Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

”Ehkä joku muu pysähtyy ja auttaa…”

Huhtikuun puolivälissä vuonna 1912 upea ja uppoamattomaksi uskottu valtamerialus törmäsi yöllä jäävuoreen, upposi ja vei mukanaan syvyyksiin noin 1500 ihmistä. Titanicin onnettomuudesta paljastui myöhemmin asioita, joista meillä jokaisella voi olla jotain opittavaa.

 

Kun Titanic törmäsi yön pimeydessä jäävuoreen, se ei ollut yksin. Lähistöllä oli kolme muuta laivaa. Jokainen niistä suhtautui uppoavan laivan avunpyyntöihin eri tavoin.

 

Yksi laivoista oli norjalainen hylkeenpyyntialus Sampson. Se oli vain hieman yli kymmenen kilometrin päässä Titanicista. Kerrotaan, että kun Samsonilta nähtiin Titanicin valot ja hätäraketit, laiva lähti kiireesti poispäin. Miksi se ei halunnut mennä onnettomuuspaikalle? Siksi, että se ei halunnut jäädä kiinni laittomasta hylkeenpyynnistä.

 

Toinen Titanicin läheisyydessä purjehtinut laiva oli rahtialus Californian. Se oli Titanicista noin 30 kilometrin päässä. Laiva oli turvallisuussyistä pysähtyneenä kohtaamiensa suurten jäävuorien keskellä. Kun kapteeni havaitsi Titanicin hätäraketit, hän ajatteli, että ehkä kyse ei ollut niin vakavasta ongelmasta, että hänen pitäisi vaarantaa oma laivansa lähtemällä apuun pimeässä. Parempi odottaa aamun valkenemista.

 

Kolmas laiva oli englantilainen matkustaja-alus Carpathian. Se oli kolmesta aluksesta kauimpana eli peräti noin 90 kilometrin päässä. Kun kapteeni kuuli radiosta Titanicin avunpyynnöt, hän polvistui komentosillan lattialle, rukoili Jumalalta apua ja käänsi laivan kohti Titanicin onnettomuuspaikkaa.  Pimeästä ja jäävuorista välittämättä Carpathian höyrysi paikalle täydellä nopeudella ja onnistui pelastamaan merestä 705 ihmistä.

 

Ennen Titanicin vesillelaskua otetusta kuvasta saa käsityksen laivan valtavasta koosta.Kun Carpathianin kapteeni päivän valjettua näki, millaisen jäävuorivyöhykkeen läpi he olivat tulleet, hänen kerrotaan sanoneen: ”Tätä laivaa on täytynyt ohjata jonkun muun kuin minun!”

 

Kertomuksessa Titanicin uppoamisesta ja kolmesta läheisyydessä olleesta laivasta on jotain samaa kuin Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta:

 

Laivoista ensimmäinen on kuin Jeesuksen kertomuksen pappi. Hän ei vaarantanut omaa toimintavapauttaan pysähtymällä auttamaan tien ohessa tajuttomana lojuvaa poloista. Mieshän saattoi jo olla hengetön. Kuolleeseen koskeminen olisi tehnyt papista saastaisen ja estänyt hänen toimimisensa Jerusalemin temppelissä.

 

Laivoista toinen on kuin leeviläinen, joka saapui papin jälkeen ryöstetyn miehen luo. Leevilainen olisi kenties ihan mielellään auttanut miestä, mutta rosvojen takia paikka oli vaarallinen. Oli parasta olla varovainen ja jatkaa matkaa. Ehkä joku myöhemmin tuleva pysähtyisi poloista auttamaan, leeviläinen kenties ajatteli.

 

Kolmanneksi ryöstetyn miehen luo saapui samarialainen. Myös hän pelkäsi varmasti rosvoja. Myös hänellä oli omat kiireensä. Hän tiesi, että auttaessaan hän ainakin tahrisi vaatteensa vereen. Matkan jatkaminenkin kävisi loukkaantuneen miehen kanssa hitaammaksi ja raskaammaksi. Kaiken kukkuraksi hän joutuisi maksamaan omasta pussistaan tuntemattoman miehen hoitokustannukset.

 

Mikään näistä syistä ei estänyt samarialaista auttamasta apua tarvitsevaa. Siksi me tunnemme hänet Laupiaana samarialaisena.

 

Meillä voi olla vilpitöntä halua auttaa. Me pyörittelemme katulapsista kertovaa esitettä käsissämme tai kuuntelemme radiosta nälkäisten ruokkimisen puolesta esitettyä vetoomusta. Me nyökyttelemme osanottavasti. Juuri nyt ei mielestämme vain ole sopiva hetki auttamiseen. Meillä on omat kiireemme ja kulumme. Autamme ehkä sitten joskus myöhemmin, kun olemme saaneet hoidettua omat asiamme, maksaneet laskumme ja tilanne on sopivampi. Ehkä joku muu auttaa siihen asti myös meidän puolestamme.

 

Jumala kertoo meille Raamatussa yhä uudelleen, miten meidän tulee suhtautua apua tarvitseviin lähimmäisiimme. Esimerkiksi Sakarjan kirjan 7. luvussa kerrotaan selkein sanoin Jumalan tahto, joka koskee meitä jokaista: 

 

”Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikein, osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta. Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne.” (Sak.7:9-10)

 

Rukoillaan, ystävät, että Sananlaskujen kirjan sana ”ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa” (Snl.19:22), saisi tuottaa hedelmää myös omalla kohdallamme!



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin