Mia Puolimatka: Minkä arvoinen on ihminen?
Mia Puolimatka,
Minkä arvoinen on ihminen?
KKJMK, 2013
On hyvin vähän kirjoja, jotka saavat lukijan ensin hämmennyksiin, sitten järkyttyneeksi ja lopuksi suorastaan vihaiseksi. Tässä on sellainen kirja. Aborttia, vammaisten lasten oikeutta elämiseen, lastenmurhia, eugenetiikkaa (rodunjalostus), eutaniasiaa ja feminismiä käsitellään niin suorasukaisesti ja asiatietoihin tukeutuen, että kirjan soisi tavoittavan tavallisten kansalaisten lisäksi myös median ja poliitikot.
Mia Puolimatka tarttuu herkkään ja tulenarkaan aiheeseen rohkeasti, kiertelemättä ja tekstinsä vankoilla asiatiedoilla perustellen. Kasvatustieteiden tohtorilla, erityisopettajalla, omaishoitajalla ja kotiäidillä on laajan tutkimustyön lisäksi myös hyvin henkilökohtaiset lähtökohdat tämän kirjan kirjoittamiseen. Perheen nuoremmalla lapsella on Downin syndrooma.
Kirja ei päästä lukijaansa helpolla. Tapauskertomusten ja henkilötarinoiden joukossa on paljon järkyttävää luettavaa. Kertomus siitä, miten Suomessa voidaan sairaalan toisessa huoneessa auttaa keskosena syntynyttä selviytymään elämään, kun viereisessä huoneessa samaan aikaan saman ikäinen lapsi abortoidaan ja työnnetään itkevänä jäteastiaan. Lain mukaan abortoitua ei saa hoitaa eikä pelastaa. Ei, vaikka lapsen isä sitä toivoisi.
Läntisen Euroopan maista vain Suomessa ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilöillä ei ole oikeutta vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta abortteja. Tilanne on käsittämätön, kun Euroopan neuvosto edellytti jo 2010, että kaikkien jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot ovat saman näkemyksen kannalla.
Abortti on Suomessa vaiettu aihe. Aborttilain säätämisestä lähtien meillä on tehty puoli miljoonaa aborttia. Vuosittain niitä tehdään noin 10 000 eli suunnilleen 30 joka päivä. Tutkimukset ovat todistaneet, ettei abortti-ikäinen lapsi ole mikään tunnoton kudoskappale vaan äitinsä kohdussa elävä tunteva yksilö. Abortin kivuliaisuudesta ei kuitenkaan uskalleta edes keskustella.
Kirjassa, jossa on 460 sivua, asioihin voidaan paneutua laajasti ja perusteellisesti. Juuri tässä onkin eräs kirjan ehdottomista vahvuuksista.
Kirjan alussa on Päivi Räsäsen erinomainen artikkeli Ihmisarvosta seuraa oikeus elämään. Sen jälkeen kirjassa pohditaan ihmiskuvaamme. Onko ihminen Jumalan kuvakseen luoma äärettömän arvokas ja ainutkertainen olento vai pelkkä tyhjästä syntynyt ja tyhjiin raukeava sieluton eläin muiden eläinten joukossa? Seuraavaksi kirja kertoo, miten lapsiin ja raskauden keskeytyksiin on historian eri aikoina suhtauduttu. Pakanarituaalit ja lapsiuhrit ovat rankkaa luettavaa. Roomalaisen isän ehdoton valta päättää lastensa elämästä ja kuolemasta lienee myös useimmille lukijoille uusi asia. Puhtaan ihmisrodun tavoittelu jalostuksen keinoin mm. Hitlerin Saksassa vie sekin syviin vesiin.
Kirjan mielenkiintoisimpiin lukuihin kuuluu Moderni kuolemankulttuuri. Sen myötä käsitellään ihmisen pyrkimystä vapautua kristinuskosta periaatteineen sekä Jumalasta, jolle jokainen on vastuussa teoistaan. Tämän jatkumona nousee laajasti ja perusteellisesti kerrottuna feminismi erilaisine korostuksineen ja radikalisoitumisineen. Moderni mytologia, pakanuuden paluu, omantunnon vaimentaminen, aborttia usein seuraava katumus henkisine vaikeuksineen sekä viettien palvontaan mieltynyt kulttuurimme saavat kaikki oman osansa. Kaikissa yhteyksissä asioita käsitellään asianosaisten kertomuksin ja lähteitä monipuolisesti lainaten. Monilta humanismin ja vapautumisen ikoneiksi nousseilta henkilöltä riisutaan glooria kertomalla, heidän elämästään ja ajatuksistaan raadollisia ja yleisesti tuomittavia asioita.
On varmasti tilanteita, joissa lääketieteelliset syyt puoltavat aborttia esimerkiksi äidin hengen pelastamiseksi. Muista syistä tehdyt abortit liittyvät maailmanlaajuiseen konfliktiin: sotaan Jumalan suojeleman pyhän elämän ja yksilön moraalisen autonomian välillä.
Kristilliset arvot humanismilla korvannut ja Jumalan sivuun sysännyt yhteiskunta hoitaa tänään kansalaistensa ”seulonnan” sairaaloissa. Siinä me olemme moraalisesti vajonneet samalle tasolle kuin antiikin Kreikan ja Rooman yhteiskunnat, joissa ”seulonta” suoritettiin heittämällä ei toivotut vastasyntyneet kuten vammaiset ja useimmat tyttölapset teiden varsille tai rotkoihin kuolemaan. Perustelutkin ovat useimmissa tapauksissa olleet samanlaisia: taloudelliset syyt ja oma mukavuus.
Mia Puolimatkan kirjan julkaiseminen on kustantajalta rohkea ja kiitoksen ansaitseva teko. Toivottavasti tämä huolella, perusteellisuudella ja tutkijan otteella tehty kirja saa aikaan keskustelua, jota mediassa on tähän asti karteltu. Käsittämättömintä on se, että useimmat kirkot ja seurakunnat ovat Raamatun varoituksesta huolimatta tässäkin asiassa vaieten mukautuneet maailman menoon. Olisi jo korkea aika herätä puolustamaan niitä, joista Jeesus tulee viimeisellä tuomiolla sanomaan: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”.(Matt.25.40)
