Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Israelia moniäänisesti 2014

Timna, kopio telttamajasta altareineen

Syksyn 2014 kiertomatka Israelissa oli kirjaimellisesti moniääninen. Ryhmäämme ei osunut tällä kerralla kanttoreita eikä kuorolaisia, joten aamuhartauksien ja iltapalaverien laulut vetäistiin todella moniäänisesti. Se ei laulamisen intoamme vähentänyt, päinvastoin!

 

Matkamme teemana oli Elävä vesi. Kohteissa vieraillessamme tutkimme. mitä elävä vesi ja elävän veden virrat voivat merkitä ja tarjota meidän elämässämme.

Elämämme on usein kuivaa ja monenlaisten janojen vaivaamaa, vaikka ”Jumalan virta on vettä täynnä”. Psalmi 65:10.  

Jerusalem, Länsimuuri eli Itkumuuri 

Löydät kuvakertomuksen kiertomatkasta tekstin jälkeen.

 

Tällainen oli matkamme ohjelma:

 

to 16.10.  Lento Helsinki - Ovda, ajo Negevin autiomaan jylhien maisemien halki Jerusalemiin, majoittuminen Jerusalemissa sunnuntaihin saakka.   

 

pe 17.10. Päivän aluksi tehtiin kierros Jerusalemin uudemmassa osassa, jossa sijaitsevat mm. parlamenttitalo Knesset ja Israelin museo. Siellä tutustuttiin toisen temppelin aikaisen Jerusalemin pienoismalliin sekä kuuluisiin Kuolleenmeren kääröihin. Natsivainojen uhrien kunniaksi perustetun keskuksen Yad Vashemin vierailun jälkeen ajettiin vielä Betlehemiin ja Paimenten kedolle. Lopuksi vierailtiin vielä TV7 studiossa, missä tapasimme Jerusalemin henkilökunnan lisäksi kanavan perustajat ja johtajat Mirja ja Martti Ojareksren.

 

Sahnela 18.10. Retkipäivän aluksi ihailtiin Öljymäeltä avautuvaa upeaa näkymää. Sieltä laskeuduttiin Kaikkien kansojen kirkkoon ja Getsemanen puutarhaan. Kaupungin muurien sisäpuolella vierailtiin Itkumuurilla (Länsimuurilla). Käytiin Siionin vuorella ja yläsalissa, missä Jeesus asetti ensimmäisen ehtoollisen. Jatkettiin kävellen juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kortteleihin sekä tutustuttiin kiehtoviin basaarikujiin houkuttelevine puoteineen. Asteltiin Cardo- katua ja Jeesuksen kärsimystietä, Via Dolorosaa.  Myös Pyhän haudan kirkko ja ehtoollisen vietto Puutarhahaudalla kuuluivat päivän ohjelmaan.   

 

su 19. 10. Siirryimme Tel Aviv – Jaffon, Saaronin, Kesarean ja Harmageddonin kautta Tiberiakseen, jossa viivyimme kolme yötä.  Majoituimme Leonardo Club -hotellin, joka sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä Genesaretin rantaa.

 

ma 20.10. Retken aluksi teimme laivamatkan Tiberiaksesta Genesaretinjärven pohjoisrannalle. Kävimme Jeesuksen julkisen toiminnan alueella Tabghassa ja Kapernaumissa, mm. sen esiin kaivetussa synagogassa. Vuorisaarnan vuorella vierailtuamme nousimme Golanin ylängölle. Golanilla on edelleen nähtävissä entisiä Syyrian armeijan varustuksia. Kävimme Sahnen luonnonpuistossa, missä oli mahdollisuus uintiin.

.

ti  21.10.  Siirryimme Jordanin laaksoa pitkin Jerikon kautta Kuolleelle merelle. Ahavan kosmetiikkatehtaalla käynnin jälkeen, uimme Kuolleessa meressä.  Sieltä jatkoimme Aravan laaksoa pitkin Punaisen meren rannalle Eilatiin. Majoittuminen Agamim hotelliin ja päivällinen.

 

ke 22.10. Puolenpäivän retki Eilatin kaupungissa, Timnan puistossa Salomonin kaivoksilla.

 

to 23.10. Eilatista on noin tunnin ajomatka Ovdan lentokentälle, josta lento Suomeen. Useimmat palasivat Helsinkiin, mutta muutama ryhmästä jäi jatkamaan lomaa  lisäviikolla Eilatissa.

 

 

 

Matkalla Ovdasta Jerusalemiin pysähdyimme ihailemaan autiomaan karuja  maisemia
Matkalla Ovdasta Jerusalemiin pysähdyimme ihailema...
Tällaisissa maisemissa Israelin kansa vaelsi Egyptistä kohti luvattua maata
Tällaisissa maisemissa Israelin kansa vaelsi Egypt...
Jerusalemin vanhakaupunki nähtynä Scopusvuorelta eli Tähystämisen vuorelta
Jerusalemin vanhakaupunki nähtynä Scopusvuorelta e...

Vanha kaupunki Öljymäeltä nähtynä. Etualalla hautausmaa
Vanha kaupunki Öljymäeltä nähtynä. Etualalla hauta...
Jerusalemin pienoismallin komein ja koskettavin nähtävyys on temppeli
Jerusalemin pienoismallin komein ja koskettavin nä...
Suurikokoinen menora knessettiä vastapäätä
Suurikokoinen menora knessettiä vastapäätä

Käynti Vainojen museossa on aina yhtä koskettava ja vavahduttava kokemus
Käynti Vainojen museossa on aina yhtä koskettava j...
Betlehemin paimenten kedon kappeli
Betlehemin paimenten kedon kappeli
Käydessämme TV7 Jerusalemin toimituksessa kuvatuin henkilö oli uutisankkuri Jonathan Hessen
Käydessämme TV7 Jerusalemin toimituksessa kuvatuin...

Siionin vuoren yläsalissa
Siionin vuoren yläsalissa
Lounastauolla Jerusalemin vanhassa kaupungissa
Lounastauolla Jerusalemin vanhassa kaupungissa
Puutarhahauta. "Hän ei ole täällä. Hän on ylösnoussut!"
Puutarhahauta. "Hän ei ole täällä. Hän on ylösnous...

Ehtoollisen vietto Puutarhahaudalla
Ehtoollisen vietto Puutarhahaudalla
Getsemanen vanhoja öljypuita
Getsemanen vanhoja öljypuita
Kaikkien kansojen eli Kuolemantuskan kirkko Getsemanessa
Kaikkien kansojen eli Kuolemantuskan kirkko Getsem...

Jaffo
Jaffo
Tel Aviv Jaffosta nähtynä
Tel Aviv Jaffosta nähtynä
Kesarean upeassa teatterissa järjestetään yhä konsertteja ja juhlia
Kesarean upeassa teatterissa järjestetään yhä kons...

Tässä sijaitsi aikoinaan Kesarean mahtava ja vilkas satama upeine rakennelmineen
Tässä sijaitsi aikoinaan Kesarean mahtava ja vilka...
Galilea, Jordan virran kastepaikka
Galilea, Jordan virran kastepaikka
Purjehdus Gennesaretin järvellä
Purjehdus Gennesaretin järvellä

Autuuksien vuoren eli Vuorisaarnan vuoren kirkko
Autuuksien vuoren eli Vuorisaarnan vuoren kirkko
Ryhmämme Autuuksien vuorella
Ryhmämme Autuuksien vuorella
Kapernaumin synagoga
Kapernaumin synagoga

Kapernaum, mistä löytyivät mm. Pietarin anopin talon rauniot
Kapernaum, mistä löytyivät mm. Pietarin anopin tal...
Golanin näköalapaikka
Golanin näköalapaikka
Jeriko, taustalla Kiusauksien vuori
Jeriko, taustalla Kiusauksien vuori

Jeriko, Elisan lähde
Jeriko, Elisan lähde
Kukkaloistoa Kuolleenmeren rantamilta
Kukkaloistoa Kuolleenmeren rantamilta
Kuollutmeri ja Ein Gedin uimaranta
Kuollutmeri ja Ein Gedin uimaranta

Kävelyretki Davidin purolle
Kävelyretki Davidin purolle
Timna, Salomonin kaivokset
Timna, Salomonin kaivokset
Timna, Salomonin pylväät
Timna, Salomonin pylväät

Timna, ryhmäkuva telttamajan edessä
Timna, ryhmäkuva telttamajan edessä
Eilat, jalokiviliikkeessä
Eilat, jalokiviliikkeessä
Eilat, hotelli Agamim
Eilat, hotelli Agamim


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin