1.2019 ilmestyneessä Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Hänen viestinsä on selkeä: kun kirkkokunnat eivät kutsu toistensa jäseniä ehtoolliselle, ne rikkovat Jeesuksen käskyä: ”juokaa tästä, te kaikki”

 

Tämä kirjoitus kannattaa lukea. Jeesuksen rukoili hartaasti: ” Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (Joh.17:21). Tämä maailmalle todistuksena oleva yhteys ei voi toteutua, ennekuin me kaikki hänen seuraajansa voimme polvistua yhdessä Herran pöytään.

 

Tässäkin asiassa on toteltava enemmän Jumalaa kuin ihmistä (Ap.t.4:19), olipa tuo ihminen pastori, piispa tai paavi, joka on keksinyt tehdä Herran pöydästä oman tarkoin vartioidun pöytänsä.

 

Tässä Kari Kuulan ehtoollista käsittelevä ja naulan kantaan osuva teksti:

 

”Olen luterilaisena pappina pitämässä jumalanpalvelusta. Katolinen pakolaisperhe tulee kirkkoon joka pyhä, mutta ei ehtoolliselle. Se kun ei käy. Katolinen oppi kieltää tulemasta ja luterilainen kohteliaisuus antamasta.

 

Kestämätön tilanne. Miksi kirkkokunnat eivät voisi jakaa leipää ja viiniä toisilleen tuosta vaan? Mikä ihme sen estää? Itse Jeesus käskee jo asetussanoissa: ”juokaa tästä, te kaikki”.

 

Kysyn kirkon oppineistolta, miksi emme tottele Herraa. Ensin sieltä myönnetään asetelman kipeys. Herran aterian pitäisi olla kaikkien kristittyjen yhteinen juhla. Katkennut ehtoollisyhteys on syvä haava kristikunnan sydämessä.

 

Sitten tulevat teologiset perusteet. Pitkä tarina tiivistyy näin. Ehtoollinen ei ole vain Jumalan ja yksittäisen ihmisen välinen juttu, vaan siinä ollaan yhteydessä myös kirkkoon eli seurakuntaan. Siksi kirkkokuntien on ensin saavutettava riittävä rakenteellinen yhteys ja ajatuksellinen yksimielisyys. Sitten vasta voidaan käydä samaan pöytään aterialle.

 

Aivan nyrjähtänyttä logiikka. Jeesus antoi ehtoollisen kaikkien seuraajiensa yhteiseksi juhlaksi, mutta olemme tehneet siitä riittävän saman mielisten kirkkoperheiden yhteysaterian. Opillinen hienosäätö asettuu ihmisen ja Jeesuksen väliin.

 

Tällaisella ei voi olla siunausta.

 

JOS EI JAETA KAIKILLE, SYÖDÄÄN TUHOKSI JA TUOMIOKSI.

 

Mieleen tulevat Paavalin ajan kristityt Korintin kaupungissa. He kokoontuivat ehtoollisen viettoon aivan väärällä tavalla. Kukin söi omia ruokiaan niin että toinen oli nälissään ja toinen juovuksissa. 

 

Paavalin mielestä se ei ollut oikeaa ehtoollista alkuunkaan. Jos ei jaeta kaikille, syödään tuhoksi ja tuomioksi.

 

Pelkään pahoin, että nykyisen kristikunnan ehtoolliset ovat samanlaisia. Ne eivät ole oikeita ehtoollisia, vaan jotain aivan muuta. Niissä ei juhlita kristittyjen yhteyttä vaan kuppikuntaisuutta. 

Ja mikä pahinta, sellainen Herran aterian teeskentely ei paranna vaan sairastuttaa. Se muuttaa taivaallisen lääkkeen myrkyksi.

 

Niinpä ehdotan seuraavaa: edetään tärkein kärki edellä. Tärkeintä ehtoollisessa on, että se välittää yhteyden ihmisen ja Kristuksen välille. Näin se parantaa ja hoitaa meitä monin tavoin.

 

Avataan siis rohkeasti ehtoollispöydät kaikille kristityille. Jaetaan jokaiselle ja mennään kaikkiin pöytiin. Rukous ensin, oppi sitten.

 

Kirkko-opilliset nyanssit toki naarmuuntuvat tässä. Mutta näin käyttäisimme ehtoollista oikein. Kaikkien yhteinen ehtoollinen kun ei ole päämäärä, palkinto saavutetusta yhteydestä. Se on väline sitä kohti, lääke sydänhaavojen parantamiseksi.”

 

--- 

Kari Kuulan kirjoitus Kirkko ja kaupunki -lehdessä: 

goo.gl/NKuwBJ




Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin