Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Sarah Toulmin, Pikku Piplia

Sarah Toulmin, Kristina Stephenson

Pikku Piplia

Suomen Pipliaseura, 160 sivua

 

Eeva Saarimaan suomentama ”Pikku Piplia” on tarkoitettu pienille sekä jo lukemaan oppineille lapsille. Kirja sopii hyvin myös päiväkerhon tai pyhäkoulun materiaaliksi.

 

”Pikku Pipliassa” on yhdeksän Vanhan testamentin ja yksitoista Uuden testamentin kertomusta. Vaikka kertomukset ovat lyhyitä, niin mm. repliikkejä käyttäen niistä on saatu eläviä ja jopa kerrottujen tilanteiden tunnelmia välittäviä.

 

Pikku Piplian vahvuuksiin kuuluu sen kuvitus. Kuvissa on onnistuneesti kerrontaa, eloisuutta ja rentoa turvallisuutta.

 

Pyysin kuuden vuoden ikäistä lukijaraatiani laittamaan sillä hetkellä esillä olleet lasten Raamatut kuvituksen osalta paremmuusjärjestykseen. Tuon pikku raadin arvioinnissa Pikku Piplia sijoittui aivan kärkijoukkoon.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin