Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Pekka Havupalo: Matka Jumalan luo

Pekka Havupalo

Matka Jumalan luo

Aikamedia 2013                                            

 

Kirja on kuin selkeä ja ytimekäs useaosainen raamattutunti. Kehyskertomuksena on Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta sekä matka luvattuun maahan. Tämän ympärille on rakennettu sanoma siitä, miten mittaviin järjestelyihin Jumala ryhtyi vetääkseen luomansa ihmiset luokseen ja pelastaakseen heidät iankaikkiselta kuolemalta.

 

Pekka Havupalo avaa mainiolla tavalla Israelin kansan, Mooseksen ja faaraon suhteista nousevia kuvia. Niihin sisältyy kerroksia ja viestejä paljon enemmän kuin mitä moni on itse osannut Raamatusta lukea. Raamatun sana osoittautuu tässäkin rikkaaksi, syvälliseksi ja kohti käyväksi.

 

Kehyskertomuksen kautta kirjassa käsitellään uskomme keskeisiä kysymyksiä. Samoin kuin Israelin kansan vapautuminen ja matkaan lähtö saattoi tapahtua ainoastaan ovenpieliin sivellyn karitsan veren kautta, myös meidän matkamme Jumalan luo ja Isän rakastavaan syliin on mahdollinen vain Jeesuksen veren suojassa.  Kirjassa on kaunis ja lähes ylistäväksi runoudeksi nouseva lista kaikista niistä vaikutuksista, joita Jeesuksen verellä voi olla elämässämme.

 

Vastaavia kohtia, joissa perinteinen raamatunteksteihin perustuva hartauskirjoitus kohoaa Jumalan lahjojen ylistykseksi, löytyy kirjasta runsaasti. Kuvausta siitä, miten pilvipatsas johti kansaa autiomaassa, seuraa lista Pyhän Hengen kosketukseen liittyvistä asioista. Vaiheessa, jossa kansa alkaa kapinoida ehdittyään Maran lähteelle, jonka vesi osoittautui kitkeräksi ja myrkylliseksi, lukija saa oivallisen listan katkeruuden myrkyn tuhoavista vaikutuksista ihmisen elämälle. Jne.

 

Kirjassa on läsnä Jumalan pyhyys, joka ei ole etäistä vaan luokseen kutsuvaa. Samalla tavalla kuin israelilaisten oli luvattuun maahan kulkiessaan kasvettava ulos neljänsadan vuoden aikana kehittyneestä orjanmielestään, myös meidän on uskallettava luopua pyrkimyksestämme omilla hyvillä töillämme ja hurskaalla vaelluksellamme ansaita Jumalan rakkautta. Velvollisuuksiaan suorittava orja katkeroituu, eikä voi koskaan koko sydämestään nauttia Isän rakkaudesta. Suhde Jumalaan ja hänen rakkauteensa kapenee ymmärryksen ja tiedon tasolle, jolloin Isän ja lapsen lämmin ja turvallinen suhde jää syntymättä.

 

KENELLE?

Hyvä kirja henkilökohtaiseen hartaudenharjoitukseen ja omien asenteiden tutkimiseen

Sopii hyvin pienryhmien kokoontumisissa luku kerrallaan luettavaksi ja keskusteltavaksi.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin