Tuija Hannele Hopia: Asema asemalta

Tuija Hannele Hopia,

Asema asemalta,

Mediapinta 2017 

Nimen Asema asemalta takaa paljastuu hienosti oivallettu ja toteutettu tapa yhdistää runo ja proosa. Molemmat ovat kirjassa mukana luontevasti ja itsellisinä. Muutamien sivujen jälkeen lukija huomaa pohtivansa, onko kyse elämän matkasta kertovasta novellista, jota on syvennetty runoilla vai runokirjasta, jossa kehyskertomus rytmittää ja teemoittaa runoja.

Tuija Hannele Hopia vie lukijansa unen kaltaiselle junamatkalle. Paikalle ilmestyy tuon tuosta salaperäinen ja elämää ymmärtävä konduktööri. Matka etenee asema asemalta. Jokaisella niistä pysähdytään, mutta pian matka taas jatkuu. Radan varressa ovat mm. Surun, Häpeän, Vihan, Ilon ja Ikävän asemat. Viimeisinä tällä salaperäisellä rataosuudella ovat Uskon, Toivon ja Rakkauden asemat.

Kirjan tunnelma tuo mieleeni yksinäiset junamatkat, joita juuri ennen murrosikää tein yksin Kouvolan ja Oulun välillä. Jännitykseen sekoittui seikkailun tuntua ja vahvoja elämyksiä. Toisiinsa sekoittuivat höyryveturin jyhkeät äänet, puisten junanvaunujen patinoidut aromit, tervattujen ratapölkkyjen tuoksu, oudot ihmiset ja tärkeimpänä konduktööri, joka oli ainoa luotettava kiinnekohta, kun kaikki muu oli jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa.

Tuija Hannele Hopia osaa rakentaa sanoilla tunnelmia. Tarina etenee luontevasti niin runon kuin proosankin kiskoilla. Eikä merkityksettömäksi jää edes kansikuvaan mukaan otettu salaperäinen matkalaukku, jota tarinassa raahataan mukana.

Yhteenveto:

Tuija Hannele Hopian kirjan Asema asemalta takaa paljastuu hienosti oivallettu ja toteutettu tapa yhdistää runo ja proosa. Molemmat ovat kirjassa mukana luontevasti ja itsellisinä. Muutamien sivujen jälkeen lukija huomaa pohtivansa, onko kyse elämän matkasta kertovasta novellista, jota on syvennetty runoilla vai runokirjasta, jossa kehyskertomus rytmittää ja teemoittaa runoja.

Teksti, selkeys, ulkoasu  ***

Sisältö, sanoma  ****

(698)