Jotain tärkeää kadoksissa?

”Luterilaisessa vanhurskauttamisopissa tapahtui pian Lutherin jälkeen muutos, joka samalla horjutti teologista kokonaisrakennelmaa. Tämän seurauksena Pyhän Hengen todellisuus ja karismaattisuus eivät ole saaneet kirkossamme sitä asemaa, mikä niillä oli Lutherin teologiassa”, sanoi professori Tuomo Mannermaa tavatessamme joulun alla hänen kotonaan Oulussa Pääskystiellä.

”Meidän evankelis-luterilaisen kirkkomme pitäisi keskustella enemmän Lutherin ja myöhäisemmän luterilaisuuden suhteesta”, jatkoi Helsingin yliopiston ekumeniikan emeritus professori pohdiskeluaan.

Tuomo Mannermaa on laajasti arvostettu teologi. Hän on myös kansainvälisesti eräs tunnetuimmista Luther-tutkijoista. Niinpä hänen esittämiinsä ajatuksiin on syytä suhtautua vakavasti.

Kreikkalaiselle kulttuurille perustuvaa länsimaista tiedettä ja tiedon korostamista on vaikea sovittaa yhteen mittausmenetelmiä väistävän spiritualiteetin ja siihen sisältyvän karismaattisuuden kanssa. 

Erittäin mielenkiintoisessa Kenneth E. Baileyn kirjassa ”Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin” kerrotaan hyvin havainnollisesti, millaisia tulkintavirheitä me helposti teemme, kun luemme länsimaisin silmälasein kirjoituksia, jotka ovat syntyneet juutalaisessa kulttuurissa. Kirja tarjoaa tuttuihin kertomuksiin uusia näkökulmia ja aiempaa syvällisempiä sisältöjä.

Kirjassa mm. siteerataan anglikaanisen piispan ja merkittävän islam-tutkijan Kenneth Cragg’in saarnaa Kairon episkopaalisessa katedraalissa. Saarnassaan hän toteaa, että länsimaisessa tieteellisessä ajattelussa vallitsee kiusaus kieltää tosiasioina ja siten tosina kaikki sellainen, mitä ei voida havainnollistaa koeputkessa tai näyttää toteen muulla tavoin.

”Tämä vaistomainen taipumus liialliseen yksinkertaistamiseen estää, surullista kyllä, monia nykyajan filosofeja ottamasta huomioon uskon historiallista merkitystä sekä tapahtuman ja mysteerin syvää vuorovaikutusta”, Cragg sanoo.

Kyse ei voi olla vain eheästä ja tarkoin vedoin piirretystä opillisesta järjestelmästä. Ilman spiritualiteettia, karismaattisuutta ja henkilökohtaista hengellistä elämää Pyhän Hengen merkitys, työ ja lahjat jäävät sisäisesti käsittämättä. Tällöin käsiin jää vain muoto ilman elämää. Tiedon rinnalle tarvitaan siksi tilaa myös kokemukselle ja tunteille.

”Sellaista elämä Jeesuksen kanssa on – ei puolueettomuutta, pelkkiä muistiin merkintöjä, tyhjää kronologiaa, vaan elävää osallistumista ja sydämen sitoutumista. Jeesuksen tarinaa, niin kuin mitään muutakaan merkittävää historian osaa, ei voi kertoa ilman mielen ja sielun myötävaikutusta”, Cragg tiivistää.

Tässä Kädenojennuksen numerossa on useita merkittäviä artikkeleita, jotka eri lähtökohdista sivuavat professori Tuomo Mannermaan ja piispa Kenneth Cragg’in esille nostamaa asiaa.

Kirkkoherra Mikko Matikainen kirjoittaa sokeista pisteistä. Mitä ovat ne sokeat pisteet, jotka johtuva nimenomaan kulttuuristamme, valistuksen ajasta ja länsimaisesta materialismista?

Opetusneuvos Veikko Pöyhönen kirjoittaa spiritualiteetin ja kutsumuksen vahvistamisesta. Miten me voisimme rohkaista kirkkoamme ja seurakuntiamme tiedostamaan hengellisen elämän ensisijaisuuden jäsenten, työntekijöiden ja koko kirkon elämässä?

Piispa emeritus Jorma Laulaja piti Päiväkummussa työntekijäseminaarissa alustuksen, josta on tässä lehdessä tiivistelmä. Miten me voimme puolustaa uskoamme tänä materialistisena aikana, joka palvoo tietoa, rakentaa vahvojen yhteiskuntaa ja uhraa kaiken taloudellisen kasvun alttarille?

Näistä asioista on tärkeää keskustella kirkossa ja seurakunnissa laajasti ja avoimesti. Professori Tuomo Mannermaa on jo luvannut omalta osaltaan jatkaa tätä keskustelua Kädenojennuksen seuraavassa numerossa kirjoituksellaan, joka tulee käsittelemään alussa mainittuja kysymyksiä,

Reijo Telaranta

Pääkirjoitus

Kädenojennus 1/2009