Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

10 neuvoa, joilla selviät vuodesta 2009

Edward Ficksin näkemys Nooan arkista
Voimme oppia kaiken elämässämme tarpeellisen Nooalta, joka rakensi Jumalan käskystä arkin ennen vedenpaisumusta. Näillä kymmenellä ohjeella selviät vuodesta 2009 vaivatta ja säästyt monilta hankaluuksilta!

 

Ensiksi: Älä myöhästy laivasta.

 

Toiseksi: Muista, että me kaikki olemme samassa veneessä.

 

Kolmanneksi: Suunnittele etukäteen. Silloin, kun Nooa aloitti arkkinsa rakentamisen, ei vielä satanut.

 

Neljänneksi: Pidä kunnostasi huolta. Juuri silloin kun olet täyttänyt 600 vuotta, sinua voidaan pyytää tekemään jotain hyvin tärkeää.

 

Viidenneksi: Älä välitä kriitikoista tai pilkkaajista. Pysy uskollisena tehtävälle, jonka olet saanut hoitaaksesi.

 

Kuudenneksi: Aseta tavoitteesi tarpeeksi korkealle.

 

Seitsemänneksi: Nopeus ei ole kaikki kaikessa. Etanat ennättivät arkkiin yhtä hyvin kuin gepardit.

 

Kahdeksanneksi: Kun paineet ovat kovat, odota rauhassa ja anna elämän kuljettaa.

 

Yhdeksänneksi: Muista että arkin rakensivat amatöörit. Sitä ei tehty millään kuuluisalla telakalla. Titanicin suunnittelivat ja rakensivat parhaat ammattilaiset.

 

Kymmenenneksi: Riippumatta siitä, miten pelottava ja raju myrsky riehuu ympärilläsi, kun kanssasi on Jumala, myrskyn jälkeen on aina sateenkaari odottamassa.



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin