Ehtoollispöytä avoimeksi kaikille Jeesuksen seuraajille

”Olisin valmis harkitsemaan ehtoollispöydän nykyistä selkeämpää avaamista muiden kirkkojen jäsenille. Jeesukselle oli ominaista, että hän rikkoi sovinnaisuuden rajat valitessaan seuransa ruokapöydässä. Välillä hän moitti opetuslapsia heidän epäuskostaan ja väärinkäsityksistään, mutta ei koskaan ajanut ketään pois."

"On tietysti tärkeää, että opimme ymmärtämään, mistä ehtoollisessa on kyse. Mutta meidän on myös nöyrästi pidettävä mielessä, että uskon mysteerit eivät koskaan avaudu meille täysin, eivätkä ainakaan silloin, kun emme pääse niiden kanssa kosketukseen. Ehtoollinen ei ole meidän omaisuuttamme, koska Jeesus on se, joka kutsuu pöytään.”

Edellä oleva lainaus on Porvoon hiippakunnan piispan Björn Vikströmin kolumnista Kotimaa-lehdessä 26.4.2012. Edellä hän mm. kertoo, miten Jumalan valtakuntaa on verrattu hääjuhlaan, johon ihmisiä kerätään kaduilta ja kujilta. Vikström myös pohtii Vieraanvaraisuuden teologiaa sekä luterilaisen kirkon perinteiden ja kirkkojärjestyksen jäykkyyttä, joka vaikeuttaa mm. maahanmuuttajien kohtaamista ja seurakuntayhteyteen ottamista.

Piispa Björn Vikström on oikealla asialla. Sulkeutunut, itseensä käpertynyt ja muita kirkkokuntia epäluuloisesti katseleva kirkko elää kaukana siitä, mitä Jeesus seuraajilleen opetti. Ehtoollispöytänsä muilta Jeesuksen seuraajilta sulkeva kirkko menettelee kuin Jeesuksen ajan fariseukset, jotka paheksuivat Jeesuksen seurustelua köyhien ja syntisten kanssa sekä näiden päästämistä saman pöydän ääreen.

Tiedän naisia, jotka ovat aikoinaan tulleet torjutuksi luterilaisen kirkon ehtoollispöydästä vain siksi, että ovat olleet raskaana. Moni muukin yhtä käsittämättömältä tuntuva syy sulki tuolloin ehtoollispöydän ”syntisiltä ja saastaisilta”. Onneksi noista ajoista on jo päästy.

Nykyään yhteyden tielle rakennetaan barrikadeja hienosyisemmin perusteluin. Viilaillaan teologian pilkkuja, haistellaan henkeä ja kuulustellaan oikeaa ymmärrystä leivän ja viinin olemuksesta sekä ehtoollisen merkityksestä tai kysellään hyväksyttävällä tavalla kasteella käymisen perään.

Tämän ajan fariseukset ja kirjanoppineet pohtivat yhteyden ongelmia ekumeenisissa kokouksissa yhtä uutterina kuin Jeesuksen ajan lainopettajat Tooran sääntöjä. Todellista edistystä siltä rintamalta ei juuri kuulu. Siksi Porvoon piispan ajatukset tuntuvat raikkailta ja toivoa herättävältä kuin muuttomatkalta saapuneiden kiurujen toiveikas laulu.  Josko talvi olisi jo takana? Josko routa sulaisi, kevät voittaisi ja me kaikki olisimme viimein yhtä Jeesuksessa? (Joh.17)

Toivottavasti saamme jo pian yhteyden esteet raivatuksi, ja kaikki Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen tunnustavat voivat kirkkokuntaan ja seurakuntaan katsomatta kokoontua yhteiseen Herran pöytään. Käytännössä tämä tapahtunee kuitenkin pikemminkin ruohonjuuritason kristittyjen käytännön toimintana kuin ekumeenisten keskustelujen tietä.

Niin on hyvä, soveliasta ja jopa suositeltavaa. Tehdään niin kuin Jeesus, joka ei suostunut toimimaan aikansa uskonnollisen eliitin määrittelemissä rajoissa. Emmehän me mene ehtoolliselle tavataksemme kirkkoherraa, seurakunnan vanhimpia, tuomiokapitulia tai kirkolliskokousta vaan kohtaamaan Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta, joka sanoo kaikille omilleen: ”Tulkaa sillä kaikki on valmiina!”