Pekka Reinikainen: Onko Jumala olemassa?

Pekka Reinikainen,

Onko Jumala olemassa?

TV7 Kustannus, 2013

Erilaiset ennätyksistä ja maailman ihmeellisimmistä asioista kertovat kirjat ovat aina olleet myyntilistojen vakiotavaraa. Pekka Reinikaisen kirja ”Onko Jumala olemassa?” ansaitsisi oikeastaan paikan tuossa joukossa. Reinikainen vyöryttää kirjassa sellaisen määrän ihmisruumiiseen liittyviä hämmästyttäviä tietoja, että lukija ryhtyy katsomaan itseään pelistä aivan uudella tavalla. Tutun psalmin 139 sanat alkavat elää entistä väkevämmin:

”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.”  Psalmi 139:13-14

Ennen kuin laitan tähän mukaan yhden esimerkin Reinikaisen taidosta havainnollistaa monimutkaisia tieteellisiä asioita, yritän vielä hetken pysyä kirjan perusviestin parissa. Se voidaan kiteyttää yksinkertaiseen kysymykseen: Onko Jumala luonut maailman, vai onko kaikki vain miljardien vuosien aikana tapahtunutta sattumien tulosta?

Reinikainen lähestyy kysymystä kertoen, miksi ateistilla, joka ei usko Jumalan olevan olemassa, pitää olla enemmän uskoa kuin Jumalaan uskovalla kristityllä. Jumalan olemassaolon puolesta on niin vankat perusteet, että ne ovat kumottavissa vain uskonvaraisesti. Tämän (epä)uskon perusteita Reinikainen tiedustelee kirjassa useampaan otteeseen listaamalla ateisteille kysymyksiä vastattavaksi.

Luomisen ja evoluution välinen kamppailu kulkee punaisena lankana läpi kirjan. Ensimmäisissä luvuissa liikutaan varsin kansantajuisissa asioissa. Lukija saa poimia havainnollistamisen helmiä ja ammentaa mielenkiintoisia yksityiskohtia elimistömme nerokkaasta hienosäädöstä, maapallomme elinolosuhteista ja monesta muusta arjessa vastaantulevasta asiasta.

Kirjan keskipaikkeilla on jakso, jossa fysiikkaan ja kemiaan syvemmin tutustumattoman lukijan kansalaiskunto saattaa joutua koetteelle. Totuutta esille kaivaessaan Reinikainen sukeltaa niin syvälle uusimman tutkimuksen tuloksiin ja genetiikan ihmeisiin, että mukaan tulee aimo annos vierasperäisiä sanoja ja ilman niiden hallintaa vaikeammin hahmottuvia yksityiskohtia.

Kun nämä kirjan vaativimmat asiat on onnellisesti sivuutettu, päästään jälleen helpommin hahmottuville vesille. Eräänlaisena loppuhuipennuksena ja bonuksena Reinikainen käsittelee kirjan viimeisissä luvuissa myös kysymyksiä ”Miksi kristinusko?”, ”Onko Jeesus ollut olemassa?”, ”Tyhjä hauta” ja ”Jumalattoman evoluution hedelmä”. Viimeksi mainitussa Reinikainen ottaa vahvasti kantaa aikamme epäterveisiin ja raamatunvastaisiin ilmiöihin, joita tuntuu nykymenolla kertyvän koko ajan yhä enemmän.

Tiedemaailma on nostanut evoluution lähes uskonnon asemaan ja sysännyt Jumalan olemassaolon mahdollisuudenkin sivuun. Nuo asiat edes keskusteltaviksi nostavalla tieteenharjoittajalla on nopeasti uraputki tukossa ja eteenpäin nousun portaat ylivoimaisen jyrkät.

Kyse on mielestäni ylpeydestä. Ihminen uskoo (jälleen kerran) olevansa niin viisas ja kaikkitietävä, että mitään jumalia ei enää tarvita. Tieteisusko riittää, eikä tätä käsitystä sovi haastaa. Käärmeen Raamatun alkulehdillä lausumat valheelliset sanat hallitsevat aikamme arvoja entistä täydellisemmin:

”Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." (1 Moos.3:5)

Eivät kuitenkaan kaikkien, ei edes tiedemaailmassa. Reinikainen listaa sitaattien kera pitkän rivin arvostettuja ja jopa palkittuja tiedemiehiä ja -naisia, jotka suhtautuvat kriittisesti tiedeuskoon ja evoluution nostamiseen jalustalle. Tässä heistä eräs:

”On kuin kiipeäisimme vuorelle, joka kasvaa jatkuvasti korkeammaksi. Mitä enemmän tiedämme, sitä paremmin tajuamme, mitä emme vielä tiedä.” (Kalifornian yliopiston biokemisti Jennifer Doudna)

Ja sitten kuin sokerina pohjalla sitaatti, jonka tuossa edellä lupasin:

”Jos yksi soluistasi suurennettaisiin miljardikertaiseksi, sen läpimitta olisi noin 20 kilometriä ja tuman läpimitta noin 1,5 kilometriä. Se muistuttaisi automatisoitua suurkaupunkia tai valtavaa avaruusalusta.

 

Sen pinnalla olisi miljoonia erilaisia huoltoportteja, antenneja ja antureita, jotka tarkkailevat ympäristöä viestien sen ja satojen miljardien samanlaisten alusten, siis solujen kanssa. Kun astuisimme sisälle, kohtaisimme hyperteknologian hämmentävän maailman. Loputtomiin käytäviä ja osastoja monimutkaisine koneineen ja laitteineen, tehdashalleja kokoomalinjoineen, keskusalueella valtava tieto- muistipankki. Vierailtuamme suurkaupungin jokaisessa osastossa huomaisimme löytäneemme sieltä samanlaisia järjestelmiä kuin on 2000-luvun ihmistenkin rakentamissa suurkaupungeissa.

 

Tämä suurkaupunki voi automaattisesti tuottaa toisen samanlaisen muutamassa tunnissa. Jos kehossasi olevista miljardeista soluista tehtäisiin helminauha, sen voisi kietoa sata kertaa maapallon ympäri. Kaikkien solujesi sisältämästä DNA:sta muodostettu ketju ulottuisi kolmekymmentä kertaa maapallolta aurinkoon ja takaisin.” (sivu 75)

Tuon ja kirjan sisältämien monien muiden vastaavien esimerkkien jälkeen on ihan pakko palata uudelleen Psalmin 139 sanoihin, nyt jakeisiin 17 ja 18:

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani. (Psalmi 139:17-18)

 

----------------------------------

Esittelyt ja arviot yli 550 kristillisestä kirjasta löytyvät .