Isä Simon: Roskienkerääjien seurakunta

Isä Simon

Roskienkerääjien seurakunta

Kuva ja Sana 2012,

 Jos olet käynyt kaatopaikalla, muistat varmasti siellä leijailevat epämiellyttävät hajut. Kairossa Mokattamin valtavalla kaatopaikalla on niiden lisäksi  tunnistettavissa myös Kristuksen tuoksu*. Isä Simonin kertomus roskienkerääjien elämästä ja heidän seurakunnastaan on lukukokemus, joka jää mieleen yhtä väkevänä kuin jotkut kohtaamamme hajut ja tuoksut.

*Katso 2.Kor.2:14-16 tekstin lopusta

Jo kirjan käteensä otettuaan ja sitä hetken lehteiltyään mieleen nousee kysymyksiä: Kirjan on kustantanut Kuva ja Sana, Leo Mellerin tunnetuksi tekemän Patmos Lähetyssäätiön kustannusliike. Ennen varsinaista kirjan sanomaa alkulehdillä on kaksi aivan erilaisista lähtökohdista noussutta kirjoitusta. Ensimmäisen on kirjoittanut ortodoksikirkon metropoliitta Ambrosius.  Toinen on kehitysyhteistyöministerinä 1991-1994 työskennelleen Suomen Kristillisen Liiton (nykyään Kristillisdemokraatit) puheenjohtajan, sittemmin perussuomalaisiin siirtyneen Toimi Kankaanniemen kynästä.

Mikä on se asia, joka on saanut edellä mainitut keskenään varsin erilaista tahoa yhdessä innostuen ylittämään perinteisten hengellisten karsinoiden aidat? Eikä siinä vielä kaikki!  Kun lukija siirtyy kirjan omaan tekstin, hän kohtaa neljäntenä joukkona koptikristityt, Isä Simonin seurakuntalaisineen.

Jos vaikuttaa kirjassa mukana olevien erilaisten tahojen runsaus epätavalliselta, niin vielä ihmeellisempi on itse kirja. Se on kulkemista ihmeissä ja merkeissä, Jumalan pienelle ihmiselle antamasta ja mahdottomalta tuntuneesta tehtävästä sen toteutumiseen. Lähettäessään Joonan lailla vastaan hangoitelleen ja aluksi päinvastaiseen suuntaan matkanneen kirjpainoapulaisen Farahatin kaatopaikalle tapaamaan siellä asuvia ihmisiä, vastassa oli inhimillisesti katsoen mahdoton ja jopa hengenvaarallinen tehtävä.

Jumala tiesi asiat paremmin. Pienestä ja säälittävän alkeellisesta alusta kasvoi roskienkerääjien seurakunta, jolla on neljänkymmenen vuoden ajan ollut valtava vaikutus satojen tuhansien kaatopaikalla asuvien elämään ja jopa paljon laajemmallekin. Suomesta seurakuntaa on jo kaksi vuosikymmentä tukenut Patmos Lähetyssäätiö, jonka tuki on ollut mahdollistamassa sairaaloiden, koulujen ka kirkkojen rakentamista näille Egyptin köyhimmille ja hyljeksityimmille ihmisille.

”Kirja on koskettava ja syvällinen kertomus Pyhän Hengen työstä tämän päivän maailmassa. Jumala on elävä ja ikuinen”, toteaa metropoliitta Ambrosius johdantotekstissään.

”Kairon slummialue on kurjin paikka, jossa olen elämäni aikana käynyt”, sanoo Toimi Kankaanniemi omassa johdannossaan kertoen seikkaperäisesti paikallisista olosuhteista, joita meidän on vaikea edes kuvitella. Tekstinsä hän päättää: ”Tämän kirjan lukijoille toivon koskettavaa matkaa syvälle niihin asioihin ja tapahtumiin, joita olemme saaneet olla todistamassa. Jumalan ihmeet vahvistakoot uskoamme!”

Kyselin muutamaa kappaletta aikaisemmin, mikä on saanut erilaisista hengellisistä taustoista ja kirkkokunnista tulevat lähtemään yhteisen hankkeen taakse? Vastaus on selvä: Pyhä Henki, joka on alusta alkaen vahvistanut Mokottamin kaatopaikalla asuvien keskellä julistetun evankeliumin ihmeillä ja merkeillä.

Mokottamin tapahtumien ketjussa syy ja seuraus ovat keskenään kehällisiä: Pyhä Henki siunaa ja sitoutuu kristittyjen keskinäiseen yhteyteen ja rakkauteen, jossa ylösnoussut Jeesus korotetaan opillisten, kulttuurillisten ja tulkinnallisten perinnäistapojen yläpuolelle. Jos me eriseuraisina korotamme itseämme, seurakuntaamme tai tunnustuskuntaamme, tulos on toisenlainen. Me jäämme ymmällämme kyselemään, miksi Raamatun lupaamat ihmeet ja merkit eivät ole paljosta saarnaamisesta ja puhumisesta huolimatta löytäneet tietä keskellemme?

Kirja tarjoaa väkevän ja ajallemme tarpeellisen hengellisen opetuksen, innostavia esimerkkejä ja rohkaisua kuunnella Jumalan ääntä. Samalla se on riipaiseva kuvaus olosuhteista, jotka ovat valovuosien päässä meidän yltäkylläisyydestämme ja hyvinvoinnistamme.

Tässäkin kirja on ajan hermolla. Egyptin kahdeksan miljoonaa aiemminkin jo monin tavoin syrjittyä koptikristittyä ovat ns. arabikevään jälkeen joutuneet entistä ahtaammalle ja yhä pahemmin vainotuiksi. Taloudellisen tuen lisäksi he tarvitsevat esirukouksiamme sekä heidän tilanteensa pitämistä jatkuvasti esillä myös julkisessa keskustelussa.

”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?”

(2.Kor.2:14-15)