Tertullianus: Apologeticum, Kristinuskon puolustus

Tertullianus

Apologeticum, Kristinuskon puolustus

Kirjapaja, 199 sivua

”Jos Tiber tulvii yli rantamuurien, jos taas Niili ei tulvi kun on sen aika, jos taivas ei liiku, jos maa järkkyy, jos on nälänhätä, jos rutto vaivaa, heti huudetaan: ’Kristityt leijonien eteen!’”

Näin värikästä kielenkäyttöä löytyy kirjasta Apologeticum, Kristinuskon puolustus. Kirjan on kirjoittanut Tertullianuksen, joka eli 100- ja 200-lukujen vaihteessa. Kristityistä levitettiin tuolloin toinen toistaan hurjempia huhuja. Heidän sanottiin uhraavan lapsia, harjoittavan seksuaalista siveettömyyttä ja suorittavan häpeällisiä salamenoja. Niinpä heitä tuli raastaa oikeuteen sen kummemmin todisteita selvittämättä. Vangitsemiseen, kidutukseen ja kuolemaan riitti se, että joku tunnustautui kristityksi tai häntä sellaisesta syytettiin.

Latinasta suomeksi käännetty Apologeticum avaa mielenkiintoisia näkymiä ensimmäisten vuosisatojen Rooman keisarikuntaan ja tuon ajan kristittyjen tilanteeseen. Oppineena ja hyvin koulutettuna juristina Tertullianus on osannut rakentaa puolustuspuheensa taitavasti. Kuvaillessaan kristityistä levitettyjä valheita, Rooman keisarikunnan moraalista rappiota ja kristinuskon periaatteita hän johdattelee lukijan tekemään itse johtopäätöksiä: Joukko, jota vainotaan ja syytetään, muodostuu itse asiassa moraaliltaan ja elämäntavoiltaan kaikkein parhaista kansalaisista.

Kristittyihin kohdistuneita syytöksiä lukiessani kirja alkoi äkkiä tuntua oudolla tavalla ajankohtaiselta: Tämän hetken keskustelussa Raamattuun Jumalan sanana pitäytyviä klassisen kristinuskon kannattajia syytetään usein lähes yhtä tuulesta temmatuin väittein kuin Tertullianuksen aikana kristittyjä. Keksitään sopivia leimoja kuten fundamentalisti ja homofobia ja hyökätään sen jälkeen asioiden todellisia taustoja selvittämättä näitä itse luotuja kauheuksia vastaan. Tertullianuksia siis tarvittaisiin vielä nykyäänkin.