Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Erilaisia, mutta silti yhtä joukkoa

Jokainen meistä on kuullut kukkotappeluista ja koiratappeluista, mutta moniko on kuullut lammastappeluista? Kahden lampaani kanssa keväästä asti eläneenä ja isompiakin laumoja nähneenä voin vakuuttaa sinulle, että lampaat ovat rauhaa rakastavia ja hiljaista elämää arvostavia elämiä.

 

Monet eläimet vartioivat mustasukkaisesti reviirejään, taistelevat verisesti nokkimisjärjestyksestä ja sysivät heikommat lauman jäsenet tiehensä. Lampaat ovat erilaisia. Ne viihtyvät yhteisellä laitumella, syövät rinta rinnan ja luottavat siihen, että paimen pitää niistä huolen.

Esteri ja Pipsa hakkuuaukiolla ruokailemassa ja kuusentamia ruohikolta pelastamassa. 

Vierasta lampaat säikkyvät. Ne eivät jää pohtimaan, olisiko oudolla tulijalla tarjolla jotain uutta ja jännittävää. Hetkeäkään epäröimättä lampaat kiiruhtavat paimenensa luo turvaan. Eikä lampaiden sopuisuus johdu siitä, että ne kaikki olisivat samanlaisia. Jo kahden lampaan laumassa on tavoiltaan, luonteeltaan ja käyttäytymiseltään kaksi aivan erilaista lammasta. Jumala, joka luomisessa osoitti rakastavansa moninaisuutta ja erilaisuutta, loi myös lampaat yksilöiksi.

 

Kun olen istunut hakkuuaukiolla kannon päässä tai metsäniityllä retkituolissa vartioimassa lampaitteni ja kuttujemme ruokarauhaa, olen alkanut ymmärtää, miksi Jeesus valitsi seuraajansa esikuvaksi juuri lampaan. Hän ilmoitti olevansa Hyvä Paimen, jonka äänen lampaat tuntevat. Ne eivät lähde jokaisen huutelijan mukaan, vaan seuraavat ainoastaan omaa Paimentaan.

 

Pienestäkin kiposta on mahdollista syödä sopuisasti.Mitä paremmin olen lampaisiini Esteriin ja Pipsaan tutustunut, sitä enemmän Jeesuksen vertaus lampaista ja paimenesta (Joh.10:1-16) on saanut uusia sävyjä ja syvyyttä. Vertaus tarjoaa meille erinomaisen mallin seurakunnasta ja siihen kuuluvista.

 

Ihanne ja todellisuus ovat usein kaukana toisistaan. Näin on väistämättä myös Jeesuksen vertauksen ja oman vaelluksemme välillä. Käyttäytymisemme perusteella meitä sekä seurakuntiamme ja tunnustuskuntiamme voisi ennemminkin luulla taistelunhaluisiksi koiriksi tai kukoiksi kuin rauhaa rakastaviksi, yhdessä viihtyviksi ja paimentaan sävyisästi seuraaviksi lampaiksi.

 

Meidän hengellisissä lammaslaumoissamme vartioidaan omia reviirejä sekä jaetaan lauma meihin ja muihin. Sen sijaa, että me kaikki katsoisimme Hyvää Paimenta, me vilkuilemme epäluuloisina toisiamme, sysimme mielestämme väärin uskoaan eläviä loitommalle sekä korotamme oman seurakuntamme ja tunnustuskuntamme muiden yläpuolelle. Oikeassa oleminen ja viimeisen sanan sanominen väittelyissä ovat etusijalla.  Omien opillisten korostustemme korostaminen vie ajatuksemme ja energiamme niin tyystin, ettei meille jää aikaa heikoista huolehtimiseen.

 

Maailman luodessaan Jumala loi huikean määrän erilaisia kasveja ja eläimiä. Samoin hän teki ja tekee edelleen myös ihmisen kohdalla. Maailman seitsemän miljardin ihmisen joukossa ei ole toista sinun kaltaistasi. Kaikki me olemme erilaisia.

Eräs yhteinen asia meillä on seurakuntaan ja kirkkokuntaan katsomatta. ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi (Room.3:23-24).

 

Vertauksen lampaista ja paimenesta Jeesus lopetti toteamalla, että kaltaisemme eivät suinkaan ole hänen ainoita lampaitaan. Meitä on monenlaisia ja monella tavalla taivastietä hänen armonsa varassa kulkevia, mutta laumoja on vain yksi, samoin paimenia:  

 

”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh.10:16)

 

 

                      

Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin