Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Isäni terveiset haudan takaa

Paavo ja Hilja Telaranta
Kotimme ullakolla on runsaasti pahvilaatikoita. Niissä on vanhoja valokuva-albumeja ja paljon muuta vanhempieni elämäänsä liittyvää. Laatikkoja tutkiessani käteeni osui isäni joskus kauan sitten kirjoittama teksti, vai liekö ollut saarnan tai puheen käsikirjoitus. Tuo vuosikymmeniä sitten kirjoitettu teksti osoittautui hätkähdyttävän ajankohtaiseksi, väkeväksi viestiksi kuoleman rajan takaa.

 

Nykyään Raamatun merkitystä punnitaan usein kysyen: ”Onko Jumala todella sanonut?” Käärmeen paratiisissa esittämä kysymys tuntuu hyvin nykyaikaiselta ja avaramieliseltä. Tarkoittiko Jumala todella, että Raamatussa kerrotut asiat olisivat totta vielä tuhansia vuosia myöhemmin?

 

Tuollaisiin kysymyksiin on hyvä tehdä vastakysymys: ”Jos Jumala ei tarkoittanut mitä sanoi, niin miksi hän ei sanonut mitä tarkoitti?”

 

Isäni Paavo Telaranta (s. 28.9.1912, k. 1.8.2003) teki elämäntyönsä pappina ja evankelisen kansanopiston johtajana eli rehtorina, kuten nykyään sanotaan.  Eläkkeelle hän jäi jo vuonna 1975, joten teksti, josta otan tähän alun, on todella profeetallinen viesti vuosikymmenten takaa. Tekstin otsikkona on ” Koetus ja lankeemus”.

 

”Kertomus syntiinlankeemuksesta on voinut herättää mielessä paljonkin kysymyksiä. Miksi niin vaarallinen puu sai kasvaa paratiisissa? Miksi käärme sai sinne tulla? Missä olit, Jumala, kiusauksen hetkenä, niin ettet karkottanut kiusaajaa? Eihän kukaan istuta kotinsa pihaan myrkyllisiä pensaita, josta ymmärtämättömät lapset voisivat joutua kuolemanvaaraan.

 

Koetus on tarkoitettu olemaan tie kasvuun. Eläimet saivat toimia vaistojensa ja kokemuksensa varassa ja niiden puitteissa kehittyä. Ihminen oli kutsuttu olemaan tietoisella, persoonallisella tavalla Jumalan yhteydessä. Ei pakosta vaan vapaaehtoisesti. Siksi hänelle annettiin vapaus ratkaista hyvän ja pahan välillä. Vapaus oli niin todellinen, että lankeemus oli mahdollinen.

 

Tässä ikivanhassa kertomuksessa on piirteitä, joihin omaa järkevyyttään ja tietoaan ihaileva ihminen voi kompastua, kuten esimerkiksi puhuva käärme. Mutta kun luemme, mitä se sanoo ja mitä tapahtuu, huomaamme kohtaavamme sellaista, jonka jatkuvasti koemme.

 

Kiusaaja ei tule esitellen itsensä Jumalan viholliseksi ja viettelijäksi kuolemaan. Sellaista osaisimme varoa ja paeta. Se tulee vain keskustelemaan Jumalasta, avartamaan näköaloja. On kuin se itsekin suhtautuisi kunnioittaen Jumalaan. Keskustelutoveri hyvästä aiheesta on toki tervetullut. Tuskinpa tänäkään aikana löytää yhtä avointa keskustelua näin hyvistä aiheista.

 

Jumalan kielto ja varoitus olivat tehneet niin voimakkaan vaikutuksen vaimoon, että hän ei pelännyt ainoastaan puusta syömistä vaan myös siihen koskemista. Kiusaaja antaa ymmärtää, että Jumalan tarkoitus on käsitetty liian ahtaasti. Hän oli antanut sadoittain hyviä hedelmäpuita, luonut ne käytettäviksi. Eihän hyvän ja pahan tiedon puu toki voinut olla poikkeus. Ei Jumalan sanaa pitänyt ottaa noin vakavasti, jos se on ristiriidassa hänen hyvyytensä kanssa. Ei pidä olla kiihkouskovainen. Pitää olla suvaitsevampi. Kaikkia Jumalan lahjoja pitää toki uskaltaa käyttää.

 

Näiden näkemysten saatua tilaa ihmismielessä kiusaajan on helppoa jatkaa. Jumala on tosin antanut teille tavattoman paljon hyvää, mutta ei kaikkein parasta, Jumalan kaltaisuutta. Hän ei tahdo, että teistä tulisi hänen kilpailijoitaan, hänestä riippumattomia. Siksi hän ei halua päästää teitä osallisiksi korkeammasta tiedosta.  Ettekä te suinkaan kuole. Kuinka hyvä Jumala voisi olla niin julma näin vähäisestä syystä. Kuinka Jumala, joka on rakkaus, voisi heittää ketään kadotuksen tuskaan.”

 

Paavo-isän, vanhan kokeneen rovastin, teksti jatkuu pohtien lankeemusta ja päätyen Jeesuksen sovitustyöhön ja jokaiselle tarjolla olevaan armoon. Tämän tärkeän asian nostivat esille kaikki hänen saarnansa ja kirjoituksensa.

 

Jälleen meille tarjotaan käärmeen kysymystä: ”Onko Jumala todella sanonut?” Raamatulta yritetään viedä sen pyhyys ja Jumalallinen auktoriteetti selittämällä se pelkäksi ihmisten omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidotuksi kirjoituskokoelmaksi. Raamatussa olevia selviä käskyjä ja kieltoja selitetään rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä aikansa eläneiksi. ”Kuinka Jumala, joka on rakkaus, voisi heittää ketään kadotuksen tuskaan.”

 

Varokaa käärmettä. Älkää ryhtykö sen kanssa teologiseen väittelyyn, sillä se tuntee Raamatun paremmin kuin kukaan meistä. Pitäkää kiinni Jeesuksesta Herrana ja Vapahtajana, ainoana tienä Isän luo. Älkää suostuko minkäänlaiseen dialogiin. Oppi ei pelasta. Konsensus ei pelasta. Humanismi ei palsta. Vain Jeesus pelastaa.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

16.2.2011 klo 23:14:32
ulla rapeli kirjoittaa


Olipa ilahduttavaa lukea ja saada osani vihkipappini julistuksesta,kiitos.
Sattumoisin seurailin äskettäin TV7 ohjelmaa.
Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon. Jesus rakas,otat vastaan,
päästät alta tuomion.Siihen tahdon turvata.Jeesus muista minua. Sk 190
Kaijaa ja Reijoa iloiten tervehtien, ur



3.6.2010 klo 23:13:19
Kiitos tekstistä kirjoittaa

Sinulla on ollut erittäin viisas isä. Hänen kirjoituksensa on edelleen ajankohtainen ja tärkeä.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin