Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Merja Pitkänen (toim.), Tytti Issakainen: Elämän aarteita 

Merja Pitkänen (toim.), Tytti Issakainen,

Elämän aarteita

Päivä, 2015

 

Kirja tarjoaa paljon enemmän kuin vain kovat kannet ja 64 isokokoista sivua, joille on sijoitettu vuorotellen kauniita luontokuvia ja lyhyitä värssyjä. Kirjan punaisena lankana ovat Tytti Issakaisen 1940-luvun arkisesta elämästä kertovat lyhyet tarinat. Ne on kuvitettu vanhoilla saman aikakauden tapahtumista kertovilla kuvilla. Tarinoiden ja vanhojen valukuvien lisäksi kirjassa on muutamia teemaan sopivia virsiä, Marja Sevónin runoja sekä paimenpsalmi eli psalmi 23.

 

Kokonaisuus on sellainen, joka nostaa 1940- ja 1950-luvulla maaseudulla eläneellä mieleen valtavan määrän omakohtaisia muistoja. Tytti Issakainen kertoo tarinansa niin eleettömällä ja herkällä tavalla, että ne houkuttelevat lukijan viivähtämään omien elämän aarteittensa parissa.

 

Kirjaa voi lähestyä muustakin kuin vain nostalgian näkökulmasta. Nuoremmille lukijoille kirja tarjoaa mielenkiintoisen kurkistusikkunan vanhempien ja isovanhempien aikaan.  Tuolloin kylässä oli ehkä vain yksi radio, jota kokoonnuttiin joukolla kuuntelemaan. Kun isä hankki kylän ensimmäisen traktorin, epäilijöitä riitti piikkipyörää ihmettelemään. Merkilliseltä kuulostanee myös se, että rovasti kuulusteli kinkereillä rippikoululaisten katekismuksen osaamisen. Kirja tuo lämpöisellä tavalla esille paljon sellaista, mikä ajassa mitaten on vain muutaman vuosikymmenen takana mutta elämäntyylin suhteen valtavan kaukana.  

 

Kirja on erinomainen lahja niille, jotka ovat itse saaneet tuon ajan elää ja kokea. Sopivaa luettavaa myös sellaisille, joita isovanhempien some-vapaa ja digitaalisuudesta mitään tietämätön aika kiinnostaa.

 

----------------------- 

 

Kaunis kirja, jossa kansi, taitto, kuvitus ja lämpimällä tavalla ilmaistu usko Jumalaan muodostavat tyylikkään ja puhuttelevan kokonaisuuden.

 

Sisältö   *****

Rakenne, kieli  *****

 

(633)

 

 





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin