Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Max Lucado: Armon kantamana

Max Lucado,

Armon kantamana,

Päivä, 2012,

 

”Jos Jumalalla olisi jääkaappi, sen ovessa olisi sinun kuvasi. Jos hänellä olisi lompakko, siinä olisi sinun valokuvasi.” Kuvatessaan Jumalan rakkautta luomaansa ihmistä kohtaan Max Lucado ei tyydy perinteiseen uskon äidinkieleen. Hän osaa ilmaista sanottavansa tuoreella ja tämän päivän ihmisiä puhuttelevalla tavalla. Parhaat esimerkit ja vertaukset hän löytää meille kaikille tuttujen arkisten asioitten keskeltä.

 

  ”Armon kantamana”, jonka ensimmäinen painos on jo vuodelta 2002, on kooste Max Lucadon runsasta kirjallisesta tuotannosta, josta melkoinen osa on käännetty myös suomeksi. Näiltä Kirjojen valintaoppaan sivuilta löytyvät esittelyt ja arviot Max Lucadon uudemmasta tuotannosta mm. kirjoista , ja . Yhdysvalloissa Max Lucadon kirjoja on myyty jo yli 15 miljoonaa kappaletta. Laajalla tuotannollaan hän kuuluneekin sekä tuotteliaimpien että luetuimpien kristillisten kirjailijoiden joukkoon.

 

Kirja sisältää koko vuodelle lyhyet raamatunkohdat ja niiden pohjalta Lucadon aiemmista teoksista lainatut lyhyet tekstit. Kalenterin lailla päivä kerrallaan etenevänä kirja sopii mainiosti henkilökohtaisten hartaushetkien materiaaliksi.  Nimensä mukaan kirjan tekstit ovat hyvin armollisia, rohkaisevia ja elämään valoisasti suhtautuvia.  





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin