Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Juha Sankamo: Tätä on kristinusko, Henkivallat

Juho Sankamo,

Tätä on kristinusko, Henkivallat,

Perussanoma, 2014

 

Kirja on neljästoista teos ansiokkaassa sarjassa Tätä on kristinusko. Sarja kertoo, mitä tieteellisen tutkimuksen keinoin voidaan sanoa ensimmäisten kristittyjen käsityksistä esimerkiksi synnistä, anteeksiantamisesta, kristillisestä elämästä, luomisesta, Jeesuksesta, lunastuksesta ja lopunajasta. Lähes kaikki sarjan teokset löytyvät näiltä Valintaoppaan sivuilta. Kirjojen esittelyt ja arviot löytyvät linkkeineen tämän tekstin lopusta.

 

Suhtautuminen henkivaltoihin jakaa ihmiset. Jos kysellään ihmisten käsityksiä persoonallisesta pahasta, demoneista, niiden karkottamisesta tai riivatuista, äänenpainot käyvät entistä jyrkemmiksi. Tieteellisen maailmankatsomuksen omaksuneen länsimaisen ihmisen on vaikea uskoa sellaiseen, mikä ei ole näkyvää tai käsin kosketeltavaa.

 

On kuitenkin eräs henkivaltojen alue, jota nykyihmiset eivät tunnu kavahtavan. Enkelit saavat vastalauseitta suojella lapsia lastenkamarin taulussa, hymyillä kiiltokuvissa, levitellä siipiään joulukoristeissa sekä leijailla mukana monenlaisissa lauluissa ja kirkollisissa teksteissä.

 

Juho Sankamon kirja tarjoaa mainion tilaisuuden lähestyä kysymystä henkivalloista turvallisella tavalla. Parin vuosituhannen välimatkan takaa tarkasteltuina Saatana, riivaajat, henkivaltojen taistelu tai demonien karkottaminen eivät herätä samanlaisia tunnereaktioita kuin jonkun kirkossa puhuvan evankelistan suusta kuultuna.

 

Kirja tarjoaa erinomaista materiaalia niille, joiden mieltä henkivaltojen todellisuus askarruttaa. Tieteellisestä otteestaan huolimatta asiat kerrotaan ymmärrettävästi ja paikoin jopa huumorilla höystäen. Henkivaltoja kaikenlaisine ilmiöineen tarkastellaan paljon laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin näin pieneltä kirjalta odottaisi.

 

Alkukristityt uskoivat juutalaisten tavoin, että on vain yksi Jumala. Enkelit ja henkivallat olivat jumalallisia mutta eivät jumalia. Evankeliumeissa Jeesus näyttäytyi pahojen henkien karkottajana. Hän oli tullut kukistamaan Saatanan, joka edelleen vaikutti maailmassa, mutta oli jo tuomittu. Aikojen lopulla tuomio pannaan täytäntöön ja Saatana ja muut langenneet enkelit ja demonit palavat helvetin ikuisessa tulessa.

 

Kun kaikki on käyty läpi, kirja päättyy yhteenvetoon, jossa kerrataan keskeisimmät asiat. Tällainen kertauskurssi palvelee luetun omaksumista sekä asioihin uudelleen palaamista. Mainio kirja, joka antaa vankkaa taustatietoa uskomme perusteista ja auttaa pääsemään eroon demonifobiasta, jossa humanismin hengessä pyritään kieltämään Saatanan ja hänen joukkojensa olemassaolo.

 

Entinen ateisti, kirjailija C.S. Lewis totesi osuvasti: "On kaksi samanlaista ja vastakkaista erehdystä, joiden valtaan sukukuntamme voi joutua paholaisiin nähden. Toinen on se, ettei usko niiden olemassaoloon. Toinen on se, että uskoo ja tuntee ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa niitä kohtaan. Paholainen joukkoineen on yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtii yhtä ihastuneina materialistia kuin poppamiestäkin"


------- 


Tätä on kristinusko

 

 

 

 

Lauri Thúren: Kristillinen elämä

 

 

Matti Kankaanniemi: Uusi testamentti

 

Tom Holmén: Apokryfikirjat

 

Anna Norrback Luominen

 

 

 

 

 

 

Matti Kankaanniemi: Ihmeet

 

 

 

 

 

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin