Maija-Liisa Pohti: Heikki

Maija-Liisa Pohti,

Heikki

Päivä, 2015

Romaani vie lukijansa 1950-luvulle. Yhdeksänvuotias Heikki kärsii kotona alkoholisoituneiden vanhempiensa välinpitämättömyydestä ja isän väkivaltaisuudesta. Koulussa ei ole sen helpompaa. Surkeissa vaatteissa kulkevaa ja likaisena tuoksahtavaa arkaa poikaa kiusataan ja pilkataan jatkuvasti. Viimein Heikin mitta tulee täyteen. Hän päättää karata ja jättää taakseen sekä koulun että kurjan kotinsa juopottelevine vanhempineen.

Kirja tarjoaa mahdollisuuden tutustua 1950-luvun Suomeen. Ero meidän aikaamme ja elintasoomme on huikea. Tällainen aikamatka on terveellinen kaikille niille nykyisen elintasomme ja yltäkylläisyytemme keskelle syntyneille, joilla ei tunnu koskaan olevan mitään tarpeeksi.

Moni lukija saattaa hämmästyä, miten paljon 1950-luvun ongelmia löytyy edelleen myös meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme. Emme ole päässeet eroon koulukiusaamisesta. Alkoholi tuhoaa jatkuvasti koteja. Moni lapsi joutuu yhä kärsimään ilkeitten aikuisten sydämettömistä sanoista, jotka vievät itsetunnon ja johtavat syrjäytymiseen.

Kirjan tarina on koskettava. Heikin vaiheiden seuraaminen lapsuudesta aikuisuuteen tutustuttaa lukijan samalla monenlaisiin henkilöihin. Köyhän ja sekasortoisen kodin lapsen näkökulmasta nähtynä aikuisten maailma on usein kova ja armoton. Ajoittain teksti palauttaa mieleen koulussa aikoinaan harrastetut ehdottomaan raittiuteen kannustavat kirjoitukset Turmiolan Tommista ja alkoholin aiheuttamasta valtavasta kurjuudesta. Kadun aurinkoista puolta vaeltanut lukee niitä helposti kärjistyksille hymähdellen. Alkoholistikodissa eläneen lapsen näkökulma teksteihin on aivan toisenlainen.

Kirjan ansiot ovat hyvässä ja tärkeässä tarinassa, joka tosin loppua kohden muuttuu niin suoraviivaiseksi ja kirkasotsaiseksi voittokuluksi, että moista tuskin elävästä elämästä löytyy. Onnellinen loppu on niin onnellinen, että sen onnellisemmaksi sitä ei olisi voinut millään keinoilla enää kuorruttaa.

Pisteitä kirja saa myös kursivoidulla tekstillä painetuista osuuksissa, joissa kerrotaan, millaisia ajatuksia eri henkilöiden mielessä pyörii. Tällaiset keskusteluja täydentävät osuudet rakentavat henkilökuvista syvempiä ja elävämpiä kuin pelkät tapahtumakuvaukset tai replikoinnit.

Pisteitä kirja saa myös selkeästä hengellisestä sanomastaan. Jeesuksen armo, josta lapsen parasta tarkoittavat ja häntä rakastavat ihmiset Heikille kertovat, eheyttää ja nostaa hänet ylös itsesäälin ja pelon hetteiköstä.

Heikkoutena kirjassa on kielellinen jäykkyys. Vaikka kyseessä olisi pyrkimys palata myös tekstin osalta 1950-luvun puhetapaan, niin lopputulos jää hieman teennäiseksi ja jäykäksi. Tältäkin osin kirja tuo mieleen 1950-luvun kouluissa jaettujen ja raittiutta korostaneiden vihkosten luonnottoman huolitellun ja samalla kovin mustavalkoisen tyylin, joka on kaukana arkisesta keskustelusta.

Kirjaa ei kannata ottaa käteen suurin kaunokirjallisin odotuksin. Heikin ansiot ovat muualla: koskettavassa tarinassa, hyvin kuvatuissa yksityiskohdissa ja peilissä, jolla se näyttää tehkkuutta ihannoivan yhteiskunnan nuivan suhtautumisen lapsiin ja syrjäytyneisiin perheisiin. Jokaisessa koulukiusatussa, syrjään sysätyssä ja kaveripiiristä ulos suljetussa lapsessa on Heikki kaikkine tunteineen, toiveineen ja mahdollisuuksineen.

------------ 

Eräs näiden arvostelujen lukija ehdotti, että ryhtyisin antamaan lukemilleni kirjoille pisteitä tai tähtiä samaan tapaan kuin elokuva-arvostelijat tekevät lehtien palstoilla. Mielestäni ajatus on niin hyvä, että otan sen käyttöön jopa ideaa hieman laajentaen: annan kirjoille oman subjektiivisen kokemukseni perusteella tähdet kahdesta eri asiasta.

Toinen kriteeri on kirjan sisältö eli tarina ja asia, jonka kirja lukijalleen tarjoaa.

Toinen tulee kirjan kielellisestä sujuvuudesta, rakenteesta ja kaunokirjallisista ominaisuuksista.

Pienin tähtien määrä on yksi ja suurin viisi.

Heikin kohdalla tähdet jakautuvat:

Sisältö            ***

Teksti, kielellinen sujuvuus    **

(626)