Unna Lehtipuu: Ruuturitari ja digidonna

Unna Lehtipuu

Ruuturitari ja digidonna

WSOY (2006)

Moniko tietää, mitä tarkoitetaan mustalla alttarilla? Olen kuullut tuon termin useammin kuin kerran, ja joka kerran sillä on tarkoitettu olohuoneen nurkassa kunniapaikalla jököttävää televisiota.

Televisio ei toki ole välineenä sen kummallisempi kuin mikä tahansa tekninen vempain. Ratkaisevaa ei ole se, onko kotona televisio, vaan se miten sitä käytetään. Hallitseeko televisio perhettä vai perhe televisiota? Seuraava kysymys tietysti kuuluu: kuka perheessä hallitsee televisiota? Kenen kädessä on valtikan lempinimen saanut kaukosäädin? Päättävätkö katsottavista ohjelmista vanhemmat vai lapset?

Unna Lehtipuu on kirjoittanut lasten kasvatuksesta sekä televisiosta ja tietokoneista mielenkiintoisen kirjan ”Ruuturitari ja digidonna”, jossa nämä kysymykset nostetaan rohkeasti ja samalla hyvin käytännöllisesti tarkasteltaviksi.  Ja rohkeus herättää aina myös vastareaktioita. Käteeni on osunut useita lehtijuttuja, jossa kirjaa ja sen tekijää on esitelty palstoja säästelemättä. Samalla on hieman pilkallisesti puhuttu ”munakellokasvatuksesta” sekä ”kontrollista ja konsteista”.

Itse olen saanut kirjan kautta kuvan toisenlaisesta kasvatusfilosofista: ”Huumorilla ja myötäeläen”.

Unna Lehtipuu on sitä mieltä, että mediassa ei kannata pelätä. On mentävä mukaan ja kuljettava mediaviidakossa lapsen rinnalla turvana ja oppaana.

Kun kirjoittaja on perheenäiti, niin teksti kumpuaa kokemuksesta, rakkaudesta lapsiin ja omasta laajasta mediaosaamisesta. Kirjaa voikin lukea haastajana, kasvatusoppaana, vertaisryhmän kokemusten välittäjänä ja monipuolisena käytännön opaskirjana. Viisaiden ohjeiden ja nokkelien käytännön neuvojen lisäksi kirja tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa Lehtipuun perheen arkeen, missä tuntuu riittävän vauhtia ja yllättäviäkin tilanteita.