Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Ville Auvinen: Tätä on kristinusko, Jeesus

Ville Auvinen,

Tätä on kristinusko, Jeesus

Perussanoma, 2011

 

 

Tuskinpa kenestäkään muusta on kirjoitettu yhtä paljon kirjoja kuin Jeesuksesta. Tarjolla on teoksia tieteellisistä tutkimuksista romaaneihin ja hartauskirjoista historiallisen Jeesuksen olemassaoloa epäileviin kirjoitelmiin. Mitä uutta tähän runsauteen voi tuoda pienikokoinen kirja ”Jeesus”?

 

Ennen kuin etsimme kysymykseen vastausta, vilkaistaan, millaisessa sarjassa kirja on julkaistu.

 

Yhteensä 21 kirjan mittaiseksi kasvava sarja ”Tätä on kristinusko” on akateemiseen tutkimukseen perustuva hanke, jossa selvitellään kristinuskon alkutaipaleen henkilöitä, tapahtumia ja käsityksiä. Sarjassa julkaistaan vuosittain kolme teosta. Vuoden 2011 kirjat ovat ””, ”Jeesus” ja ”Varhaiset kristityt”. Aiemmin ilmestyneitä teoksia, joita on käsitelty tässä Kirjojen Valintaoppaassa, ovat ””, ””, ”” ja ””. Vuoden 2012 lopulla ilmestyvät seuraavat kolme eli kirjat ”Armo”, ”Rauha” ja ”Rakkaus”. Vuonna 2013 on luvassa jälleen kolme uutta kirjaa ja sarjan viimeinen kolmen kirjan erä ”Usko”, ”Kirkko” ja ”Maailma” julkaistaan vuonna 2014.

 

Tieteellisestä otteestaan huolimatta kirjan ”Jeesus” piirtämä kuva historian merkittävimmästä henkilöstä on helposti lähestyttävä. Vaikka kyseessä on tieteen ehdoin kirjoitetusta kirjasta, siinä ei pyritä vetämään mattoa uskon jalkojen alta. Silti kirja tarjoaa myös uskon näkökulmasta yllätyksiä ja pohdittavaa. Raamatusta tutuiksi tulleet asiat ja henkilöt saavat kirjan sivuilla uudenlaista syvyyttä ja elävyyttä.

 

Jos kymmenen eri ihmistä tapaa jonkun kiinnostavan henkilön, niin jokaiselle muodostuu hänestä hieman muista poikkeava kuva. Sanonta kauneudesta, joka on katsojan silmissä, pitää tässäkin paikkansa. Me jokainen arvioimme ja havainnoimme asioita omien silmälasiemme, oman persoonamme ja oman henkilöhistoriamme läpi. Näin tekivät myös apostolit ja muut Raamatun henkilöt. Jeesuksen seurassa ollessaan ja hänestä jälkeenpäin kertoessaan jokaisella on ollut mukana oma näkökulmansa ja erityispainotuksensa.

 

Käytyään läpi Jeesuksen elämänkaaren kirja kertoo Jeesuksen keskeiset opetukset, julkisen toiminnan, kuoleman ja ylösnousemuksen. Julkisuudessa tarjoiltujen erilaisten ja varsin paljon toisistaan eroavien Jeesus-kuvien keskeltä nousee selkeästi esille hänen keskeisin opetuksensa, joka liittyi Jumalan valtakuntaan. Toinen usein toistuva teema Jeesuksella oli eettisten arvojen nostaminen aivan uudelle tasolle.

 

Kirjan ehkäpä kiinnostavin osuus alkaa evankeliumien kirjoittajien analysoinnilla.  Millainen ja missä suhteessa Jeesus-kuvaa muista poikkeavalla tavalla painottavia ovat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit? Myös Paavalin ja Pietarin Jeesus kaivetaan esille Apostolien tekojen ja seurakunnille lähetettyjen kirjeiden riveiltä ja rivien väleistä. Lopuksi katsotaan vielä, millaisena Jeesus näyttäytyy Heprealaiskirjeen kirjoittajan ja muiden Uuden testamentin kirjoittajien teksteissä. Näkökulmien runsauden myötä kuva Jeesuksesta ei kuitenkaan pirstaloidu vaan tarkentuu ja tulee myös läheisemmäksi.

 

Paljon asiaa ja ajateltavaa tarjoavan kirjan ei siis tarvitse olla tiiliskiven kokoinen. Vaikka sarja ”Tätä on kristinusko” muodostaa kokonaisuutena perin muhkean tietopaketin, niin pieniksi kirjoiksi annosteltuna se rohkaisee lukemiseen myös sellaisia, joille satojen sivujen teokset tuntuvat ylivoimaisilta edes aloittaa.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin