Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Juha Hiltunen: Valokuva Jeesuksesta

Juha Hiltunen

Valokuva Jeesuksesta

Kirjapaja, 435 sivua

 

Tuskinpa mitään pyhäinjäänjäännöstä on tutkittu yhtä laajasti ja perusteellisesti kuin niin sanottua Torinon käärinliinaa. Onko kyseessä keskiajalla taitavasti tehty väärennös vain alkuperäinen Jeesuksen hautaamisessa käytetty käärinliina, jossa on nähtävissä Jeesuksen valokuvan kaltainen kuva?

 

Oulun yliopiston dosentin Juha Hiltusen kirja ”Valokuva Jeesuksesta, Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa” kertoo lukijalleen, miten uskomattoman tarkasti käärinliinaa on kaikin mahdollisin nykytieteen keinoin tutkittu. Avuksi on otettu tieteen uusimmat keinot ja jopa nykyaikaisen rikostutkimuksen menetelmät. Yllättävää on se, että mitä pitemmälle tutkimukset ovat edenneet, sitä vakuuttuneempia useimmat tutkijat ovat olleet käärinliinan aitoudesta.

 

Asiaa voisi tietysti lähestyä myös toisesta suunnasta: tuskinpa mitään muuta asiaa on yritetty yhtä tarmokkaasti ja uupumatta osoittaa väärennökseksi kuin Torinon käärinliinaa. Noissa yrityksissä ei ole onnistuttu. Uudet ja kehittyneemmillä keinoilla tehdyt tutkimukset ovat kerran toisensa jälkeen kumonneet aiemmin heikommin eväin tehtyjä väärennökseen päätyneitä tuloksia. Ei siis ihme, että ”Valokuva Jeesuksesta” on erittäin mielenkiintoinen ja suorastaan jännittävä kirja.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

15.12.2011 klo 16:09:24
Vuodenvaihteeessa 11-12 kirjoittaa

Mahdollista - Mahdotonta - Mikä Raammattuakin perusteenaamme on vielä suurempia tekoja kuin Jeesus tehden uskovana uskovana varmaan enemmän kuin sähköisen mailmankaikkeuden aikaansaamaa sähkössä me myös, minä itse kiinnostuin Torinossa säilytettävää näköiskatselmuksen ja niin samansuuntaisen myötäelämän esim. veriryhmä ja tutkimusten ristitulessa ja erikoisesti näköisä ilmiöissä samaistua, voisi niin totta olla siirtyä avarampaan näkemiseen, missä tilassa kangaskaistale voisi olla oikeimmin ja missä tosiaan voisi olla saatavissa aidosti, oikeasti Jeesus tuotannossa ja käytettävissä olevissa Israelilaisessa ja kansojen Herra. Jumala. Osoitettavissa muutakin, mutta tunnemmeko Jeesuksen, mistä voisimme Jeesuksen tuntea, ellei Jumalan voimasta ilmestyksistä ja ihmeistä, merkeistä.



14.12.2011 klo 13:21:59
14122011 kirjoittaa

Epäilyttää todistusaineiston olemassaolo sekä kirjallinen että aikaansaannos on todellisuuksia eläkäämme, Torinossa kangasta arvioitaessa huomaa yhdenmukaisen tekstiä Raamattua kanssa ja kuitenkin yhdenmukaisuus ihmisyyttä kanssa ja sitten muu aineisto Vanhan Testamentin Temppelinmuurit ja kirjoitukset Vanha Testamentti. Jeesushan Enkeli Gabriel mukaan oli Jeesus Jeesusten parvessa, Jumalan ilmestyminen ja mitä Roomalainen varoisi, onko meidän koettava olla opetuslapsia, joita olemme Jumalan. Esittäisin Jeesus ulkonäöstä kysymyksiä, taiteissakaan ei kristillisissä aihetta esiintuoda, kysymyksiä kukistetusta kuolemasta? On olemassa kuvaa jos toistakin, Jeesus minkä näköisenä voimme olla varmoja Raamatun Uutta Testamenttia. Vanhaa Testamenttia?



13.12.2011 klo 17:28:04
Johannes Joensuuulainen kirjoittaa

Arvelen vaihtuvien latausten perusteella omakohtaisesti, muuta en älyä, jotta meidän on peruutettava suhteesta Torinossa säilytettävä olemassaolo, kuvasto, joka ei ole Raamatussa VANHA TESTAMENTTI-UUSI TESTAMENTTI teos, kiitos asiaintuntemisten ja henkilöiden ja Herran Jumalan ja pohdiskeltava kaikki muu mahdollinen ja haluan perustaa ajatukseni kohdanneena viimeaikoina kaikkea muutakin kuin arveluita, osassani voi olla vaalimisen vara Jumalalla. Herralla. tunnustan syyllisyyteni mielisairalloiseen ja hulluutteeen viittaavaan arviointiin, useinhan on juuri näin?





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin