Leif Andersen: Kun Jumala vaikenee

Leif Andersen,

Kun Jumala vaikenee,

Perussanoma, 2016

Miksi joku kärsiessään ajattelee Jumalan hyljänneen hänet, kun toinen kärsivä säilyttää uskonsa ja toivonsa? Miten lähestyä ihmistä, joka tuntee Jumalan unohtaneen hänet? Millainen vastuu onnettomuuksissa on Jumalalla ja millainen ihmisellä? Tällaisia kysymyksiä kokenut sielunhoitaja, teologi ja mytätuntoinen ihminen Leif Andersen aukoo viisaalla ja empaattisella tavalla kirjansa ensimmäisessä osassa.

Kirjansa toiselle osalle Leif Andersen on antanut nimen Jumalan rakkauden löytäminen. Siinä sukelletaan syvemmälle sekä sielunhoitoon että teologisiin kompastuskiviin, joita helposti nousee puhuttaessa Jumalan kaikkivaltiudesta. Samalla käydään paikoin tiukkaakin keskustelua mm. monismista ja dualismista sekä kompatibilismistä.  Tätä mm. Peter Olsen on tarjoillut ratkaisuksi jännitteeseen, joka vallitsee kaikkivaltiaan Jumalan ja ratkaisujaan vapaasti tekevän ihmisen vastuiden välillä.

Leif Andersenin mielenkiintoisten ja paljon uusia näkymiä avaavien pohdintojen taustalla ovat keskustelut, joita Norjassa käytiin Utøyan saaren vuoden 2011 veristen tapahtumien johdosta. Miksi Jumala salli sellaisen? Mikä osuus Jumalalla oli tapahtumiin, vai oliko mitään? Oliko tragediassa kyse Jumalan sallimasta tai peräti antamasta rangaistuksesta? Vai oliko kyse pelkästä ihmisen pahuudesta?

Marita Jaakkolan suomentaman kirjan kahden osan lähestymistavat ovat niin erilaiset, että Tanskan luterilaisen lähetyksen pääsihteeri Jens Ole Christensen, joka on kirjoittanut kirjaan johdannon, tekee yllättävän vedon. Hän arvelee kirjan ensimmäisen osan riittävän osalle lukijoista. Kirjan toisen, teologisesti vaativamman ja Raamatusta nousevia aiheita älyllisemmin luotaavan osan, hän ajattelee sopivan pienemmälle joukolle kuten esimerkiksi teologeille ja filosofeille.

Rohkenen olla Christensenin kanssa eri mieltä. Kirjan ensimmäinen osa, joka toki tarjoaa oivallista materiaalia jokaiselle esirukouksessa tai sielunhoidossa palvelevalle, on hyvä johdanto ennen aiheen syvempää avaamista. Se toimii hieman kuin lämmittelybändi ennen illan tähtiesiintyjien kiipeämistä lavalle.  Kakkososan yli hyppääminen olisi samaa kuin jos tilaisi upean illallisen, mutta söisi siitä vain alkupalat.

Leif Andersenin lukijalleen tarjoama ”illallinen” on monipuolinen ja sytyttää halun saada lisää. Tässä muutama poiminta kirjan ”menusta”: Kipeän menetyksen kokeneen kehottaminen alistumaan Jumalan tahtoon on sydämetöntä ”islamilaista sielunhoitoa”. Maailmassa on asioita, joille ihmiselle vapaan tahdon antanut Jumalakaan ei voi mitään. Jumala ei ole heikko, mutta Hän on itse tehnyt valinnan olla pakottamatta. Kristuksessa Jumala on itkevä ja palveleva Jumala. Sielunhoidossa lukossa oleviin oviin on avaimena kärsivä ja itkevä Kristus.

Leif Andersen ei syyllisty teologisten aukkojen paikkailuun sanoilla ”salaisuus” ja ”mysteeri”. Hän tunnustaa moneen kertaan avoimesti, että on asioita, joita hän ei tiedä. Näin on, sillä me joudumme elämään jatkuvassa epätoivon ja luottamuksen välisessä jännitteessä. Teologiaan kuuluu ymmärrys inhimillisen tiedon rajallisuudesta, eikä se tarkoita teologisen ajattelun väheksymistä. Jo sanoessaan: ”Minä uskon Jumalaan” ihminen tunnustaa oman rajallisuutensa.

Yhteenveto:

Kokenut teologi ja sielunhoitaja Leif Andersen on onnistunut lataamaan samaan kirjaan runsaasti jokaiselle sielunhoitajalle ja esirukoilijalle tärkeitä ohjeita sekä syvää teologista pohdintaa Jumalan olemuksesta. Utøyan saaren vuoden 2011 järkyttävien tapahtumien pohjalta hän mm. käsittelee rohkeasti kysymystä, miksi Jumala salli sellaisen? Mikä osuus Jumalalla oli tapahtumiin, vai oliko mitään? Vai oliko tragediassa kyse Jumalan sallimasta tai peräti antamasta rangaistuksesta? Tai oliko kaikessa kyse pelkästä ihmisen pahuudesta?

Teksti, selkeys, ulkoasu  *****

Sisältö, sanoma  *****