Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kajakki viihtyy myös sisävesillä

Meri on toki aina meri, mutta kyllä sisävesistötkin tarjoavat mainioita mahdollisuuksia melontaretkiin. Auringonpaisteessa, sumussa ja sateessa voi nauttia luonnosta ja melomisesta. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja säitä. On vain hyviä tai huonoja varusteita sekä hyvä tai huono ennalta asennoituminen.

 

 

Sumuisen aamun salaperäinen lumous

Säätiedotus lupasi aamupäiväksi puolipilvistä. Vasta iltapäivällä aurinko jäisi tyystin pilvien taa, ja seuraavaksi alkaisi taas sataa. Lähtiessäni Vesarannasta Houhajärvelle näkyvissä ei ollut sen enempää pilviä kuin aurinkoakaan. Oli vain sakea sumu. Tuntui kuin olisin lähtenyt melontaretkelle harmaaseen villasukkaan. Vaan sumullapa oli varattuna melojalle monta mukavaa yllätystä.


Lue lisää


Merikajakki viihtyi myös Kokemäenjoella

Merellä retkeillään merikajakilla. Sisävesillä käydään vain silloin, kun suolaista vettä ei ole lähettyvillä. Hieman tähän tapaan olen ajatellut jo toistakymmentä vuotta. Melottuani reilun kolmekymmentä kilometriä Rautavedellä, huomasin asenteessani olevan korjaamisen varaa. Meri on aina meri, mutta myös sisävesillä on omat vahvuutensa.


Lue lisää


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin