Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kannatti jatkaa kolkuttamista

Joseph M.W. Turnerin maalaus myrskystä merellä (v.1842)
Joulukuussa 1990 Hangon vesillä sattui merionnettomuus. Puskijaproomu, joka oli 166 metriä pitkä, kaatui kovassa merenkäynnissä ylösalaisin. Laivan sisätilat täyttyivät nopeasti vedellä, mutta laivan peräpäähän jäi ilmatasku, johon laivan konemestari ja yliperämies selvisivät kuin ihmeen kaupalla.

 

Miesten tilanne oli toivoton. Heillä oli ahtaassa pakopaikassaan vain taskulamppu ja hieman virvoitusjuomaa. Happi loppuisi pian tai konehuoneen höyryt veisivät heiltä tajunnan tai he hukkuisivat.

 

Vesi nousi yhä ylemmäksi ja heidän jalkansa kastuivat jo. Silti he eivät menettäneet toivoaan, vaan alkoivat koputtaa laivan pohjaan uskoen, että ennemmin tai myöhemmin se tuottaisi tulosta.

 

Kun pelastajat saapuivat helikopterilla, tilanne näytti toivottomalta. Mitään pelastettavaa ei voinut enää olla.

 

Erään kokeneen sukeltajan tutkiessa alusta ja kävellessä pohjan päällä hän kuuli koputukset. Valonheittimien valossa, sotilashelikopterin leijaillessa yläpuolella tilannetta varmistamassa ja laivan keikkuessa kovassa aallokossa aluksen pohjaan leikattiin reikä, ja miehet pelastuivat.

 

"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt.7:7)



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin