Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Timo Aro-Heinilä: Markku Koivisto - Harhaoppinen pappi

Timo Aro-Heinilä (toim.)

Markku Koivisto – Harhaoppinen pappi?

Nokia Missio (2006)

 

Jokin vuosi sitten Markku Koivistosta tehtiin kantelu Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille. Tuomiokapituli käsitteli peräti parin vuoden ajan piispa Juha Pihkalan johdolla tuota kantelua. Kirjallisten selvitysten ja kuulemisien kautta prosessi venyi. Tätä kirjaa kirjoitettaessa sen lopputuloksesta ei ollut vielä tietoa. Mutta silti aihetta voi sanoa ajankohtaiseksi, ellei peräti ajattomaksi.

 

Kirjan  ”Markku Koivisto – Harhaoppinen pappi?” kansien sisällä on itse asiassa monta hyvin erilaista kirjaa.

 

Alussa on Taivas :n tekemän kaksituntisen Markku Koiviston haastattelun pohjalta muokattu ja täydennetty haastatteluosio. Lukijalla on näin mahdollisuus lukea Ulla Aurio-Roihun televisiohaastattelussa tekemät mainiot kysymykset sekä Markku Koiviston niihin antamat vastaukset.

 

Kirjan toisessa osassa käydään perusteellisesti läpi kantelusta syntynyttä prosessia. Kirjan toimittanut Timo Aro-Heinilä on koonnut materiaalia kantelusta, asian käsittelystä tuomiokapitulissa ja Markku Koiviston syytöksiin antamista vastauksista. Kaikki tämä laaja aineisto on sidottu yhteen lyhyillä ja tapahtumia selostavilla osuuksilla, jotka avaavat prosessia myös niille, joille kirkollisen byrokratian koukerot ovat outoja.

 

Tuossa oli jo kaksi yksiin kansiin laitettua kirjaa, haastattelu ja dokumentointi. Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Markku Koiviston kuulemisten yhteydessä kapitulissa käydyt keskustelut on tallennettu kysymyksineen ja vastauksineen sanatarkkoina puheenvuoroina, jotka kertovat paljon myös noiden tilanteiden tunnelmista ja jännitteistä. 

 

Kirjan lopussa olevat liitteet samoin kuin niin sanottu professorien puheenvuoro ja ulkopuolisten prosessista antamat arviot muodostavat nekin omat kokonaisuutensa. Esimerkiksi liitteenä oleva kantelu on todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa luettavaa. Kirkkohallituksen sivuilta kirjan loppuun on vielä poimittu suppea asiasanasto, joka auttaa lukijaa teologisten ja hallinnollisten termien hahmottamisessa.

 

Kirja on jämerää pureskeltavaa niin teologeille kuin tavallisille seurakuntalaisillekin. Voimme samalla kysyä, antaako kirja kuvan siitä, millaiset rintamalinjat kirkon sisälle ovat muotoutumassa? Mistä kertoo se, että Markku Koivisto halutaan leimata harhaoppiseksi ja teologian tohtorilta viedä pappisoikeudet, mutta Jeesuksen neitseestäsyntymisen, haudasta nousemisen ja monet Raamatun kertomat ihmeet julkisestikin kyseenalaistaneet papit saavat kaikessa rauhassa toimia alttareilla ja saarnatuoleissa? Millaiselle vedenjakajalle tässä oikein ollaan koko kirkkoa eikä vain sen yhtä hiippakuntaa asettamassa?

 

Veikkaanpa, että tämä kirja tulee kiinnostamaan kirkkohistorioitsijoita ja muita tutkijoita vielä kauan sen jälkeen, kun monet muut tämän ajan kirjalliset ja teologiset tuotteet ovat jo vaipuneet unholaan.  





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin