Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Olof Edsinger: Sodat Raamatussa

Olof Edsinger

Sodat Raamatussa

Perussanoma, 160 sivua, 2011

 

Kun kirjan nimi on ”Sodat Raamatussa”, mieleen nousee helposti kuva sotahistoriasta. Sitäkin Olof Edsingerin kirja toki on, mutta teoksen sanoma ja painopiste löytyvät aivan muualta. Käytyään läpi Luvatun maan valloittamiseen liittyvät sodat kirja tarttuu aiheeseen, joka ei varmasti ole niitä helpoimpia. Miksi sama Jumala, joka Uudessa testamentissa näyttäytyy rakastavana Isänä, voi antaa kansalleen noin verisiä tehtäviä? Onko kyseessä lainkaan sama Jumala, ja jos on, niin miten ristiriita on selitettävissä.

 

Mitä pitemmälle kirjaa luin, sitä ihastuneempi olin Edsingerin kykyyn löytää vaikeimpiinkin kysymyksiin vastaukset. Selittämällä Raamattua Raamatulla ja ottamalla mukaan Raamatun ulkopuolisen historiankirjoituksen löydöt hän asettaa lukijansa tilanteeseen, jossa vaikeimmiksi kysymyksiksi nouseekin lukijan oma jumalasuhde.

 

Kirjan ensimmäinen osa käy huolellisesti läpi Israelin kansan käymiä sotia. Toisessa osassa  painopiste on teologiassa, ihmisen ja Jumalan suhteessa sekä moraalisissa kysymyksissä. Myös kirjan vetämät linjat Vanhan testamentin sotien ja Ilmestyskirjassa ennustettujen lopun ajan tapahtumien välillä ovat erittäin mielenkiintoisia. Kaiken kaikkiaan siis erittäin suositeltava kirja! Kirjan on kääntänyt Sirpa Kuusisto.

 

 

 

(706)  

 

  





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin