Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kuolemaantuomittu, joka kieltäytyi armahduksesta

Kuolemaantuomittu torjuu harvoin armahduksen. Näin kuitenkin kävi Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Miten kävi, kun mes, joka oli tuomittu hirtettäväksi, kieltäytyi ottamasta vastaan hänelle tarjottua armahdusta.

 

Miehet Wilson ja Potter oli tuomittu hirtettäviksi postiryöstöstä, jonka he olivat tehneet 1829. Potter hirtettiin 2.7.1830.  Presidentti Andrew Jackson armahti Wilsonin, mutta tämä kieltäytyi armahduksesta.

 

Syntyi erikoinen tilanne. Yhdysvaltojen korkein oikeus joutui päättämään, kumpi on voimassa, hirttotuomio vai armahdus? Pitäisikö mies hirtttää vai päästää vapaaksi?

 

Vuoden 1833 tammikuussa antamassaan päätöksessä korkein oikeus totesi, että armahdus on teko, jolla tuomitulle annetaan mahdollisuus vapautua tuomiostaan. Armahtaminen voi käytännössä toteutua vain siten, että tuomittu ottaa armahduksen vastaan.

 

Useimmat taitavat olla sitä mieltä, että Wilson oli hullu, kun torjui armahduksen.

 

Wilsonin armahtamiseen tarvittiin vain presidentin kynän nopea raapaisu. Meidän armahtamiseemme on tarvittu Jumalan Pojan syntyminen ihmiseksi ja ristinkuolema. Kummassakin tapauksessa lopputulos riippuu tarjotun armahduksen nottamisesta vastaan.

(Room.5:2 sekä 2 Kor.6:1)



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin