Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Leif Nummela: Alkaen Mooseksesta, Jeesus Vanhassa testamentissa

Leif Nummela

Alkaen Mooseksesta, Jeesus jokaisessa Vanhan testamentin kirjassa

Uusi Tie, 282 sivua

 

Oletko tullut ajatelleeksi, että jokaisesta Vanhan testamentin kirjasta löytyy tavalla tai toisella Jeesus, vaikka häntä ei juuri tällä nimellä niissä mainittaisikaan?

 

Tämän oivaltaminen ja sulatteleminen johtaa meidät suhtautumaan Vanhan testamentin teksteihin aivan uudella tavalla. Kyse ei olekaan vain Israelin kansan historiasta tai uuvuttavan pitkistä sukujen ja lakien luetteloista. Vanhaa testamenttia ei olekaan kirjoitettu vain juutalaisia varten. Se on tarkoitettu myös meille pakanakristityille.  Kaiken lisäksi me ilman Vanhaa testamenttia menettäisimme paljon myös Uuden testamentin aarteista.

 

Leif Nummelan kirja ”Alkaen Mooseksesta, Jeesus jokaisessa Vanhan testamentin kirjassa” on yllättävä lukukokemus. Nostamalla Jeesuksen jo kirjan nimessä Vanhan testamentin keskeiseksi henkilöksi, Leif Nummela haluaa avata niiden silmät, jotka ovat aiemmin väheksyneet Vanhan testamentin merkitystä.

 

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta aloittaen Leif Nummela käy läpi koko Vanhan testamentin kirja kirjalta. Jokaisen kohdalla hän kertoo, millä tavalla Jeesus on löydettävissä myös tästä kirjasta. Samalla lukija saa paljon mielenkiintoista tietoa kunkin kirjan synnystä, kirjoittajasta ja merkityksestä Raamatussa.

 

Lukijaa vakuuttamaan mukaan on otettu paljon lainauksia arvostetuilta Raamatun ja historian tutkijoilta. Ne osoittavat, että kirjan esittämät tiedot eivät ole vilkkaan mielikuvituksen tuotetta tai tulosta mielivaltaisista tekstien yhdistelyistä. Kirjan tiedot perustuvat selkeisiin tosiasioihin ja todennettavissa oleviin lähteisiin. Sille, joka haluaa paneutua asioihin perusteellisemmin, on tarjolla runsaasti viittauksia raamatunkohtiin ja lähdeaineistoihin.

”Alkaen Mooseksesta” on tunnetun raamatunopettajan, mm. suositun ”Raamatun punainen lanka” kirjan kirjoittajan ja kokeneen lehtimiehen sujuvaa tekstiä.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin